HarjoitteluTapahtumat

KISARAPORTTI Challenge Peguera-Mallorca

KISARAPORTTI Challenge Peguera-Mallorca

Avasin kesällä ensimmäistä kertaa oikein kunnolla ja ajatuksella Challenge kisasivuston. Itse asiassa ajatus oli keksiä jotain jo tyhmyyksissäni heinäkuulle, mutta onneksi pidin tärkeämpänä itse harjoittelua kun kevät oli lähtenyt melko nihkeästi käyntiin. Selitystä en vieläkään keksi täysin, miksi totaali väsymys iski, mutta ensi vuonna toteutan harjoittelun aivan erilailla kuin ennen välttääkseni saman virheen! No mutta sivustolta löytyi kuitenkin tuo Mallorcan puolimatka, joka oikeasti sattumalta osui puoleen väliin jo varaamaani harjoitusleiriä Alcudiaan! Sijainti tosin eri puolella saarta, mutta auton vuokrauksella siitäkin selviäisi. Majoituksen nappasin bookingin kautta yhdeksi yöksi, halvin mikä löytyi 42€, Aparmentos Promenade. Vaatimaton kämppä, mutta sijainti vaikutti olevan keskipisteessä kaikkea ja parkkeerauskin mahdollinen. Lennot oli varattu jo vuosi sitten Norwegianilta ja sain 300€ meno-paluu sekä pyörä päälle n.100€. Kaikki oli siis omatoimisesti järjestetty, niin kuin matkani yleensä aina muutenkin.

Challenge Peguera-Mallorca

Ajatus kisaan lähti siis jo ennen Kalmarin Ironmania. Tiesin jo ennen kisaa, etten ole siinä kunnossa missä haluaisin. Lisäksi nivus- ja vatsavaivat tulivat esiin jo kisaa aiemmissa harjoituksissa. Kisan jälkeen olin niin pettynyt, että olin valmis jopa uuteen koitokseen samana syksynä, mutta hammasta purren tiesin, että nyt olisi aloitettava uudet Mallorcaan valmistavat nopeutta kehittävät harjoitukset. Ironmanin jälkeenhän pitäisi malttaa palautella toista viikkoa ja harjoitella vain todella kevyesti, mutta tiesin jo heti kisan jälkeen että asiat olivat toisin kuin ennen. Aloitinkin ehkä liian nopeaan tahtiin, sen lähes kostautuen liian aikaisella juoksulla, mutten pysynyt nahoissani. Juoksin kolme viikkoa kisan jälkeen lähes oman 10km ennätykseni vesisateessa ja pari viikkoa sen jälkeen rankemman harjoitusviikon sekä uintileirin päälle Pääkaupunkijuoksussa puolimaratonin ennätykseni. Tunnelma oli uskomaton, olinko viimeinkin päässyt kiinni kuntotasooni, jossa oli seitsemän vuotta sitten! Näin kauan meni ymmärtää oikea oppisen harjoitusohjelman, levon ja ravinnon merkitys, saatika ymmärtää että kehitys vie aikansa eikä ole oikotietä onneen.

Syyskuun harjoituksissa ja kisoissa tapahtui suuri henkinen muutos. Ajattelutapa miten harjoituksiin ryhdyin, oli innostunut. Suoritustehot kasvoivat, loppupuristuksissa uskoin itseeni ja suoriuduin niistä paremmin kuin koskaan! Tämä sama fiilis oli mukana Mallorcalla jo ennen kisaa, enkä ottanut mitään paineita, tiesin että nyt olen elämäni kunnossa.

Saavuimme kisapaikalle siis vasta edellisenä aamuna, kirjauduimme heti majapaikkaan, jonka saimmekin heti. Parkkipaikat olivat niukassa, yksi paikka löytyi sillä välin kun raahasin kamoja sisään. Rekisteröinti, ranta sekä pyörän tsekkaus olivat 10min kävelymatkan päässä, samoin pastaparty ja briefing toiseen suuntaan. Onneksemme juoksureitti menikin hotellimme ohitse, jossa myös wlan yheys. Joten suunnitelma oli että mies tsekkaisi väliaikoja huudellen niitä minulle. Myös juomapiste oli toisella puolella tietä, säännöt sanoivat että pisteen jälkeen omahuolto olisi sallittu. Tämä siis myös hätätapauksessa lähellä.

Olin uinut vain yhden märkkäriuinnin ennen kisaa ja pyöräillyt triathlonpyörällä pari kertaa. Yksi parin tunnin lenkki vuoristoon, toinen kevyttä PK:ta pari päivää ennen kisaa. En siis juurikaan ollut tutustunut kisareittiin, joka paperilla näyttikin ensi alkuun hieman epäselvältä. Ainakin juoksun suhteen olisin halunnut tietää missä huoltopisteet ovat. Kaikki harjoittelu tätä ennen kotona tapahtui sisätiloissa, valmistautuen kuumaan keliin. Ja sitähän riitti..

Uinti (35.23)

Heräsimme jo aikaisin aamulla, kämpässä kun ei ollut lainkaan eristyksiä ja meteliä kuului joka puolelta. Kevyt puuro aamupalaksi ja menoksi. Olin ajoissa kisapaikalla, vaan meni se alku jonottaessa vain kahteen bajamajaan. Olo oli kuitenkin rauhallinen ja sopiva pieni jännitys oli pinnassa. Oli todella suuri merkitys että olimme tulleet jo ajoissa saarelle. Olin saanut matkajumit karistettua pois ja nukuttua univelat. Kaikki oli jo rutinoitunutta kamojen ja märkkärin pukemisen suhteen. Nyt erona että menin jopa ajoissa verrailemaan rantaan, ja viivyin sivussa polskutellen aina ennen 10min ikäryhmämme starttiin saakka,  joka oli klo 9.22. Tämä oli juuri sopiva aika minulle, mutta tiesin että näin ollen loppupäivä juostaisiin kuumissa olosuhteissa.

Challenge Peguera-Mallorca

Ryhmittäydyin ensin lähes eturiviin naisten lähtöön, mutta sitten porukkaa kiilasi eteen. Starttasin eka kertaa delfareilla, koska ranta oli matala. Muun porukan meno ei juurikaan haitannut, mutta huomasin että olisin voinut lähteä edempääkin. Uinti oli yhtenä 1,9km kierroksena, ja kauempana aallot alkoivat hieman nousta. Suurin ongelma oli kuitenkin vastaan tulevat hitaat miehet. Siellä mentiin sammakkoa niin leveästi että kerran sain perinteisesti kunnon osumankin. Jäin nopeiden ja hitaiden välimaastoon, eikä peesiä ollut tiedossa. Ennen käännöstä sain kuitenkin toisen naisen sparraamaan rinnalleni, josta oli hurjasti hyötyä. Infossa sanottiin että käännös tehdään poijujen välistä, mutta nyt minulla olikin väärä linja liian sisällä, kaikki neljä poijua kierrettäisiin.

Palatessa en nähnyt kunnolla rantaan, väkimassaa oli leveästi, oli vaikea sanoa kuka ui suoraa linjaa. Tässä vaiheessa olisi ne piilarit tarpeen, mutta kokeiltuani keväällä minulla ne hankasivat toista silmää. Yllättäen yksi mies osui samaan linjaan, joka kiilasi koko ajan ja mutkitteli siksakkia.. Pidin kuitenkin reipasta tahtia yllä ja päätin että tällä kertaa minä en ole se joka väistää! No väistettävähän se kuitenkin lopulta oli, myös pari muuta ja mutkia tuli matkaan. Rannassa kirkas vesi huijasi ja luulin jo ylttäväni pohjaan, mutta hups, imaisinkin vettä ja hetki meni pärskiessä. Jatkoin vähän matkaa ja otin taas lopun delfareilla. Loppuaika oli perussuoritukseni, harmi, luulin meneväni kovempaa. Tällä kertaa yritin oikein kunnolla tosissani.

T1-vaihto (3.30)

Vaihtomatkalla oli ruuhkaa ja jouduin tekemään paljon väistöliikkeitä. Otin ensin väärän pussinkin, mutta yritin olla supernopea. Pyörän kanssa pistelin reipasta juoksua ja syke oli varmasti melko korkealla. Jyrkkä laverilla nousu ennen pyörälle nousua oli hieman liukas, mutta siitäkin selvittiin ripeästi.

Pyörä (3.00.51)

Suunnitelma oli edetä heti ripeästi karistaen ruuhka taka-alalle ja toinen kierros sitten kovempaa kun reitti oli jo tullut tutuksi. Mäkiosuus alkoi lähes heti, infossa sanottiin että 1/3 olisi mäkistä ja erittäin teknistä sekä vaativaa. Nousukäyrä olisi yhteensä lähes 1000m. Porukkaa seilasi sikin sokin, eikä ohituslinja ollut aina vasemmalta. Nousussa ajattelin että tuskin peesivälistä lappua saa, joten en kiinnittänyt siihen juurikaan huomiota. Hankalimmat kohdat olivat edestakaisia, porukkaa tuli jo takaisinpäin alamäkeen, joka näytti paikoin vaaralliseltakin mutkineen. Heti siellä pari olikin tien poskessa, mutta apu oli onneksi ehtinyt jo paikalle. Ambulanssin pillit soivat kauempana ja se muistutti että otetaan kurvit varovasti. Yhdessä jyrkässä mutkassa olikin jopa irtohiekkaa, joka vaikutti jopa tahalliselta hidasteelta. Tilanne hieman yllätti, mutta muistin kohdan jo seuraavalla kierroksella. Väkeä oli alamaastossa ryppäinä, eikä aina päässyt ohi. Odottelin kiltisti takana ja välillä porukkaa tuli ohitseni todella ahtaissa kohdissa. Pääosin oli kuitenkin mukava huomata, että minä en ole se hitain, olisin edellä ollessani laskenut mäet nopeampaa. Myös jyrkimmissä ylämäissä, minä olin se joka ohitti. Muutaman naisen kanssa mentiin vuoroin ohi ja rooli vaihtui hetken päästä.

Challenge Peguera-Mallorca

Tässä kohtaa vilkaisin välillä kelloa, jotta tietäisin ottaa geelin 45min välein, se ei näyttänyt lainkaan sykettä eikä vauhtia. Koska olin tietenkin varman päälle ottanut vanhan Polarini, mutta kokeilin nyt ekaa kertaa triathlontoimintaa. En jäänyt kuitenkaan surkuttelemaan asiaa, vaan käänsin asian edukseni, nyt mennään täysiä ja fiilispohjalta, se toimii minulla! Ja suorilla osuuksilla jalat kulkivat kuin unelma, ei hapotusta tai väsymystä, tuntui että olisin voinut mennä lujempaakin. Tuuli otti välillä korkeisiin kiekkoihin, mutta nyt minä hallitsin pyörää eikä se minua niin kuin ennen.

Olin hyvällä tuulella ja vastasin yleisön vilkutuksiin tullessamme kaupunkialueelle. Toiselle kierrokselle lähdettäessä kello näytti alle 1.30 ja en meinannut pysyä housuissani! Nyt mennään kovaa!!! Mies oli väkijoukon hännillä ja huikkasi olevani neljäs. Hurraa, nyt on varma kolmas sija mitä lähdin tavoittelemaa, mutta koska yleensä juoksen kovempaa kuin muut, voin olla jopa toinen. Hymyä piisasi ja huomasin kameramiehiä, vilkuttelin ja näyttelin peukkua. Hyvin täällä menee, eikä tunnu missään:)

Yritin rauhoittua, tunsin kun syke nousi innostuksesta ja nyt pitäisi keskittyä taas mäkiosuuksiin. Kuuma oli, edelleen varmaan yli 25 astetta ja hiki valui umpinaisen kypärän alla. Mäissä puiden keskellä ei käynyt lainkaan viima ja oli muistettava juoda reilusti. Mutta sitten.. Jossain 50 km jälkeen alkoi sattua vasempaan polveen! Tiesin mitä se oli, edellisvuoden vaiva, ja huomasinkin että olin hivuttautunut liikaa satulan etuosaan. Tämä tuli siis todennäköisesti siitä että satula jäi tällöin liian matalalle. Matka-ajossa sitä ei huomannut, koska olin enemmän satulan takana. Mutta mäet olivat tehneet tepposet ja nyt tuntui että kipu alkoi laajeta jo muutenkin orastavaan lihasväsymykseen. Nopea päätös oli kuitenkin että jatkan edelleen, tiesin että juoksussa kipu häviää. Mutta vielä olisi lähes 40 km jäljellä..

Challenge Peguera-Mallorca

Porukkaa ei ollut onneksi enää niin paljon ja otin tällä kertaa alamäet rohkeammin. Ylämäissä jouduin vetämään vaihteen pienimmälle ja silti vihloi. Purin hammasta, pari naista tuli ohitse ja sain siitä voimaa ohittaen heidät ja sain uudelleen kiinni. Mäkiä kesti ikuisuuden ja ajattelin että kohta saan painaa taas kovaa. Vaan suorilla osuuksilla kipu oli jo yltynyt niin että ajatukset alkoivat hämärtyä. Kipu vei voimia ja alkoi tuntua väsyneeltä, vatsakin murahteli. Otin pari energiakarkkia, kaivoin loputkin ja kyllä maistui! Vähän virkistyin, mutta matkaa oli silti jäljellä. Jouduin pyörittelemään loput 20km todella kevyellä vaihteella ja miehiä alkoi mennä ohi. Vessahätäkin yllätti, mutta olin jo alkuun päättänyt että stoppeja ei tule olemaan vaan kaikki pidetään sisällä.

Missä hitossa se vaihtoalue viipyy, viimeiset kilometrit tuntuivat ikuisilta.. Ihana hetki kun edessä oleva kääntyy suuntaan, jota en edes alkuun huomannut ja uskallan vilkaista kelloon yllättyen positiivisesti. Toinen kierros oli täsmälleen sama ajallisesti kuin ensimmäinen, peli ei ole vielä menetetty! Ja yhtäkkiä saan voimia lisää. Nousen pyörältä ja juoksen muiden ohi kaiteesta pidellen rampilta pyörätelineelle. Vessakin olisi siinä ja vapaa, mutta nyt ei ehdi!

T2 (1.52)

Vaihto tuntuu ripeältä ja tuntuu kuin muilla kilpailijoilla aika olisi pysähtynyt vaihtoteltassa. Vieruskaveri katselee hämmästellen vierestä ja hymyilee. Jalat toimivat heti ja tossu tuntuu kevyeltä. Polvessa ei kipua, nyt mennään!

Juoksu (1.41.57)

Vaihtoalueelta poistuttua edessä on neljä kierrosta kumpuilevalla alustalla. Juomapisteitä on tiheään ja jokaisella pisteellä suunnitelma on ottaa huikka vettä suuhun sekä päähän. Kello ei näytä kilometrivauhtia vaan kokonaisaikaa ja kiroan mielessäni taas tätä viime hetken kokeilua.. Sydän hakkaa rinnassa, ja tiedän sykkeen olevan äärirajoilla. Yleensä aloitukseni on aina hieman liian tahdikas ja pam, siihen se loppuu kun loiva alamäki tulee! Vatsaan alkaa koskea tuttuun tapaan ja se turpoaa niin että sykevyö kiristyy äärimmilleen. Yritän hengitellä rauhassa, mutta kipu jatkuu. Ei auta, geelit jäävät nyt ottamatta!

Challenge Peguera-Mallorca

Onneksi mies on jo vajaan kolmen kilometrin kohdalla ja huikkaa olevani toisena, sekä matkan ensimmäiseen, joka on 10min. Tiedän että tässä kunnossa en häntä saavuta, on vain pidettävä varman päälle tasaista omaa vauhtia yllä ja odotettava että hän hiipuu. Hengitys tuntuu todella raskaalta ja seinässä oleva lämpömittari näyttää 30 astetta. Vauhtia on kohta kevennettävä, koska helle nostaa sykettä niin että alkaa jo tuntua liian rajulta. Rannan myötäisesti juostessa väylä kapenee ja on vaikea ohittaa ihmisiä, joita on kolmekin rinnakkain. Hyvää kohtaa on kärkyttävä, muuten tulee yhteen törmäys vastaliikenteen kanssa. Mutta onneksi on kannustavia ihmisiä ympärillä, etenkin huoltopisteillä vapaaehtoiset tsemppaavat ja vesipulloja on riittävästi ojennettuna. Laskeskelen päässä 5km väliaikaa, se on melko kova, mutta jalat tuntuvat kevyiltä. 23 ja risat, tiedän että lopussa tulee väistämättä hyytyminen, mutta tulkoot! En saa hidastettua vauhtia, ainoastaan loivissa ylämäissä, mutta sittenkin ohituskaistalla. Haluaisin mennä kovempaa, mutta vatsakipu sallii vain tietyn pisteen ja yritän mennä juuri äärirajoilla.

Challenge Peguera-Mallorca

Puolessa välissä alkaa tuntua että vauhti hiipuu yhtäkkiä. Alkaa väsyttää, vesi ei enää riitä, energiat alkavat olla loppu. Mies huikkaa väliaikoja, ensimmäinen on nyt hieman nopeampi kuin minä ja takaa tuleva on reilusti hitaampi. 10km meni kuitenkin vielä noin 48min. Tekee mieli keventää, ei se minua kuitenkaan kiinni saa, nyt on varma hopea jo taskussa. Yritän kuitenkin pitää perusvauhtia yllä, mutta sekin alkaa olla jo työlästä. Siinä sitten jolkotellaan loppumatka, vauhti alkaa tuntua todella hitaalta. Ympärillä olevat kisailijat näyttävät myös kärsivän ja joku oksentaa vieressä. Minusta tuntuu niin kuivalta, vessahätäkin on unohtunut. Kolmas kierros, ja aika matelee niin kuin minäkin.. En enää halua katsoa kelloon, se ei ainakaan motivoi. Vesi jota heitän päähäni on taas ehtinyt kuivua jo ennen kuin saan seuraavan satsin käteen. Näytänköhän nyt niille kilpailijoille, jotka lopussa ovat omissa maailmoissaan..? Sumussa.. Täällähän on mukavaa.. Ajatukset menevät sekaviksi ja huomaan yhtäkkiä että jalat ovat kuin ilmaa. Voisin jolkotella tätä vauhtia vaikka koko päivän. Huikkaan miehelle että vikalle kierrokselle on saatava siripiriä. Olisinpa saanut sitä jo nyt.. Omat olivat unohtuneet vaihtopussiin.

Challenge Peguera-Mallorca

 

Neljäs kierros on hyytelöä, mutta ajatus viimeisestä kierroksesta saa skarppaamaan. Havahdun vatsan murahtaessa ja tuntuessa yhtäkkiä litteämmältä kuin koskaan, nyt on pakko kokeilla geeliä! Pientä piristystä tapahtuu ja herään horroksesta viimeistään kun naiskilpailija juoksee ohitseni! Häh! Ei nainen minua ole ennenkään ohittanut, eikä ohita nytkään! Tämä on perussääntö ja lähden peesiin. Kaivan saamani siripirit esiin ja heitän naamaan koko satsin. Tuntuu väsyneeltä, mutta päätän pitää hänet näköetäisyydellä. Pääsen metrin päähän, nyt alkaa meno taas tuntua mukavalta, ei tarvitse kuin mennä, hän määrää tahdin. Kunpa näin olisi ollut koko kisan:)

Enään pari kilometriä jäljellä, viimeinen on nousuvoittoinen, mutta loppu on pelkkää laskettelua punaiselle matolle. Tiedän ettei nainen ole sarjassani, mutta päätän kokeilla ohittaa hänet. Viimeinen alamäki antaa vauhtia, peukut kameramiehelle ja sinkoan kuin raketti viimeiselle suoralle. Yleisö mylvii ja musiikki soi, kädet ilmaan JEEE!!! Olo on virkeä, loppuiko se jo, ei tässä nyt enään väsytä;)

Loppuaika 5.23.36.

Challenge World Championship  Slovakia Samorin, here I come!!!

Booking.com
Tags : Challenge Peguera-Mallorca
Tarja Masalin

The author Tarja Masalin

Leave a Response