Länsiväyläjuoksu- kisakauden aloitus
Länsiväyläjuoksu- kisakauden aloitus
Juoksukausi lähti tänä vuonna melko raakasti käyntiin. Ensin oli tarkoitus juosta joku kympin kisa, ehtiä tehdä kenties muutama vetoharjoituskin.. Vaan niin siinä sitten kävi parin viikon Espanjan harjoitusleirin jälkeen että tuli totaali väsymys. Juuri kun palasin yölennolla reissulta ja kyseenalaistin itseltäni -teinkö tarpeeksi, olisin voinut tehdä varmasti jotain paremmin ja enemmän, voimia kun vielä jäi..? Vastaus tuli heti seuraavana työpäivänä: leposykkeet nousivat, pumppu veti ylimääräisiä lyöntejä, henki oli tukkoista pienellä kävelylenkillä.. Olin tulossa taas jälleen kerran pisteeseen, haluanko nyt tehdä toisin vai kärsiä taas vuoden ylikunnon oireista. Huonot yöunet jatkuivat, mutta tapahtumiin oli tullut ilmoittauduttua.. Pakkolähtö tuli kuitenkin kun lähdin 17,3km Länsiväyläjuoksuun ystäväni luo Helsinkiin myöhään torstai-iltana. En odottanut muuta kuin että saisimme nukkua pitkään, ja vielä harvinaista herkkua, otimme lisäksi pitkät päikkäritkin. Juoksu oli lauantaina juuri sopivaan aikaan, klo 13.15 ja sain jopa pienet torkut ennen sitä. Parit kävelylenkitkin tuntuivat edellisenä päivänä raskailta, mutta muu aika otettiin totaalilepoa, jota en yleensä tee. Luin juuri Lasse Virenistä kertovaa kirjaa, pitihän minun ottaa suurelta gurulta mallia. Ja sehän kannatti!
Tunsin heti aamulla herätessäni että jalat olivat vielä herkät. Tarkoittaa sitä että kaikki voi mennä pieleen, mutta pari kertaa aiemmin näillä fiiliksillä on tehty maratonennätys. Viimeaikainen väsymys saattoi johtua raudan puutteesta. Olin saanut juuri hivenaine- ja vitamiinitestitulokset, jotka kielivät että liikunnan määrä ja sen tuoma kulutus vaatisi lisää toimenpiteitä lisäravinnepuolella. Mutta juoksua en jättäisi väliin, tosin mitään ennakkoajatuksia ei ollut tuloksesta. Katselin toissavuoden tuloksia ja toivoin toki parempaa. Reitistä muistin että se oli pääosin hiekkapintainen ja melko vaativa. Lähtöpaikalle siirtymä hoidettiin bussilla ja tein hieman normaalia enemmän juoksutekniikkaharjoituksia, verryttely jäi vain 10 minuuttiin kun tajusin että olin pukenut liikaa päälle, aurinko alkoi paistaa pilven raosta. Muuten keli oli melko vaihteleva ja sateen mahdollisuuskin oli melko suuri. Asettauduin melko eteen lähtöryhmässä ja aurinko tuntui korventavalta, olin pukenut kuitenkin pitkät trikoot ja pitkähihaisen paidan Hieman nauratti itseäkin, tätä en koskaan oppinut vaikka olin jo niin monta tapahtumaa ravannut. Viisi vessakäyntiä oli normaalia, siihen olin jo oppinut ajallisesti varautumaan.
Lähtölaukaus pamahti ja juoksu lähti melko rivakasti käyntiin, hengitys tuntui heti melko raskaalta ja huohotin äänekkäästi. Vilkaisin sykemittaria ja sehän näyttikin jopa 189 (max 194) ja ensimmäinen kilometri aikaan 4.04! Huhuh, nyt ei hyvä heilu jossei vauhti hiljene.. Mutta jalkoja hidastumaan, tossu vei ja askel oli rullaava, sitä jatkui vielä seuraavat pari kilometria. Hiekkapinta alkoi ja odotin sen hidastavan tahtia, vaan hengitys jatkui huohotuksena.. Päätin että nyt jos jalat päättivät mennä niin mennään sitten riskillä heti alusta alkaen! Siinäpähän muija oppii seuraavalla kerralla.. Näin yhden naisen menevän menojaan, ja se kannusti eteenpäin, kun naiskatsojat ilmoittivat sen pitävän paikkaansa ja taputtivat aina minun kohdallani kannustaen. Jossain kuuden kilometrin kohdalla kuulinkin kun takanani tuli melko lähellä kolmaskin. Askel alkoi tuntua raskaalta jo 8 km kohdalla, mutta tiesin etten saisi päästää naista ohi. Taktikoin että vaikka lopussa tulisi totaali sippi, niin tulisi varmasti hänellekin. Riskillä mentiin vaikka väkisin!
Hiekkatietä jatkui loputtomiin ja se ei tuntunut hyvältä tossun alla. Jo vuosia olin vältellyt asfalttijuoksuja, mutta nyt se sai tossun selvästi kiihtymään kun välissä oli lyhyitä siirtymiä. Mäkiä oli ylös ja alas, ylämäet olivat heti alusta asti myrkkyä. Etureidet ja lonkakoukistajat tuntuivat normaalia kireämmiltä, eikä asiaa auttanut kun alamäet juoksin tapani mukaan niin lujaa ja rennosti kuin pääsin. Alamäkijuoksuhan on tunnetusti pahinta jaloille, vie enemmän voimia. Yritin paikata asiaa ottamalla ylämäet kevyemmin. Porukkaa alkoi mennä ohi ja kuulostelin jo kaukaa joka kerta, onko se nainen.. Ei ollut, tunnistin sen askeleista tai hengitysäänestä. Välillä tuli lyhyempiä kavereita ja ehdin jo säikähtää. Ihmettelinkin missä ne kaikki olivat, välillä juoksin pitkiä pätkiä yksinkin. Tässä kohtaa saattaisi joku miettiä oliko edes oikealla reitillä, mutta tämä oli niin hyvin merkattu kalkkiviivalla ettei voinut erehtyä. Ohi pyyhälsi kuitenkin välillä porukkaa, jotka eivät näyttäneet lainkaan juoksijioilta ja saivat epävarmuuden pintaan. Olinko niin hidas että nuori mies paksussa collegepaidassaan loikki kevyesti ohi..? Omituisin ilmestys oli hieman tukevahko mies hengittämätön tuulipuku päällä ja pieni reppu selässä..? No hänet sentään ohitin, mutta vasta puolen välin jälkeen. Oliko lie kuitenkin omalla lenkillään..
Tuuli voimistui aukeilla paikoilla ja kympin jälkeen saavuimmekin rantaan. Jo kotvan oli äänekkäästi askeltava mies tullut peesissäni ja käytti selvästi tilannetta hyväksi. Eipähän tarvinnut koko ajan keskittyä omaan tuskaan kun kenkien läpsytys kuului vielä sadan metrin päähänkin kun välillä alamäissä jätin hänet. Siellä hän hidasti sillalla vauhtia jotta pääsisi taas tuulen suojaani.. Ei ärsyttänyt yhtään.. Omat voimat alkoivat kuitenkin ehtyä niin piti alkaa keskittyä ryhdin ylläpitoon, mutta mäet vaan jatkuivat ja nivuset alkoivat kipeytyä. Jäljellä oli kuitenkin vielä viitisen kilometria, mutta ne tuntuivat ikuisuudelta.
Tuuli yltyi ja pilvet näyttivät että kohta alkaisi sataa. Tuuli tuli puuskittain joka puolelta ja lopulta reitti kääntyi juuri siihen suuntaan että se tuli suoraan vastaan. Unohtamani pari geeliä olisi tehnyt nyt terää.. Reitillä oli vain pari juomapistettä, joissa otin vain pari siemausta urheilujuomaa. Suu oli kuin saharan autiomaa, mutta räkää oli kyllä riittänyt koko matkan. Samalla muistin että aamupalastakin oli jo yli lähes kuusi tuntia, nälkä alkoi kalvaa sisuksia.. Energiapatukka unohtui ottaa ennen lähtöä. Jalat jatkoivat kangistumistaan ja etenkin oikea puoli tuntui puupökkelöltä. Lakkasin katsomasta sykemittaria kympin jälkeen (43.40) kun jo vitosen väliaika oli liian kova minulle (21.20). Hyytyminen oli odotettavissa. Sitä saa mitä tilaa..
Onneksi yleisöä oli kelistä huolimatta siellä täällä ja pienikin tsemppi auttoi. Viimeinen kilometri alkoi pienellä raekuurolla ja mulkaisin yläkertaan että keksi nyt vielä jotain.. Loppukiri jäi vaisuksi, en saanut sykkeitäkään nousemaan, vaan jalat veivät silti päättäväisesti eteenpäin. Tiesin ettei nyt voi hidastaa, takaa tuli varmasti lähellä porukkaa. Läpsyttelijämies meni kevyesti ohi ja teki mieli huutaa perään.. Täytyy myöntää että peesaus olisi tuonut itsellekin suuren avun, vaan sopivaa ei osunut kohdalle ja luonto ei olisi edes sallinut sitä. Muutama muukin meni ohi kuin raketti, minun hitaat soluni eivät pystyneet tuhon hattutemppuun.. Raesade loppui ja maali oli jo lähellä.
Yhtäkkiä tunsin ettei voimat olisi vielä ehtyneetkään, olisin voinut mennä vaikka puolimaratonin, tai maratonin -toki maltillisemmalla vauhdinjaolla. Ei siinä kunnossa ollut mitään vikaa, vaan riittämättömässä levon puutteessa. Milloin olin sallinut itselleni vain olla, tekemättä kotihommia, suunnittelematta seuraavaa kisaa, siihen liittyä junalippuja, ottanut töistä vapaaksi edellisen päivän jolloin en olisi jalkojen päällä.. Jatkuva stressi kalvoi ja nyt oli aika, tähän vuoteen oli satsattava ja urheilu menisi kaiken edelle! Kaikki oli selvää, ja minä sain sen vihdoin oikeilla harjoitusmenetelmillä aikaan, olin pitkästä aikaa palkintosijoilla, TOINEN nainen!!!
Onneksi en hidastanut edes lopussa vauhtia, kaksi seuraavaa naista olikin heti kannoilla! Ensimmäinen meni menojaan ja se olikin selvä kun katsoin lopputuloksista voittajan nimen. Mutta sillä ei ollut väliä, koska tämä oli paras mahdollinen aloitus keväälle. Homman kruunasi hyvät palkinnot, joita olikin poikkeuksellisen runsaasti. Läpsyttelijämies tuli onnittelemaan ja kiittämään avusta, ihmetteli kovasti miten minä olin Keski-Suomesta saakka tullut.. Kotimatkalla alkoi sataa sakeasti räntää ja olimme ystäväni kanssa tyytyväisiä päivään, juuri sopiva ajoitus ja mikä parasta myös ajan parannus:) Se oli myös ensimmäinen juoksu, jossa pidin hermoni loppuun asti kovalla keskivauhdilla (4.26) olosuhteisiin nähden ja keskisykekin oli yli tasotestiarvojen (180). Loppuaika 1.17.41.
Seuraavaksi vielä muutama juoksutapahtuma, Pyynikki sekä Bodom Trail. Sitten alankin valmistautua kohti ensimmäistä triathlonkisaa. Pilaan yleensä kaiken kesällä ravaamalla liikaa tapahtumissa ja matkustelu syö liikaa aikaa ja energiaa.. Nyt teen ensimmäisen puolimatkan kisan jo 21.5 Barcelonassa ja toivon että ehdin saada itseni vireeseen vaikken ole vielä edes pyöräillyt triathlonpyörällä saatika uinut märkäpuvulla.. Uskon kuitenkin kohteen tunnelmaan, sen käynnistävän kauden vauhdikkaammin ja siten olen valmiimpi Suomen kesän koitoksiin:)
