Urheilijaesittelyssä Toni Lund

Pikkupojasta asti olen pyöräillyt ja olen siitä tykännyt aina eniten. Kouluaikoina en liikunnasta ja urheilusta oikein tykännyt, koska koulun liikuntalajit eivät kiinnostaneet. Armeijan aikana vuonna 1995 en ollut alkuunkaan tyytyväinen fyysiseen kuntooni, ja aloitin kunnon kohottamisen juoksulenkeillä. Samoihin aikoihin seurasin paljon ammattilaispyöräilyä TV:stä Eurosportilta, ja sieltä se kipinä lähti kokeilemaan omia rajoja. Liityin vuonna 1997 turkulaiseen Pyörä-68 pyöräilyseuraan. Turun Urheiluliiton jäsen olin vuosina 2000-2001 ja Mynämäen Tovereissa vuosina 2002-2006. Ajoin erityisesti 90-luvun lopulla paljon maantiekisoja kilpasarjassa. Vuodesta 2007 en ole ollut minkään seuran jäsen.

Ei oikeastaan. Kävely ja pyörän ’tunkkaaminen’ tosin kuuluvat aika oleellisena osana fatbike-pyöräilyyn talvisin.

Vuosina 1997-2005 ajoin lyhyempiä matkoja ja 2000-luvun alussa huomasin että ne eivät vaan ole minun juttuni, ja menestyminen niissä olisi vaatinut vieläkin suurempaa panostamista harjoitteluun. En myöskään kokenut että minulla olisi sellaisia ominaisuuksia että pärjäisin kovavauhtisissa pyöräilykisoissa. 2000-luvulla aloin ajamaan myös enemmän maastossa, ja olin lukenut juttuja maailmalta 24-tunnin soolokisoista. Ajatus kiehtoi minua ja se oli jotain jota halusin kokeilla. Vuonna 2006 kävin ajamassa kaksipäiväisen Marathon Pyöräily kuntoajon Lapissa, jossa ajettiin Kilpisjärveltä Tornioon 2 x 250 km. Muutenkin olin ajanut tuona kesänä varsin hyvät pohjat, ja elokuussa osallistuin ensimmäiseen 24-tunnin soolomaastokisaan Kangasalalla. Tuo kisa muutti kaiken. Sijoituin kolmanneksi (olin vielä viimeisellä kierroksella toisena) ja ajoa kertyi 33 kierrosta / ~260 km. Kangasalan kisaan osallistuin uudestaan vuosina 2007 ja 2009, Levi24 kisaan osallistuin vuosina 2007 (2. sija), 2009 (3. sija) ja 2015 (2. sija). 24-tunnin kisat avasivat täysin uuden maailman itseeni ja pyöräilyyn, ja pitkät matkat ovat hyvin mentaalisia.

Olen, jopa ratapyöräilyä, niinkin lyhyillä matkoilla kuin lentävä 200 metriä ja 1 km aika-ajo. Ratapyöräilyssä minua kiinnosti eniten tunnin ajo.

Ykkösenä Iditarod Trail Invitational 350 mailia / 560 km Alaskassa vuonna 2015 jossa olin paras Euroopasta. Tämän kesän Trans Finlandia eli Suomen halki ajo maantiellä Hangosta Nuorgamiin (1500 km / 5vrk 3h), vaikka ei ollutkaan kisa, menee kakkossijalle. Näiden jälkeen onkin sitten vaikeampi sanoa kun ollut useita kovia ja hyviä 24-tunnin kisoja ja hyvät suoritukset Rovaniemi 150 -kisassa (vuonna 2014 lähellä voittoa ja kolmossija vuonna 2016, 5. 2013).

Iditarod Trail Invitational 1000 mailia Nomeen helmi-maaliskuussa 2018.

 

Yritän ajaa noin 1000 km kuukaudessa, alkukeväällä vähemmän. Vuodessa noin 10000 km. Työmatka kotoa töihin on 40 km ja sitä pyrin ajamaan sopivan paljon ympäri vuoden. Viikonloppuisin ja muina vapaapäivinä sitten pitkiä lenkkejä.

En varsinaisesti, kisoja ennen teen enemmän suunnitelmallisia viikkoja.

Eihän se helposti onnistu, kompromisseja on tehtävä. Pitkiä kisoja/ajoja ajan vuodessa vain muutamia, koska harjoittelu ja palautuminen vievät aikansa. Väliin jää näin enemmän aikaa perheen kanssa. Olen onnekas kun minulla on ymmärtäväinen ja kannustava vaimo, ja Ajopyörä on harrastukseni kannalta tietysti loistava työpaikka.

Kisojen perusteella maasto/fatbike-puolella ei kovin montaa, ehkä muutama kymmenen. Maantiepuolella näyttäisi olevan enemmän, joitakin kymmeniä, sillä Suomessa on aika aktiivinen brevet-scene.

Ei voi puhua massoista, mutta harrastajamäärät ovat olleet selvässä kasvussa ja uusia kisoja ja tapahtumia on tullut lisää.

Luonnollisesti n+1. 🙂 Kolme fatbikea, ykköspyöränä Kona Wo. Kaksi muuta fatbikea muuttuu tarvittaessa myös 29/29+ pyöriksi. Työmatka- ja ’yleismatkapyöränä’ on Kona Rove gravel grinderi. Lisäksi löytyy vielä maantiepyörä, vanhempi cyclocrossari, aika-ajopyörä ja pari 26-tuumaista maastopyörää.

Mukavuus, kestävyys ja luotettavuus ovat tärkeintä, eikä niistä kannata tinkiä. Painollakin on toki merkitystä, varsinkin kisapuolella. Bikepacking-kisoissa kevyet varusteet ovat suosiossa, mutta painonsäästöä tulee myös paljon siitä että mukana on vain välttämättömät varusteet.

Monissa talvikisoissa on pakollisina varusteina makuupussi ja makuualusta, valo(t) ja retkikeitin. Itselläni on lisäksi yleensä mukana untuvatakki taukoja varten, ja erittäin kylmiä kelejä varten lämpimämpi ajotakki. Takin alla on juomareppu jossa vettä. Pyörässä on runko-, satula- ja tankolaukut varusteita ja ruokaa varten. Kesällä pärjää tietysti paljon vähemmällä. Perinteiset 24h-kisat ajetaan yleensä kiertäen lyhyttä kierrosta, ja maalialueella on ajajien varikot varusteineen. Bikepacking-kisat ilman ulkopuolista apua edellyttää ajajilta selviytymistaitoja, erityisesti talvella. Hyvillä ja toimivilla varusteilla on suuri merkitys, ja että osaa käyttää niitä oikein.

Jos on jo kokemusta pidemmistä lenkeistä (8-12 tuntia), niin seuraava askel voisi olla 24-tunnin kisa. Pitkissä kisoissa henkinen puoli korostuu todella paljon, ja ihmiskeho pystyy yllättävänkin pitkiin suorituksiin. Kannattaa kuitenkin kuunnella omaa kehoa. Olen ollut itse joskus erittäin rajussa univajeessa, ja tämän kesän Trans Finlandiassa lähellä rasitusvammoja. Pitkissä matkoissa kannattaa edetä askel kerrallaan.

Unelmien eteen kannattaa tehdä töitä, toivon että inspiroin ihmisiä unelmiensa toteuttamiseen.

Tekemisiäni voi seurata Facebookissa www.facebook.com/tonilundultra, Instagramissa www.instagram.com/toniklund ja blogissani www.tonilund.fi.