HarjoitteluTapahtumatUutiset

Ironman-tunnelmaa Lahdessa!

Kun tieto Suomen ensimmäisestä Ironman-brändin alaisesta kisasta tuli viime kesänä, olin heti mukana. Tottakai halusin olla mukana tekemässä triathlon-historiaa Suomessa 🙂 ja ilmoittauduin heti kun kisa tuli myyntiin. Ja upea tapahtuma siitä tulikin! Tässä raporttia  Lahdesta omalta osaltani.

Rekisteröityminen tehty 🙂

 

Jotenkin se kisakesä taas pääsi yllättämään triathlonistin 😀 . Miten sitä aina tuntuukin että ”vähän vielä” pitäisi treenata ennen kuin menee mihinkään kisaan 🙂 . Minulla oli vain yksi kisastartti ennen Lahtea, SM-sprintti Vantaalla pari viikkoa ennen. Sinne pyyhälsin suoraan lasten kanssa Espanjan auringossa vietetyltä lomalta, enkä ollut yhtään valmis avaamaan kisakautta 🙂 . Mutta startti teki hyvää ja isoimmat jännitykset jäi sinne Vantaalle. Lahteen oli jo paljon helpompi tulla nauttimaan IM-tunnelmasta ja tapahtumasta. Kisainfoa kuunnellessa kyllä iski pieni jännitys…joka onneksi lieventyi kun pääsi uimaan ja testaamaan uintireittiä ennen kisaa. Sekin on jännä juttu sinänsä, että mitä sitä oikeastaan jännittää kisoissa? Onneksi jo tietää, että jännitys helpottaa aina kun pääsee liikkeelle. Sitä ennen on helppo jännittää sitä että onko kaikki tavarat mukana, onko ajoissa paikalla jne…

Pyöräparkki 🙂

 

Tästä onkin hyvä hypätä suoraan itse kisan kulkuun. Enpä nimittäin arvannut että tuosta ”ajoissa paikalla” -ajatuksesta tulisi tämän kisan suurin oppi itselleni 🙂 . Nimittäin kun puin märkkärin ja suuntasin kohti uinnin lähtökarsinaa….saavuin jonoon ilmeisesti niin myöhään, että en enää päässyt/mahtunut lähellekään sinne kohtaan jonoa minne olisin halunnut. Uintikarsinassa oli tavoiteaikakylttejä 30min, 35min, 40min jne…ajatus oli suunnata sinne 30-35 minuutin puolivälin paikkeille, jotta pääsisi sopivan kovaan uintiseuraan. No, en sitten päässyt kuin siihen n. 40 minuutin kyltin kohdalle. Sen jälkeen oli niin ”sillit suolassa” -meininkiä, ettei siitä kyllä enää päässyt etenemään. Sitä en tiedä, olisiko sivusta jotenkin pääsyt vielä pujahtamaan?

Yhtä kaikki, tyydyin osaani ja jäin odottelemaan starttia ihan hyvillä mielin, koska muuten oli niin loistava tunnelma! Kaikki ympärillä olivat iloisia ja fiilis oli katossa, pienet sadekuurot eivät haitanneet siinä vaiheessa mitään, olihan meillä märkkärit päällä ja uimalakit päässä 🙂 ja kastuminen oli joka tapauksessa tiedossa pikapuoliin. Pikkuhiljaa jono lähti etenemään, ja pääsin pulahtamaan veteen n. 13 minuuttia sen jälkeen kuin rolling start oli alkanut. Tuloksista katsoin myöhemmin, että lähdin ikäryhmässäni sijalla 68 liikkeelle 🙂 (maaliin tuli 73 osallistujaa).

Tuuli oli onneksi laantunut paljon perjantailta ja lauantai-aamultakin, joten uimaan pääsi ilman paniikkia 😀 . Vielä aamulla aallot olivat huomattavasti isommat, ja olisi ollut paljon kovempi työ päästä se 800m alkusuora isoon vasta-aallokkoon. Tosin näin sitten myöhemmin videokuvasta, että olihan siellä jonkin verran aaltoja kuitenkin! Mutta ei ne pahalta tuntuneet siinä uidessa.

Uinnin lähdöstä porukka jakautui aika leveälle linjalle, joten mahtui ihan hyvin uimaan. Tottakai välillä aina joku osui siihen reitille, mutta ei mitään pahempia painiotteluita tällä kertaa. Hassu juttu sattui puolessa välissä uintireittiä, kun alkusuoran jälkeen oltiin käännytty vasemmalle, ja kaikilla oli lienee sama oletus, että hetken päästä käännytään taas vasemmalle ja sitten jo kohti rantaa, mutta toista kääntöpoijua ei vaan näkynyt! En ole aiemmin kokenut moista, että kanssauimarit, ja minä itsekin vaan pysähdyttiin sinne keskelle reittiä ja joku mies huuteli ”siis MINNE pitää uida?” 😀 …en tiedä sitten oliko toinen kääntöpoiju hieman siirtynyt, vai mitä siinä kävi, mutta hassu tilanne yhtä kaikki.

No viimein päästiin kääntymään takaisin rantaan päin ja se oli vähän hämmentävää kun useimmat tuntuivat uivan tosi paljon oikealla. Se meni itseltä sitten jatkuvaksi suunnistamiseksi, että oliko siellä nyt joku poiju vielä, mikä piti kiertää, vai saiko uida suoraan kohti rantaa. Hieman pitkä tuommoinen 1km uintimatka ilman suuntaa osoittavia välipoijuja! 1km vedessä ja uidessa on tosi pitkä matka nähtäväksi. Paluumatka meni siis aika räpellykseksi, kun jatkuvasti vilkuilin että olenko oikealla reitillä. Tästä myös oppia itselle mukaan, että katso tarkkaan uintireitti maalta käsin – sen mitä siitä nyt pystyy näkemään, koska se näyttää ihan erilaiselta sitten vedestä käsin! Ja paina vaikka mieleen montako poijua on matkalla 🙂 . Itse uinti tuntui ihan hyvältä, vaikka ei sitä omanvauhtista uintiseuraa nyt sitten ollut, ja paluumatka meni jatkuvasti suunnistaessa.

Uinnista selviydytty 🙂

Uimassa viihdyin lopulta n. 37 minuuttia. Rantauduin ihan hyvissä fiiliksissä ja kerrankin muistin siirtyä suht ripeällä juoksulla vaihtopaikalle. Monesti ihan turhaan menee hölköttelyksi tuo siirtymä. Pyöräilyn vaatetus oli tuottanut varmaan monelle ja itsellenikin päänvaivaa kisaa edeltävinä päivinä. Että millä varustuksella siellä tarkenee? Olin päättänyt laittaa sukat jo pyöräilyyn, ja irtohihat varasin T1 vaihtopussiin, että nehän voisi laittaa lämmittämään…noooo, en sitten malttanut niitä irtohihoja alkaa pukemaan siinä tiimellyksessä 😀 koska sillä hetkellä paistoi kivasti aurinko. Sukat laitoin, jottei varpaat jäätyisi, nehän olisi sitten valmiina juoksuunkin, koska ennusteen mukaanhan ei pitänyt sataa pyöräilyn aikana. Eihän se sitten ihan niin mennyt…yllättävästi myös oikea etureisi kramppasi sukkia ja kenkiä pukiessani, enpä ole ennen sellaista kokenut heti uinnin jälkeen! Oliko vesi sitten niin kylmää? Vaihtomatka uinnista pyöräilyn aloitukseen oli melko pitkä, pitäisi kyllä opetella jättämään kengät pyörään, niin ei tarvitsi niin pitkästi klopsotella kengillä…

Let’s ride!

Kaduin irtohihojen pois jättämistä melkein heti pyöräilyn alussa 😀 kun aurinko meni pilveen. Mutta päätös oli tehty ja sillä piti nyt mennä. Pyöräily lähti muuten ihan kivasti käyntiin, oli kyllä aika paljon porukkaa, ja alkumatkasta ehkä 20km meni aika lailla porukkaa ohitellessa (toki minuakin ohiteltiin 🙂 mutta aika lailla tuli ajeltua ohituskaistalla), ennen kuin porukka vähän väheni ja pääsi ajamaan enemmän omaa ajoa. Hieman oli vaivalloista saada energiaa syötyä ja juotua, mutta onneksi oli geelikarkkeja mukana ja niitä koitin sitten mutustella. Ei vaan ollut nälkä, mutta ei onneksi energiat loppuneetkaan missään vaiheessa. Kylmä sää teki myös sen ettei nestettä mennyt ihan niin paljoa kuin yleensä, mutta ne kaksi pulloa urheilujuomaa, mitä olin ottanut mukaan, sain juotua. Mitään parasta vääntöä ei pyörään löytynyt, vaan tehot ja sykkeet lähtivät laskuun ihan hyvän alun jälkeen, mutta niillä mentiin 🙂 . Matka on kuitenkin sen verran pitkä, että pitää ottaa huomioon se, että juostakin pitää sitten vielä se puolimaraton…viimeiseltä pyöräilyn huoltopisteeltä otin matkamuistoksi yhden vesipullon koska ne olivat ihan tyylikkäitä 😉 vaikka en juomista enää tarvinnut. Oli ihan tosi hyvä fiilis koko ajan, vaikkei kulkenutkaan loistavasti. Hauskasti etenimme yhden brittimiehen kanssa melkein samaa tahtia koko pyöräilyn, aina välillä vuorotellen ohittelimme toisiamme.

Etsi brittimies kuvasta 🙂

Yhden isohkon peesipossujunan näimme….brittimies juuri ohitti vuorostaan siinä minua, ja hän sanoi minulle peesiporukan lipuessa ohi että ”is this a joke?!”. Pyöriteltiin siinä yhdessä silmiä ja ihmeteltiin tilannetta. Sinne hävisivät horisonttiin, toivottavasti oli hyvä mieli peesiporukalla 😀 . No, vähän matkaa meni ja ohitin sitten viimeisen kerran brittimiehen hieman ennen 70km kohtaa huikaten ”Hi again! 🙂 ” ja hän moikkasi takaisin. Tyttäreni tosin sanoi kun kerroin tuosta kotona kisan jälkeen, että koska hän oli britti niin olisi pitänyt huikata ennemmin ”Hello mate!” 😀 😀 …totta tuokin. Hyvä että ymmärsimme kuitenkin toisiamme.

Tästä vielä n. 18km vaihtoon, jaksaa jaksaa 🙂

Pyöräilyn lopun laskettelin aika rauhassa, koska tie oli sateesta märkä, enkä halua ikinä ottaa mitään riskejä kaatumisesta (jos ne vaan voi välttää). Pyöräilyn keskinopeudeksi tuli lopulta 32,2km/h. Sitten reippaasti pyörä telineeseen ja vaihtopusseille. Siellä olikin tuttu kaveri vaihdossa yhtä aikaa 🙂 ja vaihdettiin siinä vähän tunnelmia. Tämä onkin parasta triathlonissa, tutut ja tuntemattomat ihanat ihmiset ja kohtaamiset kisoissa 🙂 . Jouduin sitten vaihtamaan sateesta litimäräksi kastuneet sukat kuitenkin juoksuun…että se siitä ajansäästöstä, kun puin sukat jo pyöräilyyn. Mutta ihan hyvä ajatus oli kuitenkin laittaa sukat molempiin vaihtopusseihin, koska nyt olisi ollut todella ikävä lähteä märillä sukilla juoksemaan.

Vaihtopaikkaa (kuva: Ironman 70.3 Finland)

Kuivat sukat ja kengät jalkaan ja menoksi! Koitin lähteä (itselleni) reipasta vauhtia juoksemaan, eikä se pahalta tuntunut…mutta sitä kesti ehkä kilometrin pari, ja sitten vauhti asettui kuitenkin hieman hitaammaksi. No, kaikki triathlonia harrastavat varmaan tietävät että sille juoksuvauhdille ei välttämättä ole tehtävissä ihmeitä tuossa kohtaa, sitä vauhtia mennään, mitä pystyy kohtuudella ylläpitämään sen reilut 20km 🙂 . Se oli kuitenkin selvää, että menoa ei Lahdessa rajoittanut sykkeet, vaan jalat. Sykkeistä sen verran, että yleensä tykkään seurata juoksun aikana pääasiassa vauhtia, mutta myös sykkeitä sen puoleen, että yrittäisi itseään haastaa, että saa sykkeet pysymään tarpeeksi korkealla, eikä asetu sinne mukavuusalueelle. Vaikka toki sykkeet aika tarkkaan tietää ihan tuntumastakin, mutta kyllä se vähän auttaa puristamaan tehoja irti, jos näkee että sykkeet alkaa laskea. No, tuohon ei ollut tällä kertaa apua kellosta, sille se päätti näyttää sykkeeksi koko juoksun ajan samaa lukemaa: 58 😀 ….no, ainakin palauduin kellon mielestä tuosta kisasta todella nopeasti, kun noin matalilla sykkeillä onnistuin juoksemaan 😉 . Jälkeenpäin yllätyin siitä että sykedata oli kuitenkin tallentunut oikein, että kello vain näytti jostain syystä noin. Hyvä sinänsä, pystyi kuitenkin jälkikäteen analysoimaan sykkeitäkin.

Juoksuvauhti asettui sinne 5:30/km molemmin puolin, hieman loppua kohti hyytyen. Plus se yksi pakollinen vessapysähdys – vielä en ole yhtään puolimatkaa onnistunut tekemään ilman yhtä pissastoppia 🙂 . Puolimaraton meni juuri ja juuri alle kahden tunnin, mikä oli kyllä yllättävän hitaasti siihen nähden, mitä etukäteen ajattelin, koska juoksureitti oli niin tasainen. Mutta vaikea sitä on aina päivän kulkua ennustaa etukäteen! Matka on kuitenkin pitkä. Toisaalta tämä oli kuitenkin toiseksi paras puolimaraton, mitä olen juossut puolimatkalla, ja n. 8 minuuttia hitaampi kuin viime talvena juostu (”pelkän”) puolimaratonin ennätykseni, että ei se huono suoritus ollut ollenkaan.

Maalisuoralla 🙂

Ja mikä ehkä tärkeintä – minulla oli tosi kivaa koko matkan 🙂 – jotenkin ne talvella tehdyt treenit muistui mieleen, että tätä hetkeä varten sitä treenaa, että saa nuo lajit sitten yhdistää kisoissa, ja että sitä jaksaa ja pystyy etenemään hyvällä fiiliksellä, vaikkei olisikaan huippupäivä. Ja aina kiva nähdä tuttuja siinä juoksun aikana ja tsempata niin toisia kuin itseäänkin!

Ja maalissa!

Aika maalissa oli lopulta 5:30:32 – vähän pettymys 🙂 mutta kuitenkin toiseksi paras aikani puolimatkalla, joten ihan jees 🙂 . Sillä sijoituin ikäsarjassani sijalle 10. Tästä jatketaan intopiukeana sitten kohti Kalmaria, jossa matkat tuplataan… 🙂

Lahden puolikas Ironman oli aivan upeasti järjestetty kisa, reitit olivat kivat, joten suosittelen ehdottomasti! Jos kaipaa ison hienon kisan tunnelmaa, niin tuolla sitä on 🙂

Jätä vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.