Classic Finntriathlon Joroinen: Säännöllisellä ulkoilulla puolimatkalle
Classic Finntriathlon Joroinen!
Kuntourheilijan juhlapäivä koitti lauantaina 18.7.2015, kun oli Suomen triathlonkesän klassikon, Joroisten puolimatkan aika. Eli ensimmäinen puolimatkani. Tätä oli odotettu vuosi! Vuotta aiemmin olin kisaturistina ja huoltajana Joroisten puolimatkalla ja tunnelma oli niin mahtava, että tahdoin ehdottomasti mukaan seuraavana vuonna, ja nimenomaan kilpailija-tittelillä 🙂
Taakse jäänyt talvi oli kulunut liian paljon sairastelun merkeissä pitkälle kevääseen. Monta urheilukisaa ja -tapahtumaa olin joutunut perumaan, mikä tietysti harmitti. Säännöllistä ulkoilua oli kuitenkin tullut tehtyä aina kun oli terveenä, joten luottamusta sinänsä oli omaan kuntoon, että kyllä puolimatkasta on mahdollista selvitä 🙂 . Vaikka juokseminen oli loistanut poissaolollaan koko kevään ja alkukesän juoksijan polven vuoksi, en edes harkinnut jättäväni tätä kesän päätavoitetta väliin! Ajatus oli, että hyvä oma suoritus uinnissa ja pyöräilyssä, ja sitten vaikka ryömien maaliin jos polvi ei kestä 🙂 …Finisher-paita ja -mitali oli ehdottomasti tavoitteena!
Lauantai-aamu valkeni aurinkoisissa tunnelmissa Joroisissa. Silmät rävähtivät auki aamukuudelta valmiina uuteen päivään 🙂 vaikka pidempäänkin olisi voinut nukkua, mutta tuleva koitos lienee niin jännitti, että unta ei riittänyt pidempään. Toisaalta se oli kiva, oli mukava tehdä aamutoimet rauhassa: aamupala, kisanumeroiden kiinnitys käsivarsiin, viimeiset varusteiden pakkailut ja tietenkin sonnustautuminen kisa-asuun.
Pyörä oli viety jo edellisenä iltana odottelemaan Valvatus-järven rantaan. Ja samalla ihasteltu aivan upean näköistä uintireittiä, joka kiersi kaksi saarta. Melkein hypin tasajalkaa uintireittiä illalla katsellessa, että joko joko joko saa startata!? 😀
Lähdimme kilpailijakuljetuksella kohti Valvatusta. Bussissa kuului jännittynyttä keskustelua mm. viime vuotisista pieleen menneistä suorituksista 🙂 . Bussimatka oli pian ohi ja sitten suunnattiin viemään T1-varustepussit omalle paikalle, ja sitten pyörän luo viemään juomapullot paikalleen ja pumppaamaan renkaat kisakuntoon. Jes, kaikki alkoi olla valmista lähtöä varten.
Alueella kävi mukava kuhina ja oli mukavaa kun tuli paljon tuttuja vastaan ja vaihdettiin kuulumisia ja tunnelmia kaikkien kanssa. Fiilis oli tosi hyvä! Jännitti, mutta ei liikaa. Sitten vielä vessajonoon, joka oli sopivasti varjossa. Auringossa oli nimittäin todella kuuma! Vessajonossa kävi. mielenkiintoiset keskustelut erään konkarinaisen kanssa, jolla oli takana 8 täysmatkaa. Kyllä siinä oli noviisi kunnioituksesta ymmyrkäisenä 🙂
Vessakäynnin jälkeen alkoikin jo lähestyä aika, jolloin vaihtoalue tyhjennetään. Ei muuta kun pikkuhiljaa märkkäriä päälle ja viemään viimeinen varustekassi järjestäjille. Innoissani kiskoin lainamärkkäriä päälleni – olin nimittäin saanut Kuopion Seikkailukeskukselta testattavaksi Head:in Black Marlin -märkäpuvun, mikä on Head:in märkkäreiden aatelia. Kuopion Seikkailukeskus oli Joroisten expossa Head:in edustajana ja sieltä kävin puvun hakemassa perjantai-iltana. Oma märkkärini on Head:in Tricomp Lady 15 -mallia ja kiinnosti testata Black Marlinia vertailun vuoksi. Tämä mahdollisuus nyt avautui Joroisten kisassa, ja otin sen ilman muuta vastaan 🙂
Puin märkkärin vyötärölle asti valmiiksi, kävin heittämässä varustepussin järjestäjille, ja mukaan vain muut uinnissa tarvittavat varusteet eli uimalasit ja uimalakki. Sitten katsomaan miesten yleisen sarjan lähtöä ja muita alkupään lähtöryhmiä. Tuntui että omaan lähtöön on vielä ikuisuus 🙂 mutta äkkiähän se sitten vierähti se aika, ja yhtäkkiä piti kiskoa loputkin puvusta päälle – tähän piti pyytää seurakaverin apua, koska Black Marlin -puvussa vetoketju on toisinpäin kuin omassani, eli se suljetaan ylhäältä alaspäin. Kaverin avustuksella puku päälle, sitten hakemaan vielä pieni vesitilkka jännitysjanoon 🙂 ja kohti lähtökarsinaa.
Lähtöä odotellessa yritin katsella sopivaa lähtöpaikkaa. Päädyin lähtemään enemmän oikeasta reunasta, mutta ihan reunaan en kuitenkaan mennyt. Menin melko eteen, mutten eturiviin kuitenkaan, jotten mene tukkimaan nopeampien uimareiden reittiä. Sitten yhtäkkiä lähtökäsky tuli ja eikun kellosta start-napin painallus ja liikkeelle, jee! Uinti on tällä hetkellä vahvin lajini, joten tuntui mukavalta päästä liikkeelle. En ajatellut vielä muita lajeja – sieltähän ne sitten tulisivat aikanaan.
Jäin vähän sumppuun alkutiimellyksessä, vaikka kuvittelin lähteneeni reunasta. En päässyt uimaan ihan omaa vauhtia, vaan uin edellä menevän pohkeiden päälle – anteeksi vaan, tilaa ei oikein ollut siinä vaiheessa. Samoin takana tuleva ui minun pohkeiden päälle ja jonkun käsi tarttui kellooni siinä tiimellyksessä. Infossa oli muistuteltu etenemään rauhassa ensimmäiset sadat metrit, että sitten tilaa tulee, ja niinhän se meni. Ehkä oli hyväkin että alku meni rauhassa niin ei tullut aloitettua liian kovaa. Ehkä kolmen sadan metrin päässä tilaa alkoikin löytyä – tosin huomasin ajautuneeni melko vasemmalle. Vähän siis tuli kierrettä kauempaa, mutta pääasia että sai alkaa uimaan omaa vauhtia. Se oli mukavaa!
Hieman harmittelin uinnissa etten ehtinyt ihailla niitä uintireitin maisemia sieltä käsin 🙂 , kun vedessähän se pää pääosin uidessa on. Toinen asia mitä säikähdin pari kertaa, oli pinkkilakkiset miehet, jotka viimeisellä suoralla ennen rantautumista uivat ponnekasta rintauintia. Pari kertaa onnistuin täpärästi välttämään kovan rintauinnin potkun, huh, sellainen kun pamahtaisi päähän tai kylkeen niin kyllä sattuisi! Kiersin vähän kauempaa ja sitten sainkin uida rauhassa rantaan ja vaihtoon. Vilkaisu kelloon kertoi että uintiin oli mennyt 38 minuuttia, ihan hyvä! Suunnistusta pitää petrata, mutta poijut olisivat mielestäni voineet olla vähän isompia, jotta erottuisivat paremmin. Hyvävoimaisena uinnista omalle vaihtopussukalle, varusteiden vaihto pyöräilytamineisiin ja eikun pyörä mäen päälle ja pyöräilemään.
Koitin lähteä maltilla pyöräilyyn. Matka on kuitenkin pitkä, joten meno olisi pidettävä sellaisena että jaksaa. Aika äkkiä tuli selväksi, että pyöräilen vaan tuntemuksien mukaan, eli en seuraa sykkeitä tai vauhteja matkalla, vaan ajan reippaasti mutten liian kovalla teholla. Olin ajatellut seurata sykkeitä, mutta tuo tuntui hyvältä ratkaisulta. Kellossa näkyi hetkellinen vauhti ja sitä välillä kurkkasin.
Pyöräily oli tosi kivaa! Olin ihan fiiliksissä miten helpolta pyöräreitti vaikutti, ei juurikaan mäkiä, ei ainakaan pahoja. Ihan loistava reitti tri-pyörällä ajettavaksi. Oikeastaan ensimmäistä kertaa ikinä sain ajettua reippaammin aerotangoilta, myös kaikki alamäet. Woohoo – olin ihan fiiliksissä, että miten hienoa pyöräily onkaan 😀 . Sama siis toistui kuin ekalla perusmatkallani, pyöräilyssä todella hienot fiilikset. Kovin tarkkaa nesteytyssuunnitelmaa en ollut tehnyt matkalle. Siinäkö tuli tehtyä virhe? Olin kyllä testannut käyttämäni energiat ja juomat hitaammilla pitkillä lenkeillä, mutta vk-vauhtisia treenejä on ylipäätään kovin vähän takana, ja varsinkaan pidempiä suorituksia. Jälkikäteen analysoituna join todennäköisesti liian paljon pyöräilyn aikana.
Matka eteni kuitenkin kivasti 75km asti. Sitten alkoi tulla mieleen, että voisiko tämä laji jo vaihtua 🙂 ja tiesin että reitin raskain osuus oli vasta tulossa. Viimeisellä kympillä oli hieman mäkisempää ja se kyllä tuntui, alkoi jo väsyttää. Mutta eihän siinä, vauhti hidastui mutta auttoihan se kun tiesi että kohta pääsee kuitenkin vaihtamaan lajia! Vaihtoon tullessa olin kuitenkin tyytyväinen pyöräilyyni! Olin asettanut tavoitteeksi, että uinti + pyöräily vaihtoineen sujuisi yhteensä alle neljään tuntiin, ja sehän onnistui, jee!
Vatsa tuntui tosi täydeltä juoksuun lähdössä, ja ajattelin että vessakäynti voisi auttaa asiaa. En kuitenkaan malttanut jäädä jonottamaan heti alussa, joten lähdin kuitenkin ensimmäiselle kierrokselle. Aika äkkiä kuitenkin totesin, että juoksu ei oikein onnistu, kun vatsassa on ilmapallo, jonka sisällä on tiiliskivi. Ei ollut huono olo, energiaa oli, mutta juoksu ei onnistunut tiiliskiven kanssa. Ei auttanut kuin kävellä, arvelin että tilanne voisi helpottaa matkan edetessä, mutta ei. Ensimmäisen kierroksen jälkeen sitten jäin vessajonoon, mutta harmikseni vessapiipahdus ei auttanut tiiliskiveen. Vatsa ei ollut löysällä, enkä ollut huonovointinen, oli vain ahdistava tunne vatsassa. Omahuollon alueella sanoinkin huoltajalle, että en vain pysty juoksemaan kovinkaan paljoa, kun vatsa tuntuu niin täydeltä, mutta että muuten kaikki on hyvin. Näillä mennään.
Jatkoin siis kävely-hölkkää ja loppua kohti yhä enemmän kävelyä. Mieleeni muistui fysioterapeutin ohje polvea varten: mieluummin kävelyä kuin hidasta hölkkää, koska siinä tekniikka ei yleensä pysy kovin hyvänä ja se taas rasittaa polvea. Eli hyvä puoli tässä oli se, että polvi ei ottanut reissusta itseensä, vaan kesti hyvin matkassa. Niitä yli 5km juoksujahan minulla ei vielä ollut takana tammikuun jälkeen, joten olisihan tuo harppaus puolimaratonin juoksemiseen ollutkin aika iso 🙂
Fiilis oli koko ajan hyvä, ja etenin huoltopisteeltä toiselle, aina itseäni viilentäen jokaisella pisteellä, muki jaloille ja yksi niskaan/päälle, oli sen verran kuuma. Onneksi huoltopisteitä oli aika tiheästi, siitä kiitokset! Mietin, olisiko vatsaongelmalle jotain tehtävissä. Huoltopisteillä oli tarjolla myös suolaa, mutta en arvannut sitä ottaa. Kun energiaa oli hyvin jäljellä ja olo muuten ok, päätin ottaa vaan pieniä vesikulauksia ja jatkaa maalin sitä vauhtia kun pääsen, ja menen pokkaamaan paidan ja mitalin 🙂 . Ja niin tein. Loppusuoralla sentään vielä hieman juoksuaskelia, ja hyvävoimaisena maaliin. JEE! Eka puolimatka suoritettu – ei mennyt kuten Strömsössä, mutta uinti ja pyöräily ihan omaan tavoitteeseeni, ja juoksussa olin varautunutkin ongelmiin, tosin polven enkä vatsan takia, mutta nyt meni näin.
Vatsakin tokeni aika pian eikä mitään huonoa oloa tullut tai ylimääräisiä vessakäyntejä tarvittu. Näin ollen olen taipuvainen uskomaan että kyseessä oli vatsakramppi, jonka pääsyyllinen oli mahdollisesti liika juominen pyöräillessä. Plus pitkät ajopätkät aeroasennossa, joka ei ole tarpeeksi tuttua lenkeiltä (liikenteen seassa en uskalla kovin helposti ajella tangoilta). Ja toisaalta vähäinen vauhtikestävyysharjoittelu pyöräilyssä. Juomat ja energiat oli testattu rauhallisemmilla lenkeillä, mutta ei kovemmilla. Joten lääkkeeksi voisi ajatella lisää vk-harjoittelua, ja juomamäärän testausta myös näillä vauhdikkaammillakin lenkeillä.
Tottakai harmi, etten pystynyt juoksemaan kun pikku pätkiä. Hyvä puoli siinä on se, että palautuminen käy nyt nopeammin – asioilla on aina puolensa 🙂 . Fiilis on joka tapauksessa huikea, kun talven sairastelujen ja jalkavaivojen jälkeen saavuttaa vuoden päätavoitteen! Tähän on hyvä hetkeksi pysähtyä miettimään omaa saavutusta – 1,5 vuotta sitten iskenyt triathlon-innostus on tuonut jo tänne asti, ja takana on Joroisten klassikko, tapahtuma josta on aiemmin lukenut vain blogeista ja korkeintaan haaveillut, että joskus itsekin pääsisi mukaan 🙂
Niin, entäpä se märkkäritesti? Black Marlin oli vallan mukavaa uintiseuraa, kiitos vain testistä! Erona omaan pukuuni ehkä se, että istuu vielä paremmin, materiaali lienee joustavampaa ja pehmeämpää, joten istuu todella kivasti ja kädet pääsevät liikkumaan hyvin vapaasti. Joten hyvin voin suositella Black Marlinia märkkäriksi! Vaan hyvä on tuo omakin pukuni 🙂 . Kohta käännetään jo katse kohti uusia tavoitteita, mutta sitä ennen nautitaan vielä triathlon-kesästä, pari kisaa jäljellä!
Booking.com
