Peruskoulutus hiekkatiellä ajoon

Minulla oli mahdollisuus osallistua Motorg:n yhdessä MP69:n kanssa järjestämälle kurssille, jossa annettiin peruskoulutus hiekkatiellä ajoon. Kouluttajina toimivat molempien moottoripyöräkerhojen ajokouluttajat. Koska kurssi oli ensimmäinen laatuaan, myös kouluttajilla oli oppimistilanteesta kysymys. Toki heistä jokaisella oli koulutuskokemusta runsaasti, kuten myös kokemusta erilaisilla alustoilla ajamisesta.

Kurssin oppilaiden lähtötasot olivat hyvin erilaiset, osa oli käytännössä ensimmäistä kertaa tällaisia taitoja harjoittelemassa ja osa oli kiertänyt Lapin erämaissa melkeinpä tiettömillä korpitaipaleilla. Myös erilaisia moottoripyöriä oli aivan laidasta laitaan, olipa parilla kouluttajalla ajopelinään peräti katteellinen katupyörä (Honda CBR600F). Eniten huomiota taisi kuitenkin kerätä yhden kurssilaisen nappulakumeilla varustettu KTM Super Duke.

Kurssilla lähdettiin yksinkertaisten tilannepohjaisten harjoitusten kautta hakemaan aivan perusoppeja asfaltin ulkopuolisilla alustoilla ajamiseen. Ensimmäisellä rastilla opeteltiin jarruttamista hiekkatiellä. Periaatteessa jarruttaminen tapahtuu hiekalla samalla tavalla, kuin asfaltillakin, mutta merkittävästi vähäisempi kitka korostaa tarvetta kontrolloida jarrutustehoa huolellisesti. Tyypillisimmäksi ongelmaksi muodostuikin liian varovainen jarruttaminen tai vaihtoehtoisesti takajarrun lukittuminen ja sitä seurannut pyörän hallinnan heikentyminen. Toinen yleinen ongelma oli katseen kohdistuminen aivan pyörän eteen tai peräti mittaristoon, jolloin tasapaino jarruttaessa oli huono.

Toisella rastilla harjoitus lähti tilanteesta, jossa moottoripyörä oli ajettu umpikujaan ja se piti pystyä kääntämään pehmeällä alustalla. Tilaa pyörän kääntämiseksi oli runsaasti, mutta kullakin ajoreitillä oli tarjolla omat haasteensa. Vähänkään tukevammalla alustalla haasteena oli vähäisempi tila tai maassa olevat epätasaisuudet. Suurimman kääntösäteen reitillä alusta taas oli kaikkien pehmeintä. Opetus keskittyi kahteen keskeisimpään perustaitoon, kytkintuntumaan ja tasaiseen vetoon sekä alustan arviointiin. Monelle tuli yllätyksenä kuinka pehmeässä hiekassa katurenkaillakin selviää, kunhan ei päästä takarengasta sutimaan.

Kolmannella rastilla oltiin taas umpikujassa, mutta tällä kertaa oltiin niin kapealla ajouralla, että pyörän kääntämiseksi ajamalla ei ollut tilaa. Kun tähän lisättiin vielä kalteva ajoalusta, niin harjoituksen suorittamiselle oli hyvä edellytykset. Samaan harjoitukseen oli yhdistetty pyörän ajaminen heinittynyttä metsäkoneuraa pitkin, jossa pääsi harjoittelemaan helpoimman tarjolla olevan ajoreitin valintaa. Kun lopulta pyörä oli saatu kääntämispaikalle, oli tarpeen hiukan miettiä tekniikkaa. Tarkoituksena oli ajaa pyörä poikittain metsäkoneuralle siten, että eturengas oli ylärinteen puolella. Siitä lähdettiin pyörää kääntämään edestakaisin heiluttamalla siten, että moottorin avulla ajettiin eturengas penkan päälle ja painovoimalla laskettiin pyörää taaksepäin samalla kääntäen. Viimeistään muutaman ”heilautuksen” jälkeen pyörä olikin kääntynyt niin paljon, että ajo paluusuuntaan oli mahdollista. Eniten ongelmia taisi aiheuttaa se, että epätasaisella alustalla, ja eturengas penkan päällä, pyörän maavara olikin aika korkea ja jalkojen ylettyminen maahan ei varsinkaan lyhyimmillä kuskeilla ollut itsestäänselvyys.

Rastien jälkeen oli ohjelmassa opittujen taitojen yhdistäminen pienen ajolenkin muodossa. Lenkin ensimmäisessä osassa ajettiin hiukan pehmenneellä alustalla ja noustiin pieni mäki ylös. Toisella osuudella laskeuduttiin toista mäkeä alas ja harjoiteltiin turvallisimman ajoreitin valintaa sekä opeteltiin turvallisesti ylittämään ajoreitillä olevat juuret tai maassa olevat pienet puunrungot. Tänne asti kouluttaja ajoi katetulla katupyörällä ongelmitta. Kolmannella osuudella pyörältä edellytettiin jo hiukan enemmän maavaraa, kun noustiin hiukan kivistä ja juurakkoista rinnettä ylös. Osa kurssilaisista jätti ajolenkin tai sen jälkimmäisiä osia väliin, mutta ihailtavan moni uskalsi lähteä testaamaan oppeja aidossa tilanteessa.

Lounaan jälkeen oli vielä vuorossa hiukan pidempi hiekkatielenkki letkassa. Tavoitteena oli oppia luottamaan moottoripyörän renkaiden synnyttämän hyrrävoiman pystyssä pysymistä avustavaan vaikutukseen ja ajamaan kädet rentoina eturenkaan pieni hakeminen pehmeällä alustalla sallien. Alkureitillä alusta oli kiinteää hiekkatietä, josta kaikki selvisivät kunnialla. Reitin keskiosa olikin haasteellisempi, kun tien pinta oli paikoitellen jopa 5 cm kivien peittämää. Tällaisella pinnalla eturengas luonnostaan hakee reittiään ja jäykillä käsillä ajava kuljettaja löytää itsensä hyvin helposti kyljeltään. Kun keskittyy pitämään pyörästä polvilla puristaen kiinni ja antaa ohjaustangolle mahdollisuuden heilua eturenkaan hiukan heilahdellessa, matkanteko onnistuukin oikein mainiosti, kunhan vain pitää vedon tasaisena eikä säikähdyksissään löysää kaasua kokonaan. Arvatenkin tämä osuus oli osalle kurssilaisista melkoisen haasteellinen, mutta kaikki tämänkin osuuden kuitenkin ajoivat läpi. Loppureitti olikin sitten taas kovempipintaista ja sujui jo rutiinilla äskeisen osuuden jälkeen.

Loppusanojen jälkeen oli aika heittää kurssitovereille hyvästit ja miettiä mitä kurssista jäi käteen. Vaikka itselläni onkin kokemusta hiekkateillä ja muilla pehmeillä alustoilla ajamisesta, niin kyllä kertaus taas auttoi kehittämään omaa ajamista ja palautti mieleen yksityiskohtia erilaisissa tilanteissa helpoimmalla selviämisestä. Moni vähäisemmän kokemuksen omaava kuljettaja kommentoi osaamisen kehittyneen hurjasti ja tarpeettoman hiekkateiden välttelyn olevan taakse jäänyttä aikaa. Palaute kouluttajille oli hyvää ja loistavia kehitysehdotuksia kurssin parantamiseksi esitettiin useampia. Innokkaimmat heittelivät myös ideoita jatkokurssia ajatellen.

Voin lämpimästi suositella tällaista kurssia, olit sitten vasta-alkaja tai jo hiekkateillä jonkin verran viihtynyt kuski. Peruskoulutus hiekkatiellä ajoon avaa suomalaisessa tieverkostossa hurjan määrän uusia reittimahdollisuuksia. Jos kuitenkin hiekkatiet ovat jo hyvin hallussa, niin sopivammat koulutukset löytynevät Pohjolan kurapyöräilijöiden kautta tai kaupallisten endurokurssien muodossa.