HarjoitteluLifestyle

Urheilijaesittelyssä Nina Jaukkuri

Urheilijaesittelyssä Nina Jaukkuri

Esittelemme eri lajien urheilijoita kevään aikana. Tällä kertaa esittelyssä Nina Jaukkuri. Ninan olet voinut bongata ainakin seuraavista kilpailuista: Kilpailut: FitnessClassic kevät 2014 4.sija. NFE SM-kisat syksy 2015 6.sija ja 2016 3.sija

Mutta kysytäänpäs lisää kenestä on kyse.

Kuka oikein olet ja mistä tulet
No heiii, olen Nina Jaukkuri Rovaniemeltä, 33-vuotta. Lajini on BodyFitness -163. Ammatiltani olen lähihoitaja.

Nina Jaukkuri

Millainen on urheiluhistoriasi

Ensi kosketus salille taisi olla 15-vuotiaana ja 18-vuotiaasta olen käynyt suht säännöllisesti. En ole ollut kovinkaan monilahjakkuus urheilussa ja vaikka muutamia lajeja on tullut kokeiltua, niin kuntosalilla käyminen on ollut se ykkösjuttu. En toki ole näin intensiivisesti aina treenannut. 2011 syksyllä tytön syntymän jälkeen tehtiin nykyisen valmentajan JiiPee Pulkkisen kanssa kisasuunnitelmat ja alettiin hommaa rakentamaan progressiivisesti ravinnon ja treenien osalta.

Miksi fitnesslajit
Tähän on varmasti moniakin syitä ja tekemisen kautta niitä on tullut lisää. Salilla treenaaminen on tuntunut aina omalle jutulle, yksilölajina saa itse määrittää mitä ja milloin tekee, se sopii itselle. Pienestä pitäen olen ihaillut treenattuja naisvartaloita ja se motivoi. Tykkään voiman tunteesta kun ylittää itsensä, ja tähänkin lajiin kuuluu se kuuluisa flow-tila mikä on koukuttavaa.

Olen oppinut myös paljon mielen ja kehon toiminnasta. Koen, että tästä on ollut hyötyä työelämään. Urheilu ja tasainen arkirytmi antaa minulle tasapainoa ja hyvinvointia elämään. Kilpailulajina tämä haastaa tietenkin paljon syvemmältä mielen ja kehon osalta, toisinaan on todella haastavia oloja ja mielen taisteluita mutta sekin on hyvin kiehtovaa ja opettavaista.

Nina Jaukkuri

Oletko kokeillut jotain muita lajeja ohessa
En ole harrastanut muita lajeja. Tällä hetkellä puntin nosto ollut aivan riittävä sekä aerobiset treenit tulee mukaan viimeistään dieetillä.  Jos vaihtaisin lajia, niin se olisi tanssi tai pikajuoksu.

Käsitin että myös puolisosi harrastaa samaa lajia, onko tästä kotosalla hyötyä vai haittaa?
Hyötyä siitä on ollut. Molemmat arvostavat toisen tavoitteita ja olemme saaneet hyvin arjen rullaamaan. Olen toisinaan kova kyseenalaistamaan niin hyvä kun Sami on jämpti ja yksinkertaistaa minun ajatustenjuoksua. Olen toki saanut parasta mallia siitä tekemisestä mihin pyrkiä kilpailijana. Käydään myös paljon treeniin ja ravintoon liittyviä keskusteluita kotona.

Nina Jaukkuri
Väkivahva pariskunta

Miten motivoit itsesi huonona päivänä treenaamaan, vaiko onko tällaisia päiviä lainkaan
No onhan niitä. Kilpaurheilijana tämä on itselle ”työtä” jonka ympärille elämää rakentaa, joten treenille tulee aina lähdettyä. Ei nuo treenit nyt aina ole mitään huippusuorituksia ja aina sitä treenin jälkeen ajattelee että ensi kerralla paremmin.  Se haaste itsensä kanssa motivoi. Mentaali puolta on ollut tärkeä kehittää tässä samalla.

Miten fitness ja nuoret, puhutaan että nuoret treenaavat liian kovaa ja vetävät itsensä liian tiukalle ruokailun kanssa.
Järkevästi rakennettu treeniohjelma ja terveellinen monipuolinen ravinto niin ei voi olla huono asia. Tässäkin lajissa olisi toki hyvä ymmärtää tavoitteellisen kilpaurheilun ja hyvinvointi urheilun ero. Tärkeää olisi, että jokainen lähtee liikkeelle omantason mukaisesti ja tässä auttaa ammattitaitoiset PT:t ja valmentajat. Järkevästi vedettynä tällainen elämäntapa on kuitenkin hyvinvointia lisäävä. Ja on hyvä, että nuorilla on unelmia ja tavoitteita elämässä. Kilpaurheiluna tämä on aika extremeä kun loppuun asti vedetään kisakireäksi. Ja vaikka monet näkevätkin tämän vain ulkonäköpainotteisena lajina niin kyllä tämä on täyttä urheilua ympäri vuoden. Työ kun ei tosiaankaan lopu niihin kisoihin, vaan sitten alkaa palauttelu. Itselle kilpailujen jälkeinen aika on ollut aina haastavaa, siinä on keho ja mieli herkästi sekaisin jos ei ole pää mukana.

Vaan ihminen on aika sinnikäs, kantapään kautta oppii monesti parhaiten ja varmasti jokainen elämänkokemus rikastuttaa omalla tavallaan.

Nina Jaukkuri

Millaisia lisäravinteita käytät
Perus vitamiinilisät ja e-epa/omegat on käytössä. Alusta lähtien ollut mukana myös loaderi ja palautusjuoma. Jotka sisältävät maltoa, herahydrolysaattia, glutamiinia, BCAA ja kreatiinia. Näiden kanssa otan alfalipoiinihappo kapseleita ja kromia.  Dieetillä käytän CLA:ta ja L-carnitiinia.

Ovatko lisäravinteet välttämättömiä vai onko mahdollista pärjätä perusruoalla
Meillä monipuolinen puhdas ravinto on kaiken a ja o. Luulisin, että lisäravinteiden tarpeellisuuteen vaikuttaa se kuinka raskasta treenaaminen on, mihin elimistö on tottunut ja miten se palautuu, sekä tavoitteet. Tässä iässä ja minun taustoilla näin intensiivinen ja lihasta hajottava treeni joka varmasti vielä nostaa stressihormoni tasoja niin koen, että niistä on ollut hyötyä.

Millainen treeniohjelmasi on, ei tarvise avata jokaista harjoitusta vaan yleisellä tasolla. Noudatatko jotain tiettyä metodia.
Pulkkisen metodeilla mitä olen treenannut 5 vuotta niin pääsääntöisesti suoria sarjoja. Kovaa, kehittävää treeniä. Toki voimapainotteisia proggiksia on välillä, volyymitreeni ja supersarjat tilanteen mukaan.

Millaisia määriä treenaat viikossa
Keskimäärin on 5 salitreeniä viikossa. Tässä kroppa on jaettu viiteen osaan. Välillä on ollut myös 3-jakoinen, joka treenattu kaksi kertaa viikossa läpi. Joka neljäs viikko on kevennetty.

Mikä on vahvuutesi ja paras puolesi
Olen saanut lähtötilanteeseen olkapäitä hyvin rakennettua ja käsiä on ollut aina helppo treenata. Pitkäjänteinen ja suunnitelmallinen työ varmasti mikä itseä parhaiten kehittää. Olen myös aina ajatellut, että parasta on kääntää heikkoudet vahvuudeksi.

Missä haluaisit kehittyä
Fysiikan puolesta ehdottomasti etureidet sekä esiintyminen kaipaa hiomista. Treeneissä on ollut paljon haasteita mm löytää oikeat liikeradat. Seuraavalla kaudella kohti NFE2017 onkin otettava itsestä kaikki irti jos mielii mennä parastaan näyttämään. Kyllä sitä toisinaan on niin suuria epävarmuuden hetkiä että miettii kuinka ihmeessä sinne lavalle taas kiipeää.

Kerro edellisestä kisadietistäsi, kuvia kun katsoi niin muutos oli käsittämätön ja lopputulos oli hatunnoston paikka.
Kolmas kisadieetti oli jo omalla tavalla helpompi koska oppinut tuntemaan omaa kroppaa. Mutta kovempaa tahdonlujuutta olisi tarvittu jotta olisi se ihan paras kunto saatu esille. Olen ylpeä tottakai siitä että pärjäsi hyvin ja se loi uskoa omaan tekemiseen. Sillä se on vielä lähdettävä itseä haastamaan, jäi vähän hampaan koloon 😉

Nina Jaukkuri
Kuva (c) Tomi Rehell

Oliko dietillä heikkoja hetkiä tai sairastumisia sotkemassa kuvioita.
Voi niitä heikkoja hetkiä ja mielen taisteluita on paljon. Kunnon sairastumisia ei ole ollut eikä loukkaantumisia mutta toisinaan saan alaselän todella jumiin ja se häiritsee tekemistä. Viime dieetillä myös nivusten/lonkankoukistajien kireys haittasin jonkin aikaa. Nykyään olen oppinut kääntämään kiputilat hyödyksi, ne aina kertoo jostakin ja silloin on aika pysähtyä kuuntelemaan omaa mieltä ja kehoa.

Miten ruokailupuoli, fitness-urheilijoista on aina mielikuva että he kulkevat jokapaikassa valtavan määrän erilaisia muovikippoja kanssa.
Me syödään joka päivä samat ruuat ympäri vuoden, määrät vain vaihtelevat. Vuosien aikana tosin tullut kokeiltua eri lähteitä ja ajan kanssa oppinut löytämään itselle sopivan tyylin: Hedelmiä, marjoja, täysjyväviljaa, kasviksia, hyvät rasvat ja proteiinia monipuolisesti eri lähteistä.

Olen ollut aika kotihiiri viimevuodet, joten olen ruoka-aikaan ennemmin kotona kuin kylillä. Ruokavaliolla oleminen on jo niin itsestään selvää, ettei se ole mitenkään erikoinen juttu. Ajan kanssa kun on oppinut tuntemaan omaa kroppaa niin ruokia helppo soveltaa tarpeen mukaan esim reissussa. Töihin kyllä kulkeutuu aina omat ruuat.

Millainen on herkkupäiväsi vai onko niitä
Ei ole mitään suunniteltuja. Perusrunkoa noudatan ruokavaliossa ja syön joka päivä hyvää herkullista ruokaa. Toisinaan poikkean siitä jos siltä tuntuu.  Olen myös oppinut pois monista sellaisista ruuista ja tavoista jotka haittaisivat omaa kehitystä ja tavoitteita. Ehdoton herkku on kuitenkin tuoreet sämpylät, sekä pienillä lisillä omaan ruokaan saa jo toivottua vaihtelua.

Edellisten kisojen jälkeen söin pari kk paljon vapaammin ja halusin rikkoa omia rutiineja, se oli yllättävän haastavaa.

Terveisesi lukijoille

Mukavaa kevättä lukijoille, nautitaan elämästä!

Minun taivalta voi seurata Instagram.com/ninajaukkuri, sekä FB-sivustolla: Nina Jaukkuri IFBB bodyfitness athlete.

Aika-ajo.com toivottaa aina positiiviselle Ninalle hyviä treenejä!

Booking.com

 

Tagit : fitnessnina jaukkuriurheilijaesittely

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.