Tapahtumat

Challenge Turku: kaupunkitriathlon kauden päätteeksi

Challenge Turku puolimatka oli juuri kesälomani päätteeksi, joten pääsin lähtemään kohti Turkua jo hyvissä ajoin perjantaina. Ajomatka Jyväskylästä on sen verran pitkä, että oli kiva mennä jo perjantaina ja valmistautua rauhassa kisaan. Olin varannut airbnb-majoituksen Aurajoen rannalta ja se osui kyllä ihan nappiin 🙂 erittäin hyvällä paikalla kisaa ajatellen ja maisemat kohdallaan. Turun kisa on kyllä siitä kiva poikkeus Suomen triathlon-kisojen joukossa, että on keskellä kaupunkia ja kisakeskus on sopivan kompakti.

Näkymät majoituspaikasta Aurajoelle

Valmistautuminen tälle kauden kolmannelle puolimatkalle ja samalla kauden päätöskisalle oli mennyt kaikkea muuta kuin optimaalisesti. Joroisten puolimatkan jälkeen  lähdin tyttäreni kanssa Barcelonaan shoppailureissulle, ja ilmeisesti se ei ollut paras mahdollinen palauttelu Joroisista 🙂 koska sairastuin reissun jälkeen sitten kunnon kesäflunssaan. Ajattelin välittömästi, että onneksi Joroisilla tuli hyvä onnistuminen, jos en nyt pääsekään starttaamaan Turussa. Harmitus oli kyllä suuri, kun ei päässyt treenaamaan suunnitellusti kohti Turkua.

Kisakeskus häämöttää joen toisella puolella, kuulutuksetkin kuuluivat kämpille 🙂

Valmentajan kannustamana uskoin kyllä, että jos vain paranen kuntoon niin on hyvät mahdollisuudet tehdä kuitenkin OHS Turussa, eli Oma Hyvä Suoritus 🙂 . Tämän termin olen kuullut kerran suunnistuskisassa ja ottanut sieltä käyttöön 🙂 . Se on lienee meillä aktiivikuntoilijoilla usein se tavoite kisaan: oma, hyvä, kunnon mukainen suoritus. Etukäteistavoitteena oli tottakai parantaa Joroisten aikaa, kuten viime vuonnakin.

Ehdin juuri ja juuri vielä ilmoittautumaan perjantai-iltana, ennen kuin kisakanslia sulki ovensa. Samalla sai vaihtaa hieman kuulumisia tuttujen kanssa ja pääsi virittäytymään kisatunnelmaan maalialueella. Aika hiljaista siellä oli vielä perjantaina.

 

Ilmoittautumispaketin sisältöä
Kisa-asu ja suihkumys….siis uimalakki 😀

Lauantaina suuntasin kisa-alueelle näkemään tuttuja ja tapaamaan suomen parasta naistriathlonistia, Kaisa Salia. Näin Facebookista että hän oli Oraksen pisteellä tavattavissa ja suuntasin sinne. Mahtavaa, että meillä on Suomessa näin menestynyt naistriathlonisti! Kaisahan sitten suvereenisti voitti naisten puolimatkan sunnuntaina. Oras muuten näkyi positiivisen näkyvästi kisa-alueella ja on ihan mainio sponssi triathloniin vesiteeman myötä.

Fanikuva Kaisa Salin kanssa, taisin ”hieman” jännittää…

Kisa-alueella pyörimisen jälkeen suuntasin kämpille pakkailemaan vaihtopussit ja valmistelemaan pyörän seuraavan päivän koitokseen. Olo oli aika samanlainen kuin koko edeltävän viikon – flunssaa ei sinänsä enää ollut, mutta olo ei ollut kuitenkaan normaali, jotenkin voimat eivät olleet palautuneet kunnolla ja saman olivat osoittaneet edeltävät treenit. En nyt vielä lannistunut mutta kyllä se alkoi vaikuttaa aika todennäköiseltä ettei tästä mitään huippuonnistumista ole odotettavissa seuraavana päivänä.

Vaihtopussit pakattu
Speedy valmiina kisaan

Olin ottanut edeltävän viikon todella rauhallisesti. Kun olo ei ollut vielä täysin normaali, ajattelin että parempi ainakin levätä ja antaa sitä kautta mahdollisuus olla kunnossa kisapäivänä. En usko että lisätreenit olisivat sinänsä parantaneet tilannetta, mutta tuntui oudolta kyllä olla tekemättä normaalia valmistautumista.

Kisa-aamu valkeni hyvin sateisena, mutta onneksi taivas selkeni ennen kun piti lähteä siirtymään kisapaikalle ja viemään tavaroita paikalleen vaihtoalueelle.

Kisanumero muistiin aamulla 🙂

Oli kiva nähdä tuttuja ennen lähtöä!  Sain sopivasti seuraa seurakaverista ja asettauduimme vierekkäin rolling starttia odottelemaan, suurin piirtein puoliväliin 30min ja 40min tavoiteaikoja. Lähtöpaikan ja uintireitin valinta itselläni ei ollut kovin onnistunut, koska edellä oli lähinnä hitaampia, ja ohitteluun meni kyllä aikaa ja energiaa. Uinti ei sinänsä tuntunut erityisen hitaalta, joskaan ei kovin voimakkaaltakaan. Aurajoessa uinti oli yllättävän mukavaa 🙂 ja lämpötila oli melko täydellinen, ilmeisesti hieman alle 20 asteista. Kesän kivoimmat uinnit olen kokenut ehdottomasti siis kisoissa! Muuten on ollut niin kylmä kesä ja kylmät vedet, että avovesiuinti ei valitettavasti ole ollut kovin nautinnollista tänä kesänä.

Vilkaisin kelloa rantautuessani, ja olin saanut tuhrautumaan uintiin yli 37 minuuttia. Noh, ei siinä mitään, sen verran siihen nyt meni ja sitten pyöräilemään. Pyörälle saapuessani kuulin tutun kannustavan, ja hän otti allaolevan kuvankin, kiitos Kari! Tämä oli muuten päivässä ehdottomasti parasta, kannustavat tutut ja tuntemattomatkin! Se auttoi aina eteenpäin ja jatkamaan, etenkin sitten kun niitä vaikeuksia tuli…

Tässä vielä hymyilyttää, pyöräilemäänhän on aina kiva lähteä 🙂

Pyöräily lähti sinänsä melko hyvin liikkeelle, vaikka kyllä sen huomasi ettei voimat ole ihan normaalitasolla. Yritin lähteä liikkeelle voimakkaasti, ja aluksi pysyinkin suurin piirtein tavoitewateissa, mitä olin päivälle asettanut. Mutta olo oli kuitenkin voimaton, joten watit alkoivat aika pian laskea, jääden lopulta huomattavasti pienemmiksi kuin Joroisissa ja myös Slovakiassa. Ei voi olla tyytyväinen 🙂

Jotain positiivista kun hakee, niin pyörä kulkee kuitenkin kohtuullisesti myös ei-hyvänä päivänä. Omilla mittareilla pyöräreitin keskariksi tuli hieman alle 33km/h ja n. 91km pyöräreitin kiertämiseen meni aikaa reilu 2h46min. Ja positiivista on myös se, että pyöräily on kyllä aina kivaa, eli kyllä tämä se kisan kivoin vaihe oli ehdottomasti. Oli kiva ajaa kuivassa kelissä, vaikka kyllähän ne vastatuulipätkät olivat niinkuin tervassa ajaisi, kuten muutkin ovat kuvailleet. Paluun vaihtopaikalle otin jo aika varovasti koska aloin selvästi väsyä enkä halua tehdään mitään virheitä siinä vaiheessa, vaan turvallisesti vaihtoon.

Ilme kertoo tunnelman…

Vaihdossa kävin vessassa (kiitos siitä että vessoja oli runsaasti eikä nähdäkseni mitään jonoja päässyt varmaan syntymään sen vuoksi!), kuten yleensäkin tässä vaiheessa puolimatkaa, että pystyisi sitten paremmin juoksemaan. Välittömästi juoksun alusta lähtien kyllä totesin että vatsa on kuin ilmapallo ja tulee määrittämään päivän juoksuvauhdin. Olinhan sen jo pyöräilyssä havainnut, mutta siinähän se ei niin paljon pyöräilyssä häiritse kuin juoksussa.

Tässä vaiheessa kyllä fiilikset olivat aika maassa, odotus kisaan kun kuitenkin oli se, että voisi juosta sitä ”omaa kovaa”, eli tehdä itselle hyvän juoksun, vähintäänkin nyt alle 2h ja hieman kovempaakin, koska reitti on tasainen ja sinänsä tarjoaa hyvät mahdollisuudet nopeaan aikaan. Mielessä kummitteli jopa että en kyllä jaksa hölkötellä tätä koko matkaa, että tuleeko nyt elämäni ensimmäinen dnf?

Mutta hetken ajatus se vain oli kuitenkin, kyllä se finisher-mitali ja -paita kuitenkin motivoi 🙂 että halusin jatkaa matkaa. Ja kun oikein kaiveli mielen sopukoista niin positiivistahan oli että pystyin kuitenkin etenemään juosten! Kokemusta on sellaisestakin puolimatkasta kun jouduin kävelemään tosi pitkiä pätkiä. Että yritin sitten ottaa sellaista ”suck it up, buttercup” -asennetta 😀 että nyt mennään se mitä päästään ja sillä hyvä.

Tuttuja kannustajia näkyi reitin varrella ja melkein itkua väänsin heidän kohdallaan peukkuja alaspäin näyttäen, kun niin harmitti se ilmapallovatsan kanssa löntystely. Melkein tuntui etttei ansaitse sitä kannustusta kun ei pysty omaan hyvään suoritukseen 😀 . Miten ankara sitä välillä onkaan itselleen.

Vatsa oli sen verran kipeä etten uskaltanut ottaa geelejä ensimmäisen kilometrin jälkeen ollekaan, pieniä määriä vettä ja urheilujuomaa hörppäilin. Kolmannella kierroksella uskaltauduin ottamaan red bullia, kun ajattelin että tuskin vatsa nyt siitä enää pahemmaksi menee, ja itse asiassa se vähän auttoikin oloon 🙂

Askel vissiin näytti jo vähän kevyemmältä viimeisellä kierroksella kun kannustamassa ollut seurakaveri huusi että ”nyt näyttää jo paremmalta”! Tai ilme varmaan oli vähän iloisempi siinä vaiheessa, että kyllä tämä maaliin hoidetaan. Viimeisellä kierroksella oli askel hieman kevyempi siinäkin kohtaa kun eräs vanhempi herrasmies kannusti reitin varrella ”jaksaa jaksaa TYTTÖ!” No minähän tyttö jaksan, tarvittaessa…

Maaliin päästessä olo ei ollut oikeastaan kovin iloinen, lähinnä helpottunut että nyt se on ohi 🙂 . Loppuaika n. 5:37. Juoksuaika oli 2:07, sisältäen kisan toisen vessakäynnin. Pillahdin itkuunkin maalissa seurakavereiden seurassa kun oli niin pettynyt olo siitä että se olotila juostessa oli vaan niin epämiellyttävä sillä vatsalla. Sitten tulikin paras heti päivästä, maalialueella näki tuttuja ja uusiakin tuttaviakin tuli, ja vaihdettiin kuulumisia päivästä tuoreeltaan. Tämän lajin yhteisöllisyys on kyllä mahtavaa ja muiden hullujen triathlonistien tapaaminen kisoissa on ihan parhautta!

Juoksun aikana oli aikaa miettiä mikä tekeekään hyvän kisan? Millaisen kisan jälkeen on tyytyväinen? Minulle se on ainakin sitä, että saa tehtyä sen  oman hyvän suorituksen, kamppailla omaa kuntoa vastaan ja tavoitella omia ennätyksiä, ilman että tulee jotain ulkoisia vaikuttimia kuten vaikkapa juuri vatsaongelmat, jalkakivut, renkaan puhkeaminen tms….että tulee joku este miksi et pysty tekemään oman kunnon mukaista suoritustasi.

Turun kisa opetti taas nöyryyttä että ihminen ei ole kone, ja aina ei kroppa toimi siten kun haluaisi. Triathlon-kausi 2017 päättyy tästä pettymyksestä huolimatta hyvin fiiliksin: takana 1 sprinttimatka, 1 perusmatka, 3 puolimatkaa, ja sen myötä plakkarissa PB:t sekä sprintillä, perusmatkalla että puolikkaalla, ja lisäksi kirsikkana kakussa SM-pronssi Joroisista. Sitten kohti ensi kautta, jonka suunnitelmat alkavat jo hahmottua 😉

Kesän muiden puolimatkojeni raportit löydät alta:

http://www.aika-ajo.com/tapahtumat/the-challenge-championship-puolimatka-helteisessa-slovakiassa/

http://www.aika-ajo.com/tapahtumat/kolmatta-kertaa-joroisten-puolimatkalla-suunnitelma-ja-toteutus/

Booking.com
Tagit : Challenge FamilyChallenge Turkutriathlon

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.