HarjoitteluTapahtumat

KISARAPORTTI Kangasala Triathlon Super-matkalta

KISARAPORTTI Kangasala Triathlon Super-matkalta

Pari viikkoa sitten asiat alkoivat olla todella huonolla mallilla, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tein alkuviikosta maalaushommia heti Sastamalan puolimatkan kisan jälkeen ja sain jännetuppitulehduksen. Heikkojen ranteiden kanssa on ollut joka vuosi jotain ongelmia, mutta nyt tavarat eivät pysyneet käsissä ja käsivarsi oli todella kipeä. Tein pientä hienosäätöä loman ajankohdan kanssa ja sain järjestettyä työt niin, että se aikaistui parilla viikolla. Viikon äkkilähtöloma Kolille, paras ystävä matkaan ja menoksi!

Kangasala Triathlon

Tietenkin viikolle sattui kesän sateisin ajankohta, mutta se ei lopulta ollut huono levon kannalta. Kesän kovimman treeniviikon lomaan ehti jopa ottaa parit päikkärit ja miettiä muutenkin asioita. Kun tekee pitkää treeniä, niin saa monta mieltä painavaa asiaa ratkotuksi ja mieli kevenee kummasti. Ymmärsin viimein itse myöntää miksi viimeiset puoli vuotta oli treenien suhteen mennyt alamäkeen, oli levon ja henkisen latautumisen paikka. No jos sitä nyt levoksi voi sanoa kun lopulta omien treenien lisäksi tarvottiin pitkiä kävelylenkkejä Kolin vuorilla ja viimeisenä päivänä tietenkin jalat olivat aivan hajalla..

Kotiin palattuani odotti heti hieroja, ja sitten jalat vasta hellinä olivatkin. Ennen kisapäivää oli lauantaina tehtävä uinti varhain aamusta kun menin tekemään pari työhommaa. Olo oli väsynyt kun en ehtinyt syödä kunnolla ja päätin vielä polkaista maastopyörällä porukoille syömään 15 km päähän. Ei ollut kovin vahvaa fiilistä huomisesta kisasta.. Illalla vedin pussillisen väsyksissäni karkkeja mitä en yleensä tee, vatsa oli aivan turvoksissa. Yö menikin sen takia levottomasti ja nukuin todella huonosti.

Kangasala Triathlon

Aamulla paistoi aurinko ja keli oli jo kahdeksan jälkeen todella lämmin. Söin hyvin kevyen aamiaisen ja join vähän matkalla vettä. Kisa-alueella oli jo säpinää kun saavuimme 11 maissa paikalle, lyhyemmän matkan kisakin oli juuri menossa. Vatsa oli edelleen sekaisin ja ravasin vessassa. Nappasin lähtiessä uimalasien huurtumisen estoainetta mukaan ja suihkuttelin sitä samalla vessakäynnillä. Olipa oudon rakeista, eikä mönjä lähtenyt edes huuhtelemalla pois. Pakko oli ottaa paperilla, mutta linssin pinta sameni vain entisestään. Ilmeisesti kama oli jämähtänyttä kun nappasin jonkun vanhan pullon mukaan. Mielessä kävi myös laitoinko joskus vastaavaan pulloon magnesiumsuihketta.. Anyway, nyt tuli kiire hakea uudet lasit kisakojuilta! Tutut Zoggsit löytyivätkin ja äkkiä märkkäriä päälle kuunnellen samalla kisainfoa.

Kangasala Triathlon

Yllättäen Super-matkan osuudet hieman lyhenivät alkuperäisistä. Nyt kahden kierroksen 1500m uinti olikin kolme kertaa 500m. Pyörä edelleen 50km ja juoksu lyheni 12km:sta kolmeen n. 3,3km kierrokseen (ollen lopulta kellon mukaan kuitenkin 10,5km). En tiedä miksi näin, mutta olin tyytyväinen juoksun lyhentymiseen kun vatsa jatkoi olojaan ja näin ollen selviäisin mahdollisten kramppien tullessa vaikka väkisin maaliin..

Uintiverra jäi taas lyhyeksi, mutta ehdin onneksi huomata uimalakin olevan aivan liian suuri minulle ja ehdin vaihtaa nopeasti omaani. Veden lämpötila oli 19,5 astetta, juuri passeli minulle. Parit tsemppiläpyt mukana olleille tutuille ja sitten mentiin! Jättäydyin massan taakse ja kokeilin uuttaa taktiikkaa lähteä melko perältä.

Hetken päästä totesin että olisin tällä kertaa pärjännyt kärjemmässäkin ja aikaa meni muiden ohitteluun, paljon.. Ekalla kierroksella tuli reilusti lisämetrejä, mutta nyt keskittyessäni muuhun, meno oli hengityksen kannalta helpompaa. Jengi suunnisti ensimmäisen poijun jälkeen niin hajallaan, että sain jatkaa tästä omaa suoraa uintiani sopivasti muiden välistä. Reitti oli mukava uida kun poijut näki selvästi, mutta rantaa lähestyttäessä tuli pieni yllätys. Kädet hipoivat pohjaa jo kaukana rannasta ja mietin saikohan tässä ottaa vähän delfareita. Jotain horsmaakin oli siellä täällä, mutta onneksi vesi oli niin kirkasta että näki mihin osui enkä säikähtänyt tilannetta. Hyppyliikkeitä tai jalkautumista ei tapahtunut muillakaan, joten jatkoin leventäen käsien otetta veteen, mahtuen juuri uimaan käsien ottamatta pohjaan. Kerrankin lyhyestä ruodosta oli jotain hyötyä:) Rannan käännöksessä meinasin kompastua kiviin, mutta katsoessani kelloon, tiesin että meno jatkuisi omaa ennätysvauhtiani. Viimeinenkin kierros oli vielä helppoa menoa, eikä käsissä tuntunut pahalta. Harmi, olisin siis voinut mennä lujempaakin. Lopussa vielä joku ui rinnalla ja sain vauhdin ehkä jopa hieman kiihtymään. Rantauduin kolmantena aikaan 27.34!

Kangasala Triathlon

Vaihtoalueella ei ollut vielä liiemmin porukkaa, mutta tiesin että naisten kärkeä en tulisi saamaan tänään kiinni. Kisassa oli mukana Minna Koistinen, muita nimiä en tuntenut. Tänään tein kuitenkin omaa suoritustani. T1 1.29.

Pyöräilin nyt ensimmäistä kertaa Sastamalan jälkeen triathlonpyörällä. Treenilomalla minulla oli mukana vain maantiepyörä. Ajoasentoa oli kuitenkin nostettu entisestä, mutta huomioin että ehkä olisi pitänyt hieman satulaakin. Ajoasento tuntui edelleen ahtaalta, takareidet ja pakarat ottivat heti tuntuman kun raskas viikko oli takana, lonkan koukistajat olivat jumissa istumisesta. Jatkoin kuitenkin asenteella että mennään äärirajoilla, ainakin syke näytti olevan melko korkealla tasaisesti koko matkan. Saavutin toisen naisen melko alussa, mutten päässyt ohi kun poljimme niin samaa vauhtia. Välillä ylämäissä ero kapeni ja otin varmuuden vuoksi sivulinjaa. Autoja oli tiellä melko paljon ja piti olla silmät selässä ettei kurvannut niiden eteen kisafiiliksissä. Lopulta pääsin naisen ohi ja ihmettelin miten hän polki maantiepyörällä tuulesta riippumatta niin hurjaa vauhtia. Sivutuuli ottikin välillä melkoisesti korkealaippaisiin kiekkoihin ja käsillä sai puristaa oikein kunnolla että ohjaustanko ei heittänyt sen mukana. Hetken päästä nainen ohitti minut ja huikkasi että vuoron vaihto. Peesivälit pysyivät, mutta vastatuulien ja alamäkien kohdalla pääsin taas ohi. Harmittelin naisen puolesta, hän olisi lähellä kärjen vauhtia jos satsaisi pyörään.

Kangasala Triathlon

Jatkoin tarkkaan kellosta tarkistamalla kolmen geelin taktiikalla. Yksi ennen uintia, toinen 20km kohdalla, 30km GU:n energiakaramelli, 40km geeli, 50km karamelli ja yhden jemmasin vielä juoksuun. Juomana pelkkä vesi. Olin lomalla kokeillut SIS:n tuotteita ja ne tuntuivat sopivan vatsalleni, ei mitään ongelmia! Paitsi että toinen takareisi alkoi kiristää niin pirusti että odotin jo lajin vaihtoa.. Loppumatkalla nainen jäi taakse ja keskittyminen meni lähinnä ohi ajaviin autoihin, oli parempi pysyä valkoisen linjan oikealla puolella. Pääsin hyvissä voimin vaihtoon ajassa 1.30.38.

Kangasala Triathlon

Vaihto tuntui ketterältä (T2 0.42) ja unohdin täpinöissäni toiset ajohousut päälle ja ne tuntuivat ahdistavilta. Yritin unohtaa asian ja keskittyä hengittämiseen. Se tuntui taas raskaalta, mutta juoksu tuntui kulkevan. Tasaisilla asfalttiosuuksilla tuntui etten pystyisi juoksemaan edes niin kovaa mitä jalat olisivat antaneet myöten, en ollut juossut tasaisella pitkään aikaan. Alamäessä piti vähän himmailla kun vatsa antoi pieniä varoitusmerkkejä, mutta sain pidettyä krampit aisoissa yrittämällä rentouttaa keskivartalon. Vesilinjalla jatkettiin, puolet suuhun, loput niskaan. Reitti oli mukavan vaihteleva, minulle mieluisin osuus oli polku vaikkakin oli melko kapeaa, mutta hiekalla tossu suti ikävästi. Kengät olivat kuluneet pohjista, mutten uskaltanut kokeilla vielä uusia hankkimiani Skechersejä. Minna tuli vastaan ja ajattelin että hän on varmasti jo kierroksen edelläkin, jatkoin kuitenkin päättäen napsia miesten selkiä kiinni. Seuraavalla kierroksella näin naisiakin, vaikka olivat kierroksen jäljessä, sain itsestäni taas enemmän irti. Kolmannella kiritti mies, joka lopulta jätti minut ennen maalilinjaa. Harmitti kun juoksu loppui, jalat tuntuivat vielä niin hyviltä, ei hapotusta, ei kireyksiä, ainoastaan hengitys tuntui ottavan tällä kerralla vastaan jos nostin vauhtia liikaa. En katsonut juostessa sykkeitä ja huomasin vasta maalissa että ne olivat jääneet lähes samalle tasolle kuin pyörässä. Jos kello piti paikkansa, olisi ollut varaa kiristää vielä kymmenen pykälää. Juoksun aika oli 46.25 ja petyin luullessani meneväni kovempaa.

Kangasala Triathlon

Kärki oli tullut maaliin jo lähes 25 minuuttia sitten, aivan älytön vauhti! Minun loppuaikani oli 2.46.47 johon sain olla erittäin tyytyväinen rankan treeniviikon jälkeen. Nyt olisi hyvä fiilis jatkaa treenejä kohti Kalmaria:)

Tagit : Kangasala Triathlon
Tarja Masalin

Kirjoittaja Tarja Masalin

Jätä kommentti