Kisaraportti Tallinna Ironman 2018

Kisaraportti Tallinna Ironman 2018

Tallinnan kisaan tuli ilmoittauduttua heti kun se tuli myyntiin. Lähellä, edullinen, nopea reissu, tasainen kisareitti.. Sekä mahdollinen parempi kisasijoitus. Vuoden treenit sujuivatkin paremmin kuin aiempina vuosina. Enemmän treeniä, sain enemmän tehoja itsestäni irti, satsausta hiihtotapahtumiin, etelän leiriä, korkeanpaikan leiriä, Gran Canarian puolimatkan kisa jo huhtikuussa.. Ja sitten viikkoa ennen Samorinin puolimatkan kisaa: BOOM! Umpilisäkkeeni tulehtui ja olin yhtäkkiä leikkauspöydällä. Toipuminen kesti tuhottoman kauan, nukuin päivät, kipu oli sietämätön, aloitin liikkumisen nollasta aloittaen vartin kävelystä. Koko homma oli painajainen, josta en kuitenkaan herännyt.. Kunnes vasta kuukauden sairasloman jälkeen ja silloin piti herätä todellisuuteen, kesän kisat oli peruttava! Tätä väsymys-kipu piinaa jatkui heinäkuun puoleen väliin saakka ja aloin pikkuhiljaa elpyä. Päivät olivat lähinnä syö, treenaa, nuku, syö.. Seuraava syö, muutama tunti töissä, syö, treenaa, syö nuku.. Uskalsin kuitenkin kokeilla pari pientä hölkkätapahtumaa, mutta kipu oli edelleen läsnä. Heinäkuun lopussa tein Lahdessa perusmatkan, jossa onnistunut suoritus antoi minulle varmuutta lähteä Tallinnaan. Olin kuitenkin epävarma kestävyydestä.. Lääkärissä ravaaminen ei auttanut ja verikokeista ei mitään järkevää olotilaan selvinnyt. Lähdin viimeiseltä käynniltä ovet paukkuen lääkärin ehdottaessa masennuslääkkeitä.

No, olot onneksi helpottivat ja olin pari päivää ennen kisaa taas lähes normaali energinen itseni ja ruokakin maistui. Verenpaineet olivat edelleen melko alhaiset ja univajetta oli hieman kerääntynyt. Mukava yksiö hyvällä sijainnilla antoi mahdollisuuden kokata omat pöperöt ja saavuimmekin paikan päälle jo keskiviikko-iltana. Veden lämpötila oli suurin murhe, mutta onneksi sekin lämpeni.. Peräti 15,4 astetta kisa-aamuna. Aloitan treenit 16 asteisesta vedestä, joten hieman koleaa meikäläisen makuun. Päivää ennen kisaa huomaan eturenkaan prestan temppuilevan, se on tehnyt sitä ennenkin, muttei ota nyt ilmaa sisään lainkaan! Pyörä on kuitenkin vietävä T1 ja arvon kuinka vähän painetta jäi kun yritimme 5-6 krt painetta sisään, pääsi sitä samalla aina ulos.. Toisessa kun oli pohjalla 4,5 bar. Herään jopa yöllä ajatukseen, entä jos rengas onkin aamulla tyhjä..?

UINTI (1.15.22)

Aamulla herätys 3.30. Päätin että kävellään 2,8km perille. Virhe! Vastaan tuli baarista lipuvaa sakkia ja se veti hetkeksi huomioni muualle. Johdatin meidät harhaan ja mutka teki lisäkilometrin. En ehtinyt sitten tehdä uintiverraa, joka oli ehkä viisastakin veden lämpötilan puitteissa. Aamu meni vessassa ravatessa, piti jopa riisua kaksi kertaa märkkäri uudelleen pois. Sijoituin rolling startissa 1-1.15 lähtöryhmään. Vastaan tuli heti hitaampia uimareita. Toki ohikin meni, mutta selvästi suurin osa oli valinnut ryhmänsä väärin, ja ohitteluun meni paljon turhaa aikaa. Reitti oli melko sokkeloinen merivesialtaassa, ja oli kohtia jossa en nähnyt kunnolla merkkipoijuja. Piti vain seurata muuta massaa ja parissa kohtaa suunnistinkin sen vuoksi vikasuuntaan. Muuten tuntui että kylmästä vedestä huolimatta uinti sujui melko hyvin. Minun tapani on muutenkin heilutella raajoja liikaakin, joten nyt siitä olisi hyötyä jotta keho pysyisi lämpimämpänä. Onneksi ehdin ostaa sukellusliikkeestä antifog nestettä, se toimi aivan loistavasti! Pari kertaa tuli nieleskeltyä öljyn makuista vettä, mutta suurempaa aallokkoa ei juurikaan ollut.

Reitillä tuli hieman enemmän kontaktia, mutta tällä kertaa pidin pääni ja pidin oman suoran linjani. Kylmä vesi turrutti vissiin niin paljon, etten välittänyt lainkaan nyrkeistä ja potkuista, mutta reitin edetessä kapeisiin kohtiin oli pakko taas kiertää jengiä. Tunsin normaalia enemmän peesausta varpaissa ja yksi saakeli kehtasi vetää jalastakin. Potku kiitokseksi ja homma jatkui. Lopussa reitti näytti oudolle ja piti suunnistaa normaalia enemmän mihin tässä oikein pitäisi mennä. Yhtäkkiä oltiinkin jo perillä ja rampilla odotti avustajia ylösnousussa. Harmikseni en auttavaa kättä saanut ja kompastuin korokkeeseen. Varvas paskana kinkutin vaihtoon jalat kylmästä tunnottomina. Porukkaa käveli edessä ja oli vaikea väistellä kun en tuntenut kunnolla jalkojani.

T 1 (4.21)

Vaihtoteltta oli tyhjää täynnä löydettyäni viimein perille. Outoa, missä muut..? Sain kiskoa märkkärin pois ylhäisessä yksinäisyydessä, ja katsoin tässä kohtaa kelloa. Olin jättänyt kellon pois päältä uinnissa, koska viimeksi akku loppui kesken jo juoksun puolivälin jälkeen. Uinnissa siitä oli jopa tällä kertaa haittaa kun jouduin kiskomaan hihnaa kiinni pari kertaa sen auetessa. Joku tuli viimein telttaan ja yritin häipyä nopeasti karkuun. Pyörä sijaitsi aivan reunimmaisessa telineessä ulosmeno aukon toisessa päässä, jotain hyötyä tästä AWA tittelistä keltaisen uimahatun lisäksi.

PYÖRÄ (5.48.16)

Pyöräilyn alku- sekä loppuosuudesta oli varoitettu mutkista ja huonommasta tieosuudesta. Heti 1km kohdalla joku retkottikin maassa ja ensiapu hidasti liikennettä. Jalat olivat kohmeat uinnista ja ”lämpenin” vasta 45 min jälkeen, jos kunnolla edes sittenkään. Varpaat olivat edelleen tunnottomat ja yritin liikutella niitä kengissä kun olivat ihan solmussa. Jonkun ajan kuluttua tunsin kuinka iskemäni varvas olikin kipeämpi kuin oletin ja koko jalkapöytä tuntui turpoavan. Murtunut..? Jatkoin kuitenkin matkaa kun muuten meno tuntui maistuvan, pian myös patukkakin. Yleensä en syö juurikaan kiinteää ruokaa täysmatkalla, mutta ilmeisesti kylmä vesi oli vienyt normaalia enemmän energiaa. 35km kohdalla joku ötökkä lensi vasempaan etureiteeni ja jalkaa alkoi kipottamaan. Kipu levisi pikkuhiljaa laajemmalle alueelle ja jos painoin ylämäissä hieman enemmän poljinta, sitä jopa kirveli. Ei hitto, onko tämä nyt jokin allerginen reaktio..? Yritin katsoa seuraavalla juomapisteellä, oliko jotain ensiapupistettä jos tarvitsisin allergialääkkeen. Ei ollut, jatkoin matkaa, mutta kipu tuntui voimistuvan. En enää tiennyt mitä ajatella, jatkanko matkaa vai mitä tapahtuu. Porukkaa alkoi mennä ohi, pari pitkää junaa painoi ohi ja yksi tuttu suomalainenkin huikkasi tsempit.. Joo helppohan siellä oli ajaa muiden keskellä. Toisesta junasta joku tuntematon suomalainen huuteli ettei tälle peesaukselle voinut mitään. Hittoako mulle Jarkko-poika selittää asiaa, homma on ihan korjattavissa kun erkanee vaan joukosta jos haluaa.

Ajelin itse lähes yksin, välit pysyivät hyvin melko lailla koko matkan. Moottoripyörävalvonta kulki tiheään, mutta kellekään en nähnyt vihellettävän. Etsin edelleen ensiapupistettä, ei ollut. Mietin että käyn ainakin vessassa välillä, jospa pysähdys verryttää jalkoja jotka muutenkin alkoivat poikkeuksellisesti kangistua. Matkaa oli takana vain pari tuntia ja jalat alkoivat olla voimattomat. Asento tuntui nivusissa, käsiä puudutti, mikä kroppaa oikein vaivasi..? Olin tiistaina tehnyt vielä melko pitkän pyöräilyn ja ajattelin että ainakin se oli vikatikki. Energian tarve tuntui olevan melko tiheään, ja laskemani vara-vara patukat sekä energiakarkit olivat hyvin käytössä. Pari geeliä sinne tänne, mutta ne eivät kunnolla uponneet.

Vasta puolivälin jälkeen jalat aukenivat sain hieman toivoa, että pääsen ainakin pyöräilyn loppuun. Kilometrit 80-150 menivät ajattomasti eteenpäin ja olin aivan omassa maailmassa, en lainkaan kisatunnelmassa. Sykkeet olivat jo aikaa sitten pudonneet 120-130 välille. Aloin tapailemaan valkoista viivaa, oli hieman outo olo. Ei väsynyt, mutta tiesin että verenpaine oli todella alhaalla. Pidin toisen vessatauon ja taas lisää patukkaa. Naisia alkoi mennä ohi, niin kuin paljon muitakin, muutama tsemppaili –en jaksanut vastata. Oma olotila oli jotenkin ihan pihalla. Mietin missä kohtaa oli se toiselle kierrokselle kääntyminen, mutta se olikin jo mennyt kun samat maisemat tulivat uudelleen vastaan.

Jossain välissä alkoi sataa vettä, en edes muista millä kohtaa, mutta se helpotti hieman oloa. Pistokohta jaloissa hävisi kun kylmä vesi iski kovaa ihoa vasten. Kipu siirtyi muualle. Pisarat osuivat kipakasti käsiin ja kyynärtaipeisiin. Tie alkoi olla liukas, ja otin risteykset varoen. Ongelma oli osuudella jossa oli paljon liikenneympyröitä, näin kun joku kaatui edessä, hetken päästä joku aivan takanani. Huh, se piti läheltä! Lätäköitä oli lainehtinut tielle ja kengät olivat vettä täynnä. Mutta oikeastaan se ei edes häirinnyt, vaan se kun kuulin ukkosen lähestyvän. Se oli lopussa aivan pään päällä ja pelkäsin henkeni edestä. Sotkin pyörää nopeammin, olipahan hyötyä vauhdin suhteen. Vesi oli kuitenkin peittänyt koko tien kisakeskuksen lähellä ja en nähnyt missä oli monttuja. Vettä tuli aivan kaatamalla, niskaa kirveli märkkärin jättämä hankauma jo tässä vaiheessa melko pahasti. Missä se vaihtoalue oikein viipyy..?

T 2 (2.00)

Luin kisailijaoppaasta vasta edellisenä iltana että T2:ssa vapaaehtoiset ottaisivat pyörän vastaan. Näin kävinkin ja juoksin kankeilla jaloilla suoraan juoksukassille. Teltassa kysyttiin onko kaikki hyvin, olipa hyvä palvelu kun vaseliiniakin oli pöydällä. Se oli nimittäin tarpeen kun koko pyöräilyn niskaa kirveli normaalia enemmän, ihon täytyi olla melko pahasti rikki. En ensin hahmottanut mistä juoksu lähtee, mutta luvattu ylämäki oli heti edessä.

JUOKSU (3.37.56)

Jalat tuntuivat heti mäen jälkeen melko hyvältä. Olin tässä vaiheessa ”unohtanut” keskeyttämiset ja meno alkoi maistua. Varvas ilmoitti olemassaolostaan, yritin unohtaa kivun, mutta ei se mennyt ohi.. Pyöräilyssä olin kyllä vankasti päättänyt että jätän homman pyöräilyn jälkeen ja teen uuden kisan Walesissa kuukauden päästä. Mietin jo mahdollisen treenilomankin väliin ja B-suunnitelmankin jossei kroppa heti palautuisi. Malesian kisa oli kaukana, mutta varmasti kokemisen arvoinen. Pidin enemmän lämpimästä. Tosin nyt sain kisaan kaikki extremet tälläkin kertaa mitä joskus olin ”haaveillut”. Ehkä oma kokemus saisi toisi kuitenkin paremman sijoituksen kun Tallinna ei ollut kuitenkaan loppuun myyty ja ekakertalaisia oli varmasti enemmän viivalla.

 

Mies huusi kilometrin kohdilla olevani viides tai kuudes –hassua en enää muista, mutta kuitenkin huonon pyöräilyn jälkeen olin pettynyt. Minun olisi pitänyt pystyä jo 5.30-5-35 tulokseen. Samassa päätin että nyt ei kuitenkaan luovuteta, vaan teen senkin edestä superjuoksun. Näin heti suomalaisen naisen juoksevan edelläni ja tiesin että pysyisin hänen matkassaan. Iina näytti olevan jo kierroksen edellä, mutta tuntui helpolta kun ei tarvinnut miettiä omaa vauhtia. Välillä selkä pakeni melko kauaskin, mutta sain aina kiinni. Välillä ohitin ja lopulta oli sanottava kun seilattiin edestakas jotain tsemppaavaa. Yleensä en juttele juoksussa mitään, hengitysrytmi menee vain sekaisin ja tälläkin kertaa pelkäsin milloin mahdolliset vatsakivut alkavat.

Ekan kierroksen sain jolkotella melko rauhassa, mutta sitten tiet kävivät jengin lisääntyessä melko ahtaiksi. Hiekkaosuus oli käynyt paikoitellen liukkaaksi ja lätäköitä sai väistellä. Junat kulkivat keskustan läpi ja juoksijoita päästettiin välistä. Toisella kierroksella junan ylityksessä reittinikin vaihtui ja olin hieman hämilläni. Tämä oli kyllä selitetty oppaassa, mutta nyt se vasta aukeni. Yksi erikoinen kohta oli myös teline jonka päälle kiivettiin ylittäen ihmisten käyttämä väylä metrotunneliin. Koko ajan sai katsoa mihin astui, missä ohittaa ettei vastaantulevien kanssa tule yhteen törmäystä, hyvin tekninen reitti.

Juomapisteitä oli reilusti, mutta missasin sen pari kertaa kun porukka pysähtyi pisteelle aivan nenän eteen. Join pelkkää vettä. Tuopit olivat hankalat, olin tottunut omaan tekniikkaan pienemmillä kipoilla ja sain paljolti vedet aina naamalleni. Aloitin energiakaramelleilla ja puolessa välissä uskalsin kokeilla vasta geeliä. Alkoi olla melko turvonnut olo, tiesin että nyt ei saanut vetää överiksi. 20km kohdalla kello näytti 1.45 aikaa ja tiesin että nyt oli hyvä vauhdinjako. Samalla valitettavasti kello varoitteli hiipuvaa akkua, ei voi olla totta! Hauska toisen kierroksen päätös kun kuuluttaja kuulutti nimeäni ja yleisö taputti. Ehkä innostuin liikaakin, sillä kolmas kierros oli hitaampi. Jalat alkoivat kangistua ja iskutus kipeytti jalkoja, mäissä vauhti alkoi hiipua. Tässä kohtaa tuntui se vähäisempi kesän treeni, mutta seinää ei kuitenkaan tullut. Mies huuteli olevani edelleen viides ja matkaa pronssiin 10 min. Akku loppui ennen neljättä kierrosta ja matkaa ollessa 8-9 km jäljellä päätin kokeilla saanko nostettua vauhtia. Jos edellä olevat vaikka hiipuisivat, toivoa oli vielä jäljellä. Yksi kofeiinipitoinen geeli toi lisäbuustia ja sitten lähdettiin ohittelemaan! Melko pitkä loppukiri, mutta jalat tekivät työtä käskettyä. Lihaskipuja oli, mutta olisin voinut jatkaa ja jatkaa.. Maalisuora tuli ja yleisö huuteli nimeäni, hieno fiilis!!! Käännöskohdalla sai katsoa koko ajan jalkoihinsa etten kompastuisi mukulakiviin. Näin miehen kuvaavan ennen maalia ja kerrankin hymyilytti, oikeastaan jopa itkettikin mutta yritin pitää homman kasassa loppuun asti. Tein sen! Pääsin sittenkin maaliin, kuinka edes saatoin miettiä luovuttamista kesken kaiken!

Paransin edellistä Kalmarin Ironman aikaani 15 minuuttia, nyt sen ollessa 10.47.53. Suosittelisinko muille..? Nooo, sanotaanko että muihin kisoihin verrattuna selkeästi huonoimmasta päästä, siis se huonoin. En itse pidä noin tasaisesta pyöräilystä ja juoksu oli tehty kovin hankalasti. Menisinkö uudelleen..? Ehkä, sijainti oli todella lähellä ja reissu tuli edullisemmaksi kuin muut kisat. Ensi vuoden kisa on vielä mietinnässä. Keväälle olen varannut jo huhtikuun loppuun puolimatkan kisan Kanarialle ja sitten the BIG one on Lanzarote Ironman jo toukokuun lopussa! Vielä tekisi mieli kyllä tälle syksylle jotain Ahvenanmaan perusmatkan jälkeen.. Mutta varmaa on että minulla tulee olemaan kaksi pitkää treenireissua, eka Espanjassa syyskuussa, toinen hieman kauempana joulukuussa. Mikä parasta nyt kun Tallinnan kisa on ohi, tunnen että alan saamaan parin päivän väsymyksen jälkeen vihdoin entiset voimani takaisin:)

Booking.com