Finntriathlon Tahko: puolimatkan revanssi

Finntriathlon Tahko kisaraportti

Osallistuin Stamina Triathlon Clubin järjestämälle naisten triathlon-leirille Tahkolla huhtikuun lopulla. Olin silloin täysin telakalla juoksusta, ja korvasin yhteiset juoksulenkit uintitreeneillä ja Tahkon kisareitin katselmointikin jäi väliin. Eihän minun tarvinnut tutustua reittiin – enhän minä ollut menossa Finntriathlon Tahkolle elokuussa 🙂

Heinäkuun lopulla lomaillessani ja Joroisilla tehtyä ekaa puolimatkaa fiilistellessä silmiini osui Head Swimming Finlandin kilpailu Facebookissa – paikkoja tarjolla Tahkolle triathloniin kaikille matkoille. Jaahas, eihän siinä kauan nokka tuhissut kun huomasin laittavani viestiä, että voisin ottaa revanssin puolimatkasta, Joroisilla kun juoksuosuus meni niin kävelyksi vatsakrampin vuoksi. 31. heinäkuuta tuli sitten viestiä, että tervemenoa Tahkolle! Jee 🙂

Sitä ennen ohjelmassa oli vielä avovesiuintikisa Kangasalalla ja perusmatka Kuopio Triathlonissa. Juurikaan ei siis ehtinyt Tahkon kisaa edes miettiä, saati valmistautua siihen erityisesti. Ajattelin, että perusmatka Kuopiossa saa toimia valmistavana treeninä, ja edeltävä viikko otetaan vaan kevyesti samalla kun keskitytään töihin paluuseen lomalta.

Niinhän se Tahkon puolimatka sitten yllättävän nopeasti lähestyi! Pakkailin tavaroita torstai-iltana ja tein kisasuunnitelmaa. Tykkään aina tehdä suunnitelman, jossa on suurinpiirtein haarukoituna osuusajat, joita pidän realistisina, tehot millä aion edetä, samoin energia- ja nesteytyssuunnitelmat. Kuulostaa ehkä suureelliselta, mutta ei se sitä ole, lähinnä ranskalaisia viivoja paperille raapusteltuna. Toki keli, vireystila, reittien korkeuserot ym. aina vaikuttaa sitten itse suoritukseen, mutta yhtä kaikki – minusta on hyvä aina olla jokin peruskäsikirjoitus, jolla kisaan lähdetään.

Tavaroita pakatessani huomasin, että ei ole ihan samaa latausta kuin Joroisille lähtiessä. Ehkä se on ymmärrettävää, Joroisten puolimatkaa olin odottanut koko vuoden, ja valmistautunut siihen henkisesti. Fiilis oli aivan katossa sinne lähtiessä. Tahko tuli niin yllättäen – enhän ollut edes suunnitellut tekeväni toista puolimatkaa tänä vuonna – että ei vaan näköjään ehtinyt kertyä latausta siihen. No, ei se mitään, kivaa oli kuitenkin päästä matkaan. Kovin paljoa ei vielä jännittänyt.

 

Kaverin kanssa ehdimme juuri parahiksi Tahkolle perjantaina, ehdimme ilmoittautua ja keräillä ruuat Pasta Partyssa, ja ehdimme kuulemaan puolimatkan kisainfon. Aika moni asia oli tuttua Joroisilta, joten ei tullut hirveästi uutta. Fiilis alkoi pikku hiljaa nousta. Etenkin siinä vaiheessa kun pääsimme majapaikkaan liimailemaan tarroja pyörään ja muihin varusteisiin ja pakkailemaan kamoja vaihtopusseihin. Sitten päätimme lähteä katsastamaan pyöräreitin autolla muutaman seurakaverin kanssa.

Joo-o. Autossa alkoikin sitten hirvittää 😀 . Olin kyllä pyöräillyt reitillä huhtikuun leirillä, mutta miten se näyttikin nyt niin mäkiseltä? Tuntui että on vaan mäkiä ja sitten taas…mäkiä. Oli tottakai niitä alamäkiäkin. Ja sitten taas ylämäkeä. Mietin, että olikohan tämä nyt hyvä idea käydä katsastamassa reitti, etukäteen ei niin hirvittänyt!

No, ei siinä mitään. Valmistautumiset loppuun mökillä ja sitten nukkumaan. Aamu valkeni aurinkoisena ja fiilis oli innostunut, mutta epäuskoinen. Ihan oikeastiko tässä kohta startataan jo toiselle puolimatkalle! Kaverillekin sanoin, että ei ole oikein latausta tällä kertaa, mutta ehkä se ei haittaa, mennään ja nautitaan päivästä 🙂

Ulkona tuntui KYLMÄLTÄ! Tuuli oli kova ja hytisin kävellessäni kohti lähtöpaikkaa varusteiden viennin jälkeen. No, tuttuun tapaan kisapaikalla näkyi paljon tuttuja ja juttuseuraa riitti, joten aika ennen lähtöä kului nopeasti ja kohta pitikin jo alkaa kiskomaan märkkäriä päälle. Sitten ei enää palellut 🙂 , märkkäri lämmitti mukavasti ennen lähtöä. Juttelin siinä parin naisen kanssa jotka myös starttasivat puolimatkalle, ja pohdimme tarvitseeko pyöräilyyn lisätä vaatetta, että tuleeko kylmä ajaessa.

Pian koitti aika loikata veteen odottamaan starttia. Vähän ihmettelin ettei ketään kerääntynyt siihen viereen, vaan sain lähteä aivan yksin uimaan kohti poijuja. Hmm, hyvin äkkiä kävi selväksi, että tämä oli isoin aallokko, missä olen uinut. Ajattelin, että kyllä se tästä, perustekemistä vaan aalloista huolimatta. Itse uintia aaltojen keinutus ei niin häirinnyt, mutta se kylläkin, kun yritin ottaa happea ja aalto iski päin naamaa ja pakko oli jäädä siihen yskimään. Sitä kun sitten toistui useammankin kerran, niin alkoi pieni paniikki vallata ja tuntui ettei ihan oikeasti pääse sinne poijulle, mistä saisi sitten kääntyä uimaan edes sivuttaisaallokossa.

Huomasin että ”kaikki muut” uivat aika kaukana minusta, lähempänä rantaa. Olisiko siellä ollut vähemmän aallokkoa? En tiedä. Sentään joku toinen kohta näkyi keikkuvan minua lähellä aalloissa 🙂 . Venekin oli välillä aika lähellä minua – vähän vitsillä mietin että näytinkö jo niin hukkuvalta, että aikoivat poimia minut sieltä kyytiin 😀 . Sehän ei käy! Mielessä kävi kyllä, että nytkö tulee ensimmäinen keskeytykseni triathlon-kisassa? No, ei muuten tule, prkl 🙂 . Periks ei anneta, vaan eteenpäin miten nyt vaan pääsee. Rintauintiakin kokeilin, mutta ei sekään oikein hyvä ollut, keikutteli vaan aalloissa ja vettä pärskyi naamaan siinäkin.

Lopulta pääsin poijulle, jossa suunta kääntyi 90 astetta. En viitsinyt katsoa kelloa, että kauanko olin kamppaillut päästäkseni sinne 🙂 – varmasti aika kauan. Sivuttaisaallokossa pystyi jo uimaan ihan hyvin, happea sai paremmin vasemmalta. Jee, nyt pääsee jo eteenpäin. Pikkuhiljaa saavutin edellä meneviä, yksi nainen pamautti kyynärpäällä suoraan oikeaan linssiin. Auts, linssi upposi syvemmälle ja oli pakko pysähtyä kaivamaan se irti silmästä 😀 . Onneksi ei hajonnut. Muita kontakteja ei juuri tullutkaan, porukka oli hajaantunut niin isolle alueelle.

Sitten pääsikin taas kääntymään 90 astetta, nyt kohti siltaa ja rantaa. Ah, ihanan helppoa. Nyt sai uida normaalia uintia. Kerran uin yhden miehen päälle vahingossa. ”Sori!”, huusin. Vastaus tuli: ”Ei mitään!” Tilaa oli tosiaan ihmeen paljon, sitten saikin uida ihan rauhassa rantaan. Mietin, että olivatko kaikki muut jo menneet, kun oli niin tyhjää 🙂

Kannustusjoukoille huikkasin uidesta tullessa vaan ”kauheet aallot!” ja jatkoin vaihtoon. Jostain syystä märkkäri ei meinannut lähteä millään pois, vaan sain ihan huolella vääntää, että sain lahkeet irti. Sitten käytin vähän ekstra-aikaa pukeakseni pyöräilypaidan, koska en halunnut palella pyöräillessä. Tarkoitus oli ajaa suht rauhallisesti, jotta sama ei toistuisi kuin Joroisilla, jossa vatsakramppi esti juoksun.

Uintiin oli siis mennyt aikaa monta minuuttia kauemmin kuin olin ajatellut – noh, ei se mitään, pääasia että selvisin orastavasta paniikista ja pystyin jatkamaan. Muutama minuutti on aika vähän puolimatkalla. Maltilla siis pyöräilyyn. Mitä muutin Joroisilta, jotta tulisi ehjempi suoritus tällä kertaa? Pari napsua tehoa pois (eli sykkeitä alas), pulloihin urheilujuoman sijaan vain elektrolyyttijuomaa ja juon vähemmän. Tällä reseptillä pyöräily
lähti ihan hyvin käyntiin. Ja kappas vaan, eihän se reitti paha ollutkaan 🙂 . Miten se näytti niin raskaalta autosta käsin? Tottakai vauhti hidastui ylämäkiin, mutta tasaisella pyörityksellä vaan ylös, olihan siellä sitten myös alamäkiä.

Pyöräillessä laskeskelin välillä, olinko suurin piirtein suunnitelmani mukaisessa vauhdissa. Päätin katsoa tilannetta 30km kohdalla, sitten olisi vielä kaksi samanpituista pätkää jäljellä. Kyllä vain, kuin ihmeen kaupalla olin täsmälleen aikataulussa 🙂 . Eli hyvillä fiiliksillä eteenpäin. Toki ajattelin että hieman vauhti saattaa hiipua loppua kohden, mutta katsotaan se sitten myöhemmin. Mutta Joroisten kaltaista ”kanttausta” ei sitten tullut missään vaiheessa. Joroisilla 80-90km väli tuntui niin tuskaisen pitkältä 🙂 , nyt meni paljon kevyemmin.

Lapset joskus kyselevät, että mitä oikein mietin tuollaisten 3-6 tunnin suoritusten aikana? Hyvä kysymys 🙂 – usein mietin jäljellä olevaa matkaa, jaan sitä mielessäni pienempiin osiin. ”Tulen tästä enää toisen kerran”, ”kääntöpaikan jälkeen enää polkaisu takaisin Tahkolle” jne. Pyöräreitti ajettiin siis kahteen kertaan Tahkolta Varpaisjärvelle ja takaisin. Tuntui että menomatka oli hieman raskaampi, ja paluu Tahkolle kevyempi. Ajattelin että sepäs vasta mainiota, sitten kun tulen toisen kerran Varpaisjärvelle, on enää se helpompi paluumatka takaisin 🙂

Eli pyöräily meni oikein hyvin. On se niin päivästä kiinni! Viikkoa aikaisemmin Kuopion perusmatkalla oli nihkeä päivä, ja pyöräily tuntui tosi raskaalta. Ei vaan kulkenut. Nyt tuntui paljon paremmalta. Sykkeetkin pysyivät aisoissa, en niitä orjallisesti seurannut, mutta vilkaisin silloin tällöin, ja lukemat näytti ihan hyviltä. Pieniä vatsaoireita kylläkin oli, vähän mietitytti että toistuuko Joroisten ongelmat. Vettä ja ilmaa tuli hörpittyä riittämiin uintiosuudella, mikä varmasti osittain vaikutti asiaan. Pidin silloin kokonaan taukoa juomisesta ja geelin ottamisesta, ja pikku hiljaa alkoi tuntua paremmalta. Ylämäissä putkelta ajaessa sai oikaistua asentoa suoremmaksi, sekin tuntui auttavan. Yksi syy vatsaongelmaan Joroisilla oli varmasti pitkät ajopätkät aeroasennossa.

Kaartaessani vaihtoon laskeskelin, etten ole kovin kaukana suunnitellusta ”aikataulusta” – uinnissa oli mennyt kauemmin kuin arvelin, mutta pyöräily meni aika lailla niin kun laskeskelin (tuloksista sitten näin että pyöräilin 56 sekuntia pidempään kun suunnitelmaani kirjasin 🙂 ). Tuo arvio osui siis parhaiten kohdalleen lauantaina. Ihan hyvillä mielin juoksuun – heti kun vaan keksisin mihin suuntaan pitää lähteä vaihdosta 😀 – jotenkin en hahmottanut minne pitää lähteä. Hetken kyseltyäni järjestäjät opastivat suunnan ja sinne siis.

Juoksua on kertynyt tälle vuodelle vain n. 100km polvivaivan vuoksi, todella vähän siis – lisäksi triathlonkisoista kertyneet kilometrit. Toki viikkoa aikaisemmin olin juossut jo kympin Kuopiossa, mikä oli pisin matka sitten tammikuun! Kuulostellen siis puolimaratonille. Päätin kävellä ylämäet, säästellä jaksamista ja polvea. Tasaiset osuudet juosta hölköttelin, kyllä tuntuikin mukavalta 🙂 . Päätin että juoksen vain hyvällä askeleella, heti jos alan väsyä niin kävelen mieluummin. Tämä on mielestäni hyvä oppi, jota aion noudattaa jatkossakin. Väsyneenä tekniikka helposti pettää ja sitten tulee niitä rasitusvammoja.

Pyöräilyssä olin juonut suht vähän, juostessa sitten join jokaisella juomapisteellä vettä. Otin myös suolaa. Olo oli hyvä, mutta kyllähän se väsymys jo alkoi painaa. Väsyneenä naureskelin mielessäni, että se täysmatka on kyllä ihan hulluutta 😀 😉 . Tein taas laskutoimituksia mihin aikaan ehkä olisin maalissa…vähän jo alkoi näyttää siltä, että loppuaika painuu 6:25 paikkeille.
No, ei se mitään, kuitenkin ehjä suoritus tulossa, mitä lähdin hakemaan, ja aika paranisi joka tapauksessa Joroisilta. Otin vielä yhden geelin n. 4km ennen maalia ja sitten juomapisteellä viimeiset vesitilkat. Yhteensä meni koko reissulla 6 geeliä – 3 pyöräilyssä ja 3 juoksussa. Lisäksi elektrolyyttijuomaa ja vettä, ja juoksun huoltopisteiltä suolaa. Hyvin pärjäsi näillä eväillä 🙂

Kyllä oli hieno fiilis kun silta tuli viimeisen kerran näkyviin ja sai kaartaa siihen juoksemaan. Enää pikku matka maaliin 🙂 . Siellä kello pysähtyi aikaan 6:21 ja aika parani Joroisilta melkein 18 minuuttia. Life is good 🙂 . Kiitos Head Swimming Finland ja Finntriathlon hienosta päivästä!

 

Tämä on kyllä niin hieno laji! Kolme lajia ja vaihtelevat reitit ja olosuhteet (tuuli, lämpötila, korkeuserot) tekevät sen, ettei koskaan voi olla oikein varma millainen kisa tulee. Myös oma päivän kunto, vireystila ja kaikki vaikuttavat. Aina on yhtä hienoa päästä maaliin! Ja tämä oli todella mahtava tilaisuus päästä ottamaan tuo revanssi puolimatkasta vielä tänä kesänä 🙂

Booking.com