KOBLENZ, 13.01.2014 — Canyon Finland on aloittanut 9.1.2015 asiakaspalvelun ja teknisen tuen tarjoamisen suomalaisille Canyon-pyörien omistajille ja merkistä kiinnostuneille. Suomalaisilla pyöräilijöillä on ollut mahdollisuus ostaa erinomaisesta hinta-laatusuhteestaan tunnettuja saksalaisia Canyon-pyöriä verkkokaupan kautta jo usean vuoden ajan, mutta ensimmäistä kertaa pyörämerkin 30-vuotisen historian aikana Suomeen on perustettu merkin paikallistoimisto.
Turussa sijaitsevan Canyon Finlandin osaavan asiakaspalvelun ansiosta asiakkaat saavat jatkossa apua suomeksi pyörän ostoon liittyvissä kysymyksissä, huoltoon ja kunnossapitoon liittyvissä asioissa sekä teknisissä ongelmatilanteissa. LisäksiCanyon.com -verkkosivusto on nyt saatavissa suomeksi ja kaikki tuotevalikoimaan liittyvät tiedot ja uutiset siten helposti ymmärrettävissä. Canyon on edustettuna Euroopassa 14:ssä maassa ja Suomesta tulee nyt 15. paikallisesti asiakkaita palveleva markkina. Euroopan lisäksi Canyon on edustettuna Aasiassa vuonna 2014 perustettujen paikallistoimistojen toimesta Etelä-Koreassa ja Japanissa.
“Suomi on Canyonille tärkeä ja nopeasti kasvava markkina. Paikallisen toimintamme avulla pystymme palvelemaan asiakkaitamme entistä paremmin ja kehittämään Suomen pyörämarkkinoita. Canyonin näkyvyys markkinoilla tulee lisääntymään merkittävästi ja olemme asiakkaittemme tukena kaikkiin ostamiseen, pyörän huoltamiseen ja teknisiin kysymyksiin liittyen. Merkkikorjaamomme suorittaa takuukorjaukset nopeasti ja ammattitaidolla. Meidät voi tavata kesän aikana useissa eri tapahtumissa ja pyrimme tekemään tavoittamisemme mahdollisimman helpoksi. Haluamme tarjota asiakkaillemme markkinoiden parasta palvelua”, Canyonin maajohtaja Miika Enroos kertoo.
Canyonin myynti- ja markkinointijohtaja Matt Heitmannin mukaan Canyon Finlandin perustaminen oli luonnollinen kehitysaskel: “Suoramyyntiyrityksenä Canyonin perusarvoihin kuuluu kuluttajalähtöisyys. Niinpä suomalaisen kumppanin lisääminen paikallisorganisaatioihin oli tarpeen nopeasti kasvavalla markkina-alueella. Miika Enroos on osaava valinta edustamaan Canyonia. Hän auttaa meitä tavoittamaan paremmin suomalaiset pyöräilijät ja tarjoamaan heille parempaa palvelua. Olemme innoissamme Miikan liittymisestä joukkoomme.”
Lisätietoa pyöristä ja Canyonin toiminnasta Suomessa löytyy verkkosivuilta: www.canyon.com/fi/


