Myllyn Pyöräily
Jo perinteiseksi muodostunut Myllyn Pyöräily poljetaan tänä vuonna 15.-16.8. Tapahtuman järjestelyistä vastaa Turun Urheiluliiton pyöräilyjaosto ja myös tänä vuonna aika-ajo.com toimii yhteistyössä Myllyn Pyöräilyn kanssa. Tänä vuonna on tarkoituksena syventää Myllyn Pyöräilyn ja aika-ajo.com:in yhteistyötä ja kehitimme ”kohti myllyä” projektin. Koska itse allekirjoittanut toimi viime vuonna aika-ajon edustajana Myllyn Pyöräilyssä, otin tämän tehtävän vastaan luonnollisena jatkumona myös tänä vuonna. Tarkoituksenamme on seurata sivustollamme säännöllisesti valmistautumistani Myllyn Pyöräilyyn ja kertoa mm. Myllyn Pyöräilyn yhteistyökumppaneista, sekä treenimetodeista joihin Turun Urheiluliiton Mika Simola on lupautunut antamaan ohjeistusta.

Vaikka olenkin toiminut aika-ajossa kirjoittajana sivuston aloittamisesta lähtien, ei taustani välttämättä ole tuttu sivuston lukijoille. Olen siis Ville Sintonen, 36-vuotias aktiivipyöräilijä. Pyöräilijänä olen nimenomaan harrastelija, en varsinainen kisakuski vaikka jotain kilpailukokemustakin löytyy (lähinnä maastopyöräpuolelta). Harrastuksiini kuuluu siis niin maantie- kuin maastopyöräily. Tänä vuonna treenaamiseni tulee painottumaan pitkälti maastopyöräpuolelle ja nimenomaan kestävyysajoon. Kauden päätavoitteeni on heinäkuun lopussa Norjassa järjestettävä Offroadfinnamark 700 tapahtuma, josta löydätte lisätietoa myös tältä sivustolta. Maantiepyöräilyssä ajatukseni on alkavalla kaudella treenata enemmänkin nopeutta kuin kestävyyttä, maastopyöräily saa huolehtia kestävyyspuolesta.
Vaikka harjoittelussani tähtäin on pyöräilyn kehittämisessä, kuuluu treeniini monipuolisesti muutakin urheilua. Etenkin näin talvella on varsinainen pyöräily jäänyt vähemmälle osalle harjoittelussani ja harjoitteluun on kuulunut melko paljon niin juoksua kuin saliharjoittelua. Myös uinti kuuluu säännöllisenä osana harjoitteluuni. Tällä hetkellä harjoitusmääräni on n. 10 viikkotunnin luokkaa, mutta harjoitusmääriä on vähitellen ruvettava nostamaan ja siirryttävä enemmän pyörän päälle. Tässä tulee vastaan kaikille aktiivisesti harjoitteleville harrastelijoille tuttu ongelma; aika. Koska päivät kuluvat pakollisessa pahassa eli työssä ja aikaa vaativat myös kumppanini ja kuusi kappaletta lapsia, on harjoittelulle ajoittain vaikeaa löytää sopivaa rakoa. Yleensä aika löytyy parhaiten aikaisista aamuista tai hyödyntämällä lasten omissa harrastuksissaan olema aika. Työmatkat kuljen ympäri vuoden pyörällä ja myös työmatkat on mahdollista hyödyntää harjoituksena lähtemällä aiemmin töihin ja käyttämällä kiertoreittejä. Eli aika on useimmiten vain ihana tekosyy jättää treeni väliin, järjestelemällä aika kyllä jostain löytyy.

Viime vuonna ajoin Myllyn Pyöräilyssä 86km:n mittaisen Isomyllyn ja keskinopeuteni oli tuolloin vajaa 33km/h. Valitsin viime vuonna matkaksi Isomyllyn syystä että halusin ajaa lujaa ja tiesin tuolloin että vauhtikestävyyteni ei riitä Jättimyllyn ajamiseen. Tänä vuonna Myllyn Pyöräilyyn asetan tavoitteekseni läpäistä Jättimyllyn viimevuotisen Isomyllyn keskinopeudella. Vaikka Myllyn Pyöräily ei olekaan kilpailu vaan puhdas harrastelijatapahtuma, on tapahtumaan hyvä asettaa haastetta itselleen motivaation lisäämiseksi. Myös harrastelijoiden olisi syytä asettaa tavoitteita harjoittelulleen, olipa se harjoittelun tarkoitus mikä tahansa. Tavoite kannattaa (minun mielestäni) asettaa jollain tavalla mitattavaksi jolloin edistymistä pystyy myös seuraamaan. Vaikka päällimmäinen tavoite olisi vaikkapa kunnon kohottaminen, kannattaa jokin konkreettisempi tavoite asettaa jotta edistymisen todella huomaa. Esimerkiksi jos lähtökohtana on että jaksaa polkea 50km 22km/h keskinopeudella niin voi asettaa tavoitteekseen tyyliin että elokuussa pystyy ajamaan 70km 25km/h nopeudella. Mikäpä sen enemmän tuottaisi mielihyvää kuin tavoitteiden saavuttaminen? Toki tavoitteissa kannattaa olla realisti sillä epärealistiset tavoitteet saattavatkin kääntyä itseään vastaan ja syödä koko motivaation.
Myllyn Pyöräilyn blogi projektissani on ajatuksena paitsi kirjoittaa harjoittelusta ja yhteistyökumppaneista, myös pyrkiä kertomaan asioista jotka mahdollisesti auttavat muitakin harrastelijoita. Jos joillain lukijoistamme on vaikkapa jotain pyöräilyyn liittyvää ongelmaa niin lähestykää meitä rohkeasti, pyrimme tämän projektin lomassa pureutumaan harrastelijoille tuttuihin ongelmiin, esimerkiksi vaikka pyörän valintaa koskeviin seikkoihin. Luonnollisesti voitte ottaa yhteyttä myös jos itsellänne on tähtäimessä jokin tapahtuma, vaikkapa juuri Myllyn Pyöräily, ja kaipaatte apua/ tukea harjoitteluunne. Toivomuksenamme on että saisimme yhteistyöverkoston kanssa aikaan kirjoituksia jotka tuovat apua harrastepyöräilijöille ja lisäävät innostusta harrastusta kohtaan. Pysykää mukanamme matkalla kohti Myllyn Pyöräilyä!
Booking.com