The Challenge Championship – puolimatka helteisessä Slovakiassa

The Challenge Championship – puolimatka helteisessä Slovakiassa

Osallistuttuani Challenge Turku puolimatkan kisaan elokuussa 2016, ja sijoituttuani siellä 5. ikäryhmässäni, sain mahdollisuuden ilmoittautua Challenge-sarjan ”The Championship” puolimatkan kisaan Slovakian Samoriniin kesälle 2017. Kuukausi taisi olla ilmoittautumisaikaa, ja mietin että onkohan siinä nyt järkeä lähteä ns. tavallisena harrastajana sinne mukaan 🙂 mutta aika nopeasti kyllä totesin, että en kyllä jätä tätä hienoa mahdollisuutta käyttämättä. Kyseessä on varmasti hieno ja uniikki kisa, johon ei välttämättä uutta mahdollisuutta tule, joten ehdottomasti ilmoittauduin mukaan!

Kisaviikko ei alkanut ihan parhaalla mahdollisella tavalla, kun viikon aluksi olin parin päivän työmatkalla, sitten ehdin olla yhden päivän taas kotona ennen kun lähtö Slovakiaan koitti torstaina, joten kiirettä piti. Toisaalta kiireisessä arjessa olen usein tyytyväinen siitä, että onnistuu ylipäätään ylläpitämään säännöllistä ja kohtuu vaativaakin harrastusta tässä työelämän ja arkihärdellin ohessa! Lisäksi pieni flunssa nosti päätään kotiin työmatkalta palattuani, mikä hieman latisti viikon tunnelmaa. Mutta jälleen kerran optimistina ajattelin, että kyllä se siitä laantuu kisaan mennessä, kaikki mahdolliset vitamiinit ja tropit vaan naamaan ja sen verran lepoa kun vaan onnistuu. Ja niinhän se sitten laantuikin 🙂

Matkustin torstaina Wienin kautta Slovakian Samoriniin. Wieniin saavuin illalla n. 19.30 paikallista aikaa ja lämmintä oli +26 astetta 🙂 . Tuntui uskomattoman ihanalta se lämpö Suomen kylmän kevään jälkeen! En edes osannut murehtia mitä se tarkoittaisi kisalämpötilan kannalta 😉 vaan nautin lämmöstä… Wienin lentokentällä odotti kisajärjestäjien kuljetus, joka toimi aivan loistavasti. Ei tarvinnut jännittää miten tuon n. 70km matkan lentokentältä selviäisi Slovakian puolelle ja hotellille.

Hotelliin saapuessa oli helppo tuntea itsensä oman elämänsä urheilusankariksi 😀 kun puitteet olivat niin hienot. Aivan upea paikka. Viimeistään tässä vaiheessa onnittelin itseäni siitä, että olin uskaltanut ilmoittautua kisaan ja lähteä matkaan yksin. Se tietysti auttoi, että tiesin kisassa ja hotellissa olevan tuttuja, joilta voisin tarvittaessa pyytää apua esimerkiksi pyörän kanssa, jos jotain ilmenisi.

Olin siis perillä hotellissa torstai-iltana hieman ennen iltayhdeksää. Kasasin pyörän valmiiksi, jotta huomaisin jos kuljetuksessa on tullut jotain vaurioita tai jos jotain ongelmaa siinä ilmenisi, niin olisi sitten enemmän aikaa ratkoa sitä. Sain pyörän kasaan ongelmitta, perjantaina tekisin sitten vielä testiajon että kaikki toimii kuin pitää.

Perjantai-aamuna oli mahdollisuus mennä tutustumaan kisan uintireittiin, ja olinkin sopinut meneväni sinne parin tuttavan kanssa. Hyvä niin, koska en vielä itse tiennyt paikkoja, joten oli helppo mennä mukaan kun toiset jo tiesivät minne suunnata. Aamu seitsemältä oli jo aivan ihanan lämmin ilma. Kisan uinti tulisi olemaan Euroopan toiseksi pisimmässä joessa Tonavassa, jonka lämpötila oli n. 18 astetta. Aika optimaalinen siis kisauintiin märkkärillä. Avovesiuintikokemusta ei ollut vielä tältä kesältä, lukuuottamatta lyhyttä pulahdusta mereen Mallorcan pyöräilyreissulla huhtikuussa. Veteen pulahtaessa se tuntui aluksi tosi kylmältä, mutta sitten hyvin äkkiä tosi hyvältä. Ihanaa uida, jipii! Tein vain hyvin rauhallisen vajaan 20min uinnin, säästellen voimia seuraavaan päivää kun olo oli vielä hieman flunssainen. Mutta siltä tuntui että uinti tulisi olemaan helppo. No ei se sitten ihan niin mennyt 🙂 mutta siitä lisää myöhemmin. Siirtymä uinnista pyöräilyyn sen sijaan tulisi olemaan suht pitkä.

Aamu-uinnin jälkeen aamupalalle, siellä olikin paljon valikoimaa ja kaikkea mitä nyt vaan voi toivoa. Ison aamupalan merkeissä tankkausta seuraavan päivän kisaan. Aamupalan jälkeen ilmoittautumaan, sitten kisainfoon ja sen jälkeen pyörän testauslenkki. Pyörä piti viedä vaihtopaikalle iltakuuteen mennessä. Siinä päivän agenda 🙂

 

 

Kisainfo oli hyvä, ja myös hauska. Infon pitäjä kertoi olevansa hollantilainen, ja että hänen mielestään pyöräreitti on ”hilly”, mutta että kaikille muille se on ”flat” 😀 .  Ja niinhän se meni, reitillä oli jopa yksi mäki, joka ajettiin kahteen kertaan. Muuten oli tasaista. Oli myös erittäin hyödyllistä kuulla pyöräilyn (ja juoksunkin) huoltopisteiden organisointi, niin tiesi sitten missä järjestyksessä siellä jaetaan mitäkin. Järjestelyt myös toimivat hyvin itse kisassa. Itse otin pyöräilyssä vain urkkajuomaa järjestäjiltä, ja oli kyllä helppo ottaa kun tiesi että se on se ”kolmas” piste huollossa. Kisajärjestelyt toimivat siis erittäin hyvin ja säntillisesti.

Infon jälkeen sitten pyörän tsekkaus ja kaikki vaikutti toimivan ok, hyvä niin. Kaverilta lainaksi saatu pyörämittarikin toimi hyvin – en sitten ollut sitä ehtinyt testatakaan vielä Suomessa kun flunssanpoikanen iski ja suunniteltu pyörälenkki jäi silloin väliin. Olin myös saanut Suunnolta testiin uudemman sukupolven urheilukellon Suunto Spartan Sport Sakura. Ehdin testata kelloa muutaman viikon ennen kisaa ja se oli toiminut moitteettomasti ainakin treeneissä! Eniten on ilahduttanut yhteistoiminta tehomittarini Stages:in kanssa, koska edeltävä kelloni (Suunto Ambit 2S) ei siihen taipunut.

Nyt tulisi sitten ensimmäinen kisasuoritus ja kellon testaus siinä. Triathlon-moodia muistin onneksi testata perjantaina ennen starttia, jotta tiesin miten vaihtaa lajit kisan aikana. Vähän viime tippaan meni 😉 mutta kaikki sujui onneksi hyvin sitten kisassa. Hyvä fiilis siis, kaikki valmista kisaan! Sitten vaihtopussien pakkaus ja niiden ja pyörän vienti vaihtopaikalle, sitten kaikki olisi valmista itse kisapäivään.

 

Kisapäivä valkeni jälleen hyvin aurinkoisena ja lämpimänä, vähintään +28 oli päivälle luvattu ja aurinkoa pilvettömältä taivaalta. Ennen starttia juttelin muutamien suomalaisten kanssa siitä että juoksu varmasti on se raskain tuossa kuumuudessa, mutta että ennakkoon ehkä eniten jännittää aina (?) pyörä, siltä kannalta että pysyykö renkaat ehjänä tai tuleeko muuta ongelmaa. Se on aina hieno tunne sitten kisassa kun saa vetää ne juoksulenkkarit jalkaan ja tietää selvinneensä ilman rengasrikkoa 🙂 .

 

 

Pientä kisajännitystä oli havaittavissa 😉 (ai miten niin pientä?!) koska unohdin laittaa jalassa olleet rantakengät after race -bägiini kun sen luovutin…onneksi paikalta löytyi suomalaisia huoltojoukkoja, joille sain jätettyä kenkäni. Samoin luovutin käsissäni olleet roskat suomalaisille huoltajille (juomapullo ja geeliroska, jonka otin ennen starttia), koska en nähnyt missään roskiksia…kiitos vain avusta 🙂 kiva että löytyi lainahuoltojoukkoja, kun omia huoltojoukkoja ei ollut matkassa.

Sitten itse kisaan! Kerrankin omasta näkökulmastani starttijärjestys oli paras mahdollinen 🙂 . Ensin starttasivat pro-miehet, 10 min myöhemmin pro-naiset, ja sitten 20min myöhemmin ensimmäinen ikäsarjalähtö, eli yli 40-vuotiaat naiset. Nyt kannatti kuulua tähän ikäryhmään 😀 . Ihan loistavaa päästä starttaamaan niin ettei pyöräreitillä olisi mitään ruuhkaa, ja suurella todennäköisyydellä ehtii jo hyvin pitkälle ennen kuin miehet ehtivät pyöräilemään (esimerkiksi samanikäiset miehet starttasivat vasta 50 min oman starttini jälkeen), joten itsekään ei olisi siellä sitten tien tukkona nopeammille 🙂 .

Valitsin uintipaikan oikeasta reunasta, ajatellen että siinä olisi hyvin tilaa – en niin erityisesti nauti siitä uinnin lähdön alkupainista vaan melko helposti panikoin siitä kontaktista. No, ei ollut onnistunut valinta. Ilmeisesti johtuen joen vastavirrasta, ”kaikki” ajautuivat juuri sinne oikealle heti lähdöstä alkaen. Hetken räpiköityäni huomasin, että parhaiten on lopulta tilaa vasemmalla eli lähimpänä poijuja, joten menin sitten sinne uimaan ja siellä olikin ihan  hyvin tilaa uida uinnin kääntöpaikalle asti. Siinä vaiheessa uinti tuntuikin ihan kivalta! Pientä kontaktia poijuilla mutta ei mitään pahempaa kärhämää 🙂 . Paluumatkalla sitten haasteeksi muodostui se, etten nähnyt oikein missä poijut ovat, mitä kohti pitäisi uida. Se tietysti hidastaa uintia kun jatkuvasti suunnistaa ja pälyilee että mihin suuntaan pitäisi mennä. Poijut olivat valkoisia ja ilmeisesti vasta-auringossa ne eivät oikein erottuneet. Ei auttanut kuin uida sinnepäin missä näkyi muita ja luottaa että menevät oikeaan suuntaan 🙂 . Itse uinti ei tuntunut erityisen pahalta, joten vähän yllätti sitten kuitenkin hidas uintiaika, reilu 37min. Vaikea sanoa mihin se aika siinä tuhrautui, mutta yhtä kaikki, sen aikaa siihen nyt meni 🙂 ja sitten pitkähkö vaihtomatka vaihtoalueelle ja pyöräilemään.

Sen verran pitkästi joutui juoksemaan pyörän kanssa sekä lähdössä että varsinkin pyöräilystä palatessa, että mieleen hiipi joko olisi aika alkaa harjoittelemaan kenkiä jättämistä valmiiksi pyörään 🙂 . Klosseilla juokseminen pehmeällä alustalla ei ole kovin näppärää ja lisäksi siinä voisi helposti pyörähtää vaikka nilkka. Joten laitetaan harkitaan tuon opettelu 🙂

Pyöräily lähti ihan mukavasti käyntiin, alku rauhassa kuten aina kaupunkipyörittelyssä, mutta sitten suoralle tielle päästessä pääsin jo ihan hyvään vauhtiin. Oli aika siistiä, kun Alistair Brownlee tuli vastaan muistaakseni n. 23km kohdalla 😀 . Oli helppo jatkaa omaa suoritusta innostunein fiiliksin. Myötätuulessa oli mukava lasketella hyvällä asfaltilla ja tosiaan tilaa oli, kun oli eka AG-lähtöryhmä ja prot olivat menneet aikaa sitten. Lisäksi 20 metrin peesikielto toi hyvin tilaa teille. Alkumatkasta ohittelin itse nopeampia uimareita jonkin verran ja se toi myös hyvää fiilistä, että kerrankin uskalsin lähteä tekemään omaa suoritusta ja omaa vauhtia. Peesausta ei tuolla juurikaan näkynyt, ja sitä valvottiin hyvin moottoripyörillä. Pari kertaa takanani olleille vihellettiin. Tässä vinkkiä myös suomalaisille kisajärjestäjille, että kun lähtöryhmät porrastetaan kunnolla, niin tilaa tulee teille ja peesivalvonta ja sen peesivälin noudattaminen on oikeasti mahdollista.

Naureskelin mielessäni että mistä tunnistaa harrastajan triathlon-kisan pyöräreitillä? Siitä kun mieleen tulee että olispa kamera mukana niin tässä olisi hyvä paikka ottaa kuvia 😀 . Pyöräreitti oli yhtenä lenkkinä ja mennen tullen ohitettiin mm. paikka Horny Bar, joka olisi ollut hauska ikuistaa 🙂 . Pääosin pyöräily oli mukavaa, poislukien joen vierustan ”perunapellolla” ajettaessa, siitä en tykännyt yhtään! N. 15km pätkä huonoa tietä ja kuoppia, jotka oli kyllä hyvin merkitty, kiitos siitä, niin osasi ne kiertää ja välttää. Mutta jotenkin väsyttävää ajaa semmoista täristävää huonoa tietä, ja odotin vaan että koska se päättyisi! Yhtenä hauskana yksityiskohtana näin joessa kuolleen kalan köllöttämässä vatsa ylöspäin…vähän se hymyilytti että olipa kiva että me uitiin just tuolla 🙂 …no, ihan siisti se uintipaikka oli missä uinti suoritettiin! No, sitten se perunapelto lopulta päättyi 🙂 ja tuli pyöräilyn kääntöpaikka. Vähän sitä jotenkin yllättyikin että nytkö on jo puolet matkasta taitettu ja oli mahtavaa lähteä ajamaan hyvällä asfaltilla takaisinpäin kohti Samorinia.

Tehot ja vauhti alkoivat hieman laskea, mutta yhdessä kylässä lämpömittarin näyttäessä +33 ajattelin että ehkä se on normaalia tässä lämmössä, ettei ihan parasta suoritusta saa tehtyä 🙂 . Fiilis oli kuitenkin ihan hyvä laskevasta keskinopeudesta huolimatta ja lopulta kurvasin vaihtoon keskarin näyttäessä 33,8km/h, mun enkka missään kisassa, jee! Vielä kun ajattelee sen että kisassa kaikki huolto (geelien otto, juominen, juomapullon täyttö jne.) tehdään tuossa pyörän päällä niin olen kyllä tyytyväinen tästä pyöräilyn kehityksestäni, mikä on tullut parissa kolmessa vuodessa itselle aivan uudessa lajissa. Tästä tietysti iso kiitos kuuluu valmentajalleni Darby Thomasille! Jotenkin en usko että tämä keski-ikäinen kolmen lapsen nelikymppinen äiti viilettäisi pyörällä tällaista vauhtia 90km verran jos treenailisin omin päin 🙂 . Tästä on niin sanotusti hyvä jatkaa!

Pyöräilyn jälkeen on aina hienoa päästä vaihtamaan juoksukengät jalkaan, kun sitten on ”enää” juoksu jäljellä. Lauantain helteessä täytyy kyllä sanoa että mikään nautinto se juoksuun lähtö ei ollut 😀 vaan ensimmäiset kilometrit olivat kyllä raskaita ja ajattelin että joo….aika pitkä matka vielä maaliin…mutta pikkuhiljaa sitä vähän virkistyi juoksemaan, kun sai huoltopisteillä kroppaa viilennettyä. Aina muki tai pari vettä päähän ja viilennystä sienillä niin paljon kuin vain malttoi siinä ”pysähtyä”. Olin ajatellut käyttäväni vain joka toista huoltopistettä (niitä oli n. 2,5km välein), mutta tuossa kuumuudessa oli kyllä pakko viilentää joka pisteellä. Pikkuhiljaa se alkoi puremaan ja juoksu oli sitten vähän helpompaa, mutta ei siinä kuitenkaan oikein saanut puristettua mitään hyvää suoritusta irti. Onneksi kausi on vasta alkamassa niin saa itselleen sitten revanssia tulevissa kisoissa 🙂 että hyvähän se vaan on treeni-innon kannalta kun ei tule ihan nappisuoritusta 😉

Juoksu oli kolmena kierroksena ja jokaiselle kierrokselle sai erivärisen rannekkeen. Kolmen rannekkeen jälkeen oli tietysti kiva fiilis lähteä vikalle kierrokselle kun tiesi että saa juosta sitten maaliin 🙂 . Mikään nopein juoksureitti tuo ei ollut kun mutkitteli kisakeskuksen alueella niin hiekalla, nurmikolla kuin asfaltillakin. Mutta tasainen reitti kyllä, ainoastaan yksi mäki joka kierroksella. Huolto pelasi hyvin ja kannustus! Suomalaisilta tuli aina kivasti kannustusta ja se on aina mukavaa 🙂

Maalisuoralla loppukirin motivaattorina oli se, että pääsi mahdollisimman nopeasti pois sieltä reitiltä 😀 ja toisaalta se että näin perässäni pienen matkan päässä tulevan samassa ikäsarjassa olevan naisen – loppumetreillä nyt ei enää ketään kyllä päästetä ohi 😉 . Pääsin maaliin ajassa 5:36, joka sitten lopulta oli vain minuutin hitaampi kuin puolimatkan enkkani viime kesältä. Kokonaisuutena ihan hyvä suoritus tuossa helteessä, vaikkei uintiin ja juoksuun voikaan tyytyväinen olla. Sijoituin sillä 16. ikäsarjassani. Fiilis oli loistava maalissa 🙂 ja pääsin heti vaihtamaan ajatuksia muiden maaliin tulleiden suomalaisten kanssa.

Kaiken kaikkiaan aivan mahtava reissu ja todella toimivat kisajärjestelyt. Illalla olin katsomassa palkintojenjakoa, missä oli ihan mieletön tunnelma. Suosittelen todella kisaa, jos tulee mahdollisuus lähteä! Nyt vain sankoin joukoin mukaan elokuun Turun Challenge-kisaan, sieltä on mahdollisuus saada paikka ensi vuoden kisaan 🙂 . Vaikka pro-kisaajien kisa on ehkä se jännittävin seurattava isolle yleisölle, niin kyllä meitä harrastajia tarvitaan sankoin joukoin mukaan tekemään sitä kisan tunnelmaa! Aika ohueksi jäisi osallistujamäärät, jos vain parhaat lähtevät viivalle kisoihin 🙂

Suunnon Movescount-palvelu näytti kisan jälkeen kivasti eri lajit ja vaihdotkin erikseen! Ajat ei ihan täysin täsmää suoritukseen, koska käynnistän kellon aina kisassa vähän ennen starttia jottei startin hetkellä tarvitse keskittyä siihen 🙂  . Tämä Spartan Sport kello toimii hyvin myös tehomittarini (Stages) kanssa, mikä on selvä parannus aiempaan kellooni (Suunto Ambit 2S).