Glasgow to Edinburg ultramaraton

Kuvat ja teksti: Hanne Kinnunen.

Terveisiä ihanasta Skotlannista!!! Reissu on nyt siis onnistuneesti takana ja on aika alkaa purkaa tuota viikkoa tänne blogiin teille luettavaksi ja katseltavaksi 🙂 Suurinta osaa taitaa kiinnostaa eniten tietysti tuo itse lauantaina käyty kisa, joten aloitan päivityksen tekemällä kisareportaasin 🙂 Kakkososa tulee sitten myös, jossa kuviloita ja juttua meidän ihanasta viikosta. Ja jos näyttää että menee hyvin pitkäksi, niin tehdään vielä kolmas osa kylkeen.

Glasgow to Edinburg ultramaraton 56 mailia/ 89,6km (oli siis mailin ylipitkä)
Skotlanti 5.4.2014
Hanne: 10h 22min 14s
Noora ja Janne: 8h 58min 05s

Meidän majapaikkahan oli siis edinburgissa josta oli glasgowhun (en tiijä miten kirjotetaan) se 90km. Oltiin jo aikaisemmin viikolla tehty pieni reissu glasuun selvittäen bussipysäkit ja asemalta siirtymiset takseineen starttipaikalle, ettei lähtöaamuna tarvii panikoida. Ja kylläpä oli hyvä, että tämä tehtiin!

Bussimme glasuun lähti 6.50 ja 8 hujakoilla oli perillä. Tämä sopi meille loistavasti, koska startti oli klo 9, glasun linja-auto asemalta oli n. 10min. taksimatka ja kerkeäsimme hyvin hakemaan numerot ja laittamaan kisakamppeet päälle ennen lähtöä. Saimme nukkua siis jopa 5 asti!

Aamu edinpörkissä valkeni kauniina ja aurinkoisena. Maisemat oli hienot, mutta sen meidän 1,5km matka hotellilta bussipysäkille team finland oli niin jännittynyt ja mietteissään, että viikon ensimmäisenä selkeänä päivänä valokuvaamiset jäi maisemista tekemättä 🙂 Menimme tämän matkan siis kävelen. Bussipysäkkimme yllä oli jännä sateenkaari ja Janne oli katsonut, että glasussa pitäs sataa vettä. No joo, normi englannin sää.

Bussi tuli onneksi ajoissa ja ehkä hieman etuajassakin ja siinä kerkesi onneksi vielä vähän torkahtamaan. Onneksi valittiin bussikyyti junan sijaan, joka oli toinen vaihtoehtomme. Juna oli 20min. myöhässä ja siinä tulleille juoksijoille tuli kyllä kiire ja lähtökin myöhästyi nelisen minuuttia.
Kisapaikalle tultaessa pakusta annettiin kisanumerot ja selvisi myös, että CheckPoint 2:lle ( kilsat 35,8) menevät omat eväät jätettiin pakun toiselle puolelle ja maaliin menevä kassi toiselle.

Keli oli harmaa ja alkoi jo pikkusen tihkuttaa. Vaatteet vaihdettiin siinä ulkosalla. Meillä oli toki juoksuvermeet jo alla, mutta kaikki piti vielä tsekata juomareppua myöten, että toimiiko se. Ja onko kaikki varmasti mukana!
Yleistä tunnelmaa starttipaikalta. Janne jo jäi suustaan kiinni jonkin ulkomaalaisen kanssa, myö tytöt paineltiin vielä viimeselle puskapissille. On se muuten jännä, miten tuota nestettä erittyy jännittäessä vaikka ei olisi 1,5h juonutkaan mitään!

Valamista on ja fiilis oli ihan mieletön! Tässä vaiheessa vielä käytiin läpi toimenpiteet mitä mahdollisen keskeytyksen sattuessa tehdään. Meillä oli kaikilla selkeä mielipide siitä, että jokainen lähtee tekemään omaa suoritustaan omalla vauhdilla. Jokaisen määränpää oli maaliviiva, jota kohti edettiin omalla hyväksi havaitulla nopeudella ja omaa jaksamista ja mahdollisia kipukohtauksia kuunnellen. Koskaan ei voi tietää mitä tuolla tapahtuu; nesteet ei imeydy, rasitusvammat nostavat päätään tai matka voi katketa jostain muusta odottamattomasta syystä. Tämän vuoksi oli parasta että jokaisella on mahdollisuus päästä maaliin sallitussa 12h aikarajassa ( tosin yli 13h ylityksiäkin oli). Sovittiin, että mahdollisen keskeytyksen sattuessa pitää laittaa jokaiselle tekstiviesti, että meidän poppoo tietää missä mennään. Lisäksi tekstiviestillä piti ilmoittaa jos aikaisemmin maaliin päässyt on sen verran huonossa hapessa maalissa, ettei kykene odottelemaan vaan lähtee hotellille lepäilemään. Tämmöset pienet säännöt on miusta hyviä noin pitkällä matkalla vieraassa maassa ja luo sitä turvallisuuden ja luottamuksen tunnetta oman porukan sisällä 🙂 No mie sanoinkii sitte Nooralle ja Jannelle, että mänkee sitten vaan hotellille lepäilemään, ettekä jää oottelemaan miuta väsyneenä vaan hoidan ihteni kyllä hotellille 😀

Sittenpä se lähdön hetki koittikin! Olo oli samaan aikaan tosi jännittynyt, odottava, pelokas, innostunut ja epätodellinen. Tätä sitä oltiin odotettu kokonaiset pitkät 9kk, koitettu harjotella sen minkä kykenee ja tässä sitä nyt oltiin, herraisäääää. Let’s go sitten-suomalaisella sisulla 😉

Vähän tavotteista:

• Tottakai jokaisella maaliin pääsy. Finisher T-paita oli saatava!
• Jannella arvioitu tavoite oli siellä kymppitunnin tietämillä
• Nooralla oli meininki että olisi tyytyväinen jos 10,5h menisi
• Miulla oli aikatavoite 12-13h joka sekin tippui siihen 12h kun lukasin ennen lähtöä ohjeista, että kisassa on 12h aikaraja tulla maaliin-paineita 😀

Vaikka fiilis oli lähtiessä jännittyneen rento eikä keskeytys ollut mahdollisuus (miutakin ohjeistettiin, ettei kotiin ole tulemista jos matka keskeytyy muusta syystä kun oksennan verta tai paskannan verta 😀 ) vaan jokainen askel vei kohti maalia, niin kieltämättä oli pikkusen asennoiduttava siihen, ettei maailma kaatuisi (vaikka kaatuisihan se) jos kisan joutuisi jättämään kesken kun miula meni loppuviikosta penikat todella kipeiksi ja olivat lähdössä ihan kosketusarat. Mistä sitä ties miten se koppu toimisi tämmäsellä matkalla juoksussa! Saatikka se kantapää….Lähdössä päässä pyörii niin paljon asioita ettei mitään järkeä, ja sitten taas toisaalta lyö niin tyhjää 😀

147 lähtijää oli. Tapahtumaan otettiin 150 juoksijaa ja ilmeisesti ihan kaikki eivät tulleet paikalle, koska kisa oli kuitenkin loppuunmyyty. Janne lähti oletetusti painamaan kärjessä, Noora sitten ja mie jäin meijän porukasta häntäpäähän.

Mie kerkesin vähän ennen lähtöä kysyä neuvoa itseltään ultrajuoksija Jari Soikkelilta siitä, miten tuota juoksu/kävely metodia kannattaisi harjoittaa ultramatkoilla. Jarilta sain paljon hyviä vinkkejä matkaan ja ajatus oli lähteä kokeilemaan niin, että juoksen 11 minuuttia ja kävelen 1 minuutin. Otin tätä varten Gymbossin mukaan ja se asennettiin niin, että piippaukset kuuluivat juuri näinä 11/1 aikoina. Olipa helppo, ei tarvinnut kelloa kytätä vaan keskittyä juoksuun ja oottaa piippausta. Suosittelen!

Niin, miun plääni oli lähteä noudattamaan tätä heti alkuunsa, mutta kuinkas kävikään, Noora oli ajatellut, että jättäytyisi miun seuraan juoksemaan, mutta kun oli kuullut että minulle sanottiin: ” is this your first ultra?” niin oli antanut olla ja jatkanut suosiolla matkaansa 😀 Miun juoksuseuraksi tuli skottilainen herrasmies, vähän jänskätti kun nyt joutu oikeesti puhumaan sitä skottia mutta kyllä kannatti! Mie olin ekalle huoltopisteelle ( CP1 21,1km) asti semmosessa kielikylvyssä että voi pojat! Oli tosi kiva jutella kyllä, Greetings to David!, matka taittui nopeasti ja kevyesti ja juoksu tuntui hyvältä. En yksinkertasesti siis ilennyt alottaa kävelyä heti alkuunsa. Kone kyllä piipatti siitä huolimatta koko ajan ja muistutti että jossain vaiheessa se kävely ON aloitettava!

Juostiin Union kanaalin vierustaa koko ajan. Oikealla reitillä oli, kun kanaali jäi koko ajan oikealle. Tuntuu tosi uskomattomalta, miten se meni silleen: kaupungista kaupunkiin ja koko ajan juostiin ihan siinä ”rantaviivassa” maaliin asti. Kanaali päättyi maaliin.

Reitti oli todella tasainen. Ainoastaan CP2 kohdalla oli pieni, n.100m loiva nousu. Muuten oli ihan pelkkää tasasta. Tää oli jotenkin ihan huippu juttu-olihan Kolin vaarojen maraton vieläkin tuoreessa muistissa maastoineen…Tämmösestä mie tykkeen, tää on miun juttu! Vaikka maasto oli tasainen niin alusta ei tietenkään sitä aina ollut. Reitillä oli tosi paljon mutamömmö kohtia jotka joutui kävelemään ja kiertämään jos mahdollista. Ne oli todella liukkaita kohtia ja siksi hyvin vaarallisiakin. Valkoset tennarit ei olleet enää valkoiset parin km:n jälkeen. Vettä tihkutti lähtiessä, sitten alkoi satamaan kympin kohdilla ihan kunnolla, mutta onneksi sade loppui reiska parinkympin jälkeen.

CP1, Auchinstarry, 21.1km. Tsekkasin kelloa ja eka puolimara oli tultu ihan mukavaan aikaan: 2h10min. David nappasi kuvan siinä huoltopisteellä. Tarjolla oli vettä, urkkajuomaa, appelsiineja (jotka muuten teki hyvää), hedelmäkarkkeja ja jotain kakkua. Huoltopisteillä otin aina reilusti juomaa ja appelsiineja. Tässä kohtaa ilmoitin myös Davidille, että nyt miun on pakko alkaa noudattamaan tuota juoksu/kävely ohjelmaa jos meinaan päästä maaliin, että hän voi jatkaa matkaansa. Taakse kuitenkin jäi, enkä häntä enää sen jälkeen nähnytkään. Ihmettelin!

Tässä kohtaa porukka oli jo jakautunut ja joutui juoksemaan aikalailla yksin. Muutamia selkiä tuli vastaan kyllä. Ja oli mielenkiintoista ja hauskaa nähdä, että oli siellä muillakin piipparit mukana 😉 Kyselinkin aina, että paljonka siulla on juoksua ja kävelyä 😀 Eräällä naisella oli 4min juoksua, 1min kävelyä. Vähän aikaa rumbailtiin ohi edes takaisin hänen kanssaan 🙂 Eräs mies noudatti kaavaa 8/1. Minä tyttö se sitten viihdytin itseäni räpsimällä kuvia.

CP2, Falkirk, 35.8km. Tällä huoltopisteellä oli ne omat eväspussit jos halusi tuoda täydennystä. No enhän mie ollut hirveesti kerennyt tähän mennessä vajuttaa varastoja, mutta otin kuitenkin energiapatukoita ja pari extrageeliä mukaan. Ja ihanaa, olin laittanut kokispullon tähän kassiin ja ai että se kokis maistui hyvälle ja teki hyvää!!!! Välitankkauksen jälkeen tuli se pienenpieni nousu. Kulutin jokaisella huoltopisteellä 2-3 minuuttia aikaa, tankkasin rauhassa ja höpöttelin mukavia ihmisten kanssa, ihanaa.

CP3:lle olikin sitten matkaa melkein 20km…

Reitillä oli 2 tunnelia. Näihin ja varsinkin siihen toiseen piti olla varusteena otsalamppu. Tämä eka oli lyhyt tunneli.

Tässä on maratooni taitettu ja kuten näkyy, yksin sai juosta. Jonkun selkä tuli aina vastaan ja that’s it. Maratonin väliaika oli 4h 36min ja olin tosi tyytyväinen koska olin ajatellut, että eka mara kannattaisi juosta 5 tuntiin tai jopa vähän yli että jaksaa maaliin… Tänne asti 11/1 oli toiminut loistavasti! Tässä kohtaa askel alkoi myös jo painamaan ja mieleen juolahti että ei helkkari, vielä reiska puolet jäljellä o-ou 🙂 Mukavasti kutkutti vatsassa 🙂 Samoin Noora ja Janne tuli mieleen. Missä ne on menossa? Miten niillä menee? Ovat tietysti jo kohta maalissa ja hymyilin 🙂

Toinen tunneli oli sitten jo huomattavasti pidempi ja siellä ois tietysti voinut käyttää sitä lamppua, mutta en jaksanut alkaa kaivamaan sitä. Menin hämäränäöllä ja käsikopelolla eteenpäin.
Tässä on sitten tasan 50km mittarissa ja mie oon hengissä jeeee ! Maisemathan olivat kerrassaan huikeita….Kiitos hyvälle kameralle, kuvat juostessa on onnistunut melko hyvin ja yllättävän terävästikin vielä.

CP3, Linlithgow, 54.3km. Tässä vaiheessa päätin täydentää juomareppua, vaikka se ei ollutkaan vielä tyhjä. Huomasin, että juoma alkoi reitillä maistumaan yhä enemmän ja enemmän joten juomavaraston täyttö oli viisas ratkaisu. Suolaa olin muistanut nauttia hyvin pitkin matkaa.

Miullahan oli siis hirvee lorohätä ihan startista lähtien vaikka puskassa käytiin, mutta en tajua miten mie oon niin ujo menemään mehtään! Tää on yks juttu kanssa mitä miun pitäs ihan oikeesti harjotella 😀 Kävihän siellä muutkin kyykkimässä, eivätkä menneet ees mehtään asti vaan ihan siinä tien poskessa oli housut kintuissa ja puolikuut näkyvissä 😀 En pysty en kykene!

60km:n kohdilla alkoi jo oikeesti tuntumaan lihaksissa. Rasitusvammoista ei ollut tietoakaan ja näin ollen tiesin kyllä että ihan huoletta pääsen maaliin. Samoin kun vilkuilin kelloa ni tiesin että kerkeän kyllä ajoissa. Tähän asti olin saanut toteutettua edelleen yllättävän hyvin kaava 11/1:stä, mutta nyt jouduin muutaman kerran ( 3 tai 4) venyttämään kävelyä 2-3 minuuttiin. Se minuutti tuntui liian lyhyeltä ja syke oli noussut ja yritin saadakävelyllä sykkeen tippumaan sinne 130 kantturoihin ja samalla tankkasin rauhassa. Kävelin kuitenkin reippaasti. Rakot olivat ilmaantuneet varpaisiin teippailuista huolimatta ja pari puhkesikin ja se teki todella kipeää!!! Aikansa kun vaan malttoi juosta ni kipu onneksi hävisi, mutta kävellessä palasi sitten. Hyi että se aukonainen rakko on ihan saakelin kipeä.

Tässä vaiheessa juoksin italialaisen miehen perässä. Hänellä teki jo todella vaikeaa eikä hän jaksanut enää kiertää mutalammikoita vaan lässähteli rapakoihin suoraan. Lisäksi hänellä taisi olla suuria ongelmia vatsan kanssa Mie aikani juoksin siinä perässä, mutta sitten kun sitä pierua tuli ihan valtoimenaan ja alko ihteesä jo vähän naurattamaan ni pakko oli sinnitellä siinä kivussa, painaa ohi ja ottaa kunnon etumatka 😀 Olihan tuo maaliin perämoottoreineen kuitenkin päässyt 🙂 Ai kamala, kaikkee sitä…onneks ei vielä ainakaan toistaiseksi omalle kohdalle ole sattunut… Näitä narsisseja oli ihan joka puolella.

CP4, Broxburn, 67.6km. Tässä kohtaa mie virkistyin kummasti! Tajusin että hei, enää puolimara maaliin! Totesin tälle nro. 161:lle että hei oikeesti, kohta ollaan maalissa. Tää poitsu oli ihan paskana eikä ollut yhtään samaa mieltä. Vinoili vain että voi ei, joko tää ihanuus kohta loppuu ja en voinut olla sanomatta, että haluaisiko hän juosta kenties takasin 😀 Kunnon tankkaukset ja koska jalat alkoi olla jo siinä pisteessä, että kävelystä juoksuun oli hankala itseensä saada, niin laitoin piipparin pois päältä ja päätin juosta koko loppumatkan maaliin asti.

Sain pidettyä yllättävän hyvää vauhtia päällä (miulle) vaikka häijyä jo tekikin. Siinä se oli 6-7min/km välissä koko ajan. Jossain 60-70 hujakoilla oli aika paljon sitä mutaista polkua jossa oli pakko kävellä ja keskittyä siihen, ettei liukastu. En jaksanut enää ees oikein kuvata. Silloilla huimasi enkä pystynyt alas juuri katsomaan-pudotukset alas oli aika hurjat! Sen mie kuitenkin päätin, että ennen viimestä CP:tä miun on ihan PAKKO käydä siellä puskassa oli mikä oli! Ja jee, miun tilaisuus koitti tasan 70km:n kohdalla: takana ei näkynyt pitkällä suoralla ketään eikä eessä. Eikä sivuilla, Jee, ei muuta kun housut kinttuun ja sillan viereen vaan. Kyllä helpotti! Tätä miun pitää kyllä oikeesti harjotella..

Olin ihan varma, että ainakin Janne on jo maalissa. Tiesin Noorankin olevan tosi kovassa kunnossa ja ehkäpä Noorakin ois jo maalissa. Ajattelin että koitan nyt ”kiihdyttää”, ettei niitten tarvihtis tuntitolkulla miuta ootella kun vaikka olin sanonut, että menisivät hotelliin, niin miusta alko tuntumaan siltä, että oispa mukava kun tutut kasvot ois miuta maalissa vastassa 🙂 Mietin taas, miten murusilla on matka oikein taittunut ja että oonko mie ainut tästä porukasta, joka mahtaa jo miettiä seuraavaa matkaa ja koitosta 😀 Jälkeen päin selvisi, että en ollut ainut.

Tiesin siellä maalissa kyllä olevan ainakin 2 puolituttua ihmistä vastassa, jos ei Janne ja Noora ole. Nimittäin Edinburgin Outi miehensä Donpan kanssa ja Donppa myö oltiinkin treffattu aamuteen merkeissä jo perjantai aamuna 😉 Outia en ollut koskaan nähnyt livenä, mutta yhteyksissä oltiin ennen matkaa kylläkin. Odotin kovasti myös heidän näkemistään.

CP5, Ratho, 76.1km. Tälle huoltopisteelle oli kiva tulla. Ensinnäkin huoltojoukko oli todella ystävällistä, toisekseen tajusin että olen juossut elämäni pisimmän matkan tähän asti ja kolmannekseen maali se vaan lähestyi lähestymistään 🙂 Lisäksi tajusin että perhana, nyt jos ei tule ihmeempiä ongelmia enää matkaan, niin mie alitan miun tavotteen reilusti! Tässä viimesellä pisteellä tankkasin tosi hyvin ja varmistelin vielä, että enhän varmasti voi eksyä reitiltä. Jotenkin tuntu, että vaikka olin ohitellut muutamia juoksijoita niin olisin ollut ihan siellä häntäpäässä…vaikka ei se mitään toki haitannut!

Viimenen kymppi oli yhtä tuskaa lihaksissa ja varpaissa ja tunsin myös huomattavaa energiavajetta vaikka koitin kyllä syödä ja juoda. Siitä huolimatta maha ihan murisi. Vaikka koski, niin pääkoppa oli hereillä, minuu ei v*tuttanu missään kohdassa tätä matkaa ja se oli hieno tunne! Joskus kisoissa pistää vähän ärsyttämään ja tekee mieli lyödä hanskat tiskiin. Ei täällä. Tää vilkutuskuva on viimenen, minkä kykenin ottamaan ennen maalia. Heippa vaan kaikille, tällä mie meen kohti yhden uuden unelman täyttymistä. Juoksin. Kotiin tullessa nauratti, kun miun faceen oli käyty kommentoimassa että Run Forest, Run! Juuri tätä mie hoin itselleni tän vikan kympin aikana kun kilometrit ei meinanneet kulua ei sitten millään 😀 Juokse Hanne, Juokse!!!!

Noora oli jossain vaiheessa ottanut Jannen kiinni ja kuten kunnon vaimon kuuluu, oli alkanut heti pitämään huolta rakkaan miehensä tankkauksesta kun ilmeisesti siinä oli Jannelta päässyt juomiset vähän unohtumaan 🙂 Nooran kisa oli sujunut myös loistavasti. Kisan alku oli vähän kehtuuttanut kun porukkaa piti väistellä ja hyppiä niitten kuralätäköiden yli. Puolimaran jälkeen Noora oli nostanut kytkintä kunnolla ja lisännyt vauhtia ja sitten kun kone oli mukavasti jo lämmennyt ni juoksu alkoi tuntumaan mukavalta 🙂 Viimeiset 30km oli ollut hieman nesteen/energian imeytymisongelmia, mutta nekin kesti hyvin kun Janne näkyi horisontissa ja pääsivät jatkamaan taivaltamista kahdestaan 🙂 Lisäksi olivat molemmat hokasseet myös vikalla CP:llä, että tätä menoa ovat 6 mennessä maalissa eivätkä voineet uskoa miten hurjaa vauhtia olivat tulleet! Noora oli hyvillää, että oli saanut Jannen kiinni ja tästä tukea ja seuraa viimeisille tuskaisille kilometreille. Jannen kisa oli mennyt melkein suunnitelmien mukaan, mitä nyt pientä sekoilua mailien ja kilometrien kanssa 😀 Mailit ja kilometrit olivat siis menneet sekaisin, Janne oli ihmetellyt kun elimistön väsymys ei oikein natsannut kuluneen matkan osilta kilometreissä. Mutta numerothan olivat olleetkin maileja joten kuullessaan jossain vaiheessa taitetun matkan kilometreinä niin asiahan olikin ihan normi. Miehet! 😀 Vatsaongelmia oli myös Jannella ollut hieman, eli juomat ja ruoka ei ollut oikein maistunut eikä uponnut. Janne oli mielissään kun jalat kesti hyvin eikä suurempia ongelmia ilmennyt tällä saralla.

Voiko olla enää yhtään ihanampaa ja romanttisempaa kun tulla käsikädessä maaliin!!!! Oih.. <3

Urakka suoritettu ja vieläpä ihan mielettömän huikeessa ajassa! ONNEA molemmille <3 Ja hei oikeesti, Noora oli naisissa 4.!! ONNEA HURJA NAINEN!! <3 Kyllä nää on kovassa kunnossa molemmat, ihan mieletön suoritus! Noora tuumasikin, ettei olisi voinut paremmin mennä.

Janne ja Noora olivat menneet juoksun jälkeen hierontaan ja ilmesesti Donppa oli soitellut viimeselle CP:lle tässä vaiheessa, että onkohan sinne vielä ilmestynyt nnumerolla 97 olevaa suomalaisjuoksijaa. Mie olin jo vissiin soiton hetkellä huoltopisteellä käynyt ja nää kaikki ihanaiset ties ootella miuta maaliin 🙂

5km maaliin ja mie aloin jo laskea aikaa paljon vielä menee että loppuu. Vauhti oli alta 7min/km ja olin jo siinä vaiheessa onnellinen kun tajusin että alle 10,5h menee. Huikeeta! Ihan tositosi huikeeta! Mietin, että on se kyllä herrasväki Räsänenkin tehnyt ällisttyttävät suoritukset, huhhuh, mutta enhän mie tiennyt että miten hurjassa ajassa!

Matkamittari näytti 84,4km ( tuplamara juostu ja tää jälkimmäinen mara meni aikaan 5h10min), 85km, jee 🙂 86…87…88…jee ihan kohta maalissa! Miun hengitys alko käydä raskaaksi ja hengitin jo aika äänekkäästi, vauhti ja syke oli nousussa ja pala kurkussa. Ei oo totta jeeee! Halusin jo kovasti maaliin, mutta kerkesin mie silti miettimään että oot sie muuten Hanne aikamoinen täti 😉 88.7km, mitä helvettiä!?! Missä on maali?? Ei näy missään ja kanaali ei kun jatkuu vaan.

Se on muuten semmonen juttu, että kun asennoituu juoksemaan TIETYN MATKAN niin kaikki metrit siitä yli tuntuu ylitsepääsemättömältä. Suorastaan kamalalta.

Porukka taputtaa tien vieressä, mutta en pysty hymyilemään. Kyselen jo ihmisiltä että onko maali jo lähellä. Se on ihan kohta, kuulemma. Sitten näkyy keltanen kyltti kaukana, jee 🙂 500M TO GO! Mitä??? Eikä!!! Vielä 500m, se on ihan sikapitkä matka! Ja se tuntui loputtomalta, yks 500m…

100M TO GO! No niiiiiiiiiin 😉 Nurkan takaa käännös ja mie tulen MAALIIIIIIIIN ja porukka taputtaa ja hurraa kovasti, ihan mieletön fiilis ja mie huudan ja kiljun taas!! MIE OON MAALISSA, MIE TEIN SEN,IHANAAAAAA!!! :)))))) Urakka ohi ja suoritettu varsin mukavin arvosanoin.
Päässä pyöri, en nähnyt Nooraa tai Jannea heti mutta Donpan näin kuvaamassa ja jotenkin tutun näkönen hahmo oli siinä maaliviivan vasemmalla puolella ja mie vaan kapsahdin kaulaan. Onneks se oli Outi 😀

Pian seuraan liittyi onnelisen oloiset Noora ja Janne ja meidän voiton- ja riemunjuhlat saattoivat alkaa!
Se tunne siinä maalissa, tiijättekö…. 🙂 Se on jotain niin uskomatonta! Olipa kyse sitten ilosta, surusta, onnesta, kivusta, tuskasta…mie otan kaiken niin tunteella ja tämä suoritus oli miulle taas yksi elämäni isoimmista ja huikeimmista jutuista ja voitte vaan kuvitella mitkä fiilarit oli päällä ja missä fiiliksissä mie taas olin 🙂 Ehdottomasti paras kisakokemukseni tähän mennessä, nyt jäi triathloonitkin kakkoseksi.

Mie en halunnut hierontaan, vaan fiilistelin siinä pihalla jonkun aikaa ja sitten lähettiin könkkäämään vaatteiden vaihtoon. Jalat oli kyllä ihan tohjona ja ne suorastaa tutisi ja tärisi kun 100 vuotiaalla mummolla. Jänskätti ottaa kengät pois, mutta varpaissahan oli onneksi teipit vielä.
Jäätiin pubiin vielä tankkaamaan ja turisemaan ja päätettiin käydä italialaisessa pitsalla koko porukka. Jalat oli tosi levottomat, ruoka ei maistunut ja väsytti mutta silti oli kiva istua iltaa ja vaihtaa kuulumisia Outin ja Donpan kanssa.

Taksilla hurautettiin hotellille ja kun pääsin omaan huoneeseen niin repesin ihan totaalisesti. Olin jotenkin niin kauhean onnellinen ja sitten taas toisaalta oli niin kauhean tyhjä olo. Noora oli naapurihuoneessa mennyt suihkuun- nauratti kun hyvin kuulu tuskan kiljahdukset seinän läpi 😀 Ilmeisesti pikkisen oli hankaumia tullut, jänskätti samalla jo oma suihkuun kampeaminen, mutta ensin huusin ja karjuin kun irrotin teippejä varpaista. Nyt rakot jo ihan tursui sieltä teippien välistä, ai saakeli että koski! Aikamoiset vereslihalliset hankaumat oli miullakin, eikä suikussa pystynyt juuri olemaan. 11 aikaan pääsin rojahtamaan vihdoin sänkyyn. Pitkä päivä! Pitkä ihana päivä.

Yö ei mennyt ihan putkeen kylläkään, jalkoja pakotti ihan älyttömästi ja varpaisiin koski. Lisäksi tuli huono olo ja ravasin oksentamassa useamman tunnin. Kaikki mitä join, tuli hetikohta ylös. Maitohapot jylläsi siis ihan kuvalleen kehossa. Välillä kylmäsi, välillä valui hiki. Jos lauantaiaamuna oli topakasti turvonnut kuulantyöntäjämörssäriolo ( etukäteistankkaus onnistui siis loistavasti, siitä lisää jatko-osissa), niin sunnuntaiaamuna olin niin kuiva, että vatsalihakset näkyi 😀

En voi kun lämpimästi täydestä sydämestäni suositella tätä tapahtumaan kaikille, jotka ovat vähääkään kiinnostuneita ultrajuoksusta! Reitti on helppo, nopea ja kaunis. Mänkee ja käykee, uskomaton kokemus!

KIITOS kaikille meitä kannustaneille ja tukeneille ja ketkä olette olleet ja eläneet hengessä mukana koko harjottelukauden ja matkan ajan! <3 Kiitos kaikki etäkannustajat, mie niin tunsin lauantaina kuka siellä kovasti tsemppaa ja ajattelee meitä <3 Outi and Don, thank you for the information, instructions, pictures and all the encouragement! It was great to meet you guys <3 ISO KIITOS NOORA JA JANNE siitä, että otitte miut mukaan tähän upeaan seikkailuun ja pääsin taas kokeilemaan rajojani ja toteuttamaan unelmaani <3 Olitte maailman parasta matkaseuraa enkä unohda tätä juoksua/matkaa ikinä! Olette rakkaita!

Tämä pitää ehdottomasti itse jokaisen kokea, että tietää miltä tämä tuntuu. Mutta silti toivon, että kaikki te lukijat/lukijani pystyitte samaistumaan
ultramatkaamme täysillä. Toivottavasti sain tuotua kaikki mahdolliset tunteet teille tänne esille. Itse en pysty edes lukemaan tätä omaa kirjotustani itkemättä. Kokemus ja muistot jyllä niin vahvasti nyt mielessä.

Kahtokaahan voittajan aikaa! Noora ja Janne jaettu 28. sija /126. Ihan hurjaa!! Miu sijoitus oli 65/126–> todella tyytyväinen, ihan mahtavaa! 🙂 Muutamat juoksijat olivat joutuneet keskeyttämään, valitettavasti. Onnea kaikki G2E juoksijat! HYVÄ TEAM FINLAND!