Olen tässä kärsinyt enemmän tai vähemmän kaikenlaisista vatsaoireista, enemmän luultavasti terveyskuurin aloituksen jälkeen. Eli joko suoleni olivat tosi huonossa kunnossa tahi sitten tuo valtaosan ylistämä
Sain tuossa jokunen aika takaperin testiin Go Greenin ihastuttavia tuotteita. Tuttuja tuotteista olivatkin nuo kaikki maidottomat, lukuunottamatta Go Greenin soijamaitoja, varsinkin vaniljalla maustetusta soijamaidosta tuli
Miltä kuulostaisi gluteeniton, soijaton ja miltei sokeriton proteiinipatukka? Liian hyvältä ollakseen totta - ehei. Mainettaan jo tovin niittäneet Quest bar patukat olivat kyllä täysin maineensa
Olen yli-innokas leipomaan, sekä sokeri-rasvaherkkuja, että noita terveellisempiä herkkuja. Yhessä vaiheessa mulla oli joku fiksaatio juustokakkuihin, saatoin leipoo yhen per viikko, siinä sitten olikin miettiminen
Olen halunnut tovin aukaista omaa näkökulmaani tähän maidottomuuteen, joka tuntuu olevan tätä nykyä tavan tallaajan silmissä jokseenkin mediaseksikästä? Ettei vaan kuitenkin olisi terveyden kannalta parasta?
En ole itse juurikaan ennen pohtinut saatikka vaivannut pientä päänuppiani sillä, mitä materiaalia juomapulloni on. Tuskin kovin moni muukaan, vai oletko? Itse olen täysin vailla
Vihdoin alkaa taas ajatus virtaamaan ja pääsee kirjoittelemaan näistä tuotteista, joita jo pitkälle ennen uutta vuotta sain testiin! On ollut kiire ja mitä kaikkea, mutta
http://www.youtube.com/watch?v=SmC2b4ypsYs Mainosmaailman kuolematon lause, patukkaa tarjolla. En kuitenkaan tällä kertaa vertaile erilaisten Tupla-patukoiden ominaisuuksia vaan sain Ruohonjuuresta testiin ihanaisia erilaisia välipala/makean nälän karkoituspatukoita! Ensimmäisenä otetaan
Välillä tekee mieli leipää. Välillä tekee mieli myös yksinkertaisesti vain leipoa jotakin. Niinpä tämän reseptin innoittamana ajattelin kokeilla tehdä leipää, kaapeistani ei tietenkään aivan kaikkia
Nyt esittelyssä todella mielenkiintoinen piriste, jos näin voi muotoilla. Scho-Ka-Kola ! Scho-Ka-Kolan testiin toimitti Varusteleka.fi Scho-Ka-Kola on 30-luvulla alkunsa saanut "räväkkä suklaa" niin kuin myyntiteksti kertoo. Sikäli