HarjoitteluLifestyleRavintoUutiset

Urheilijaesittelyssä Teemu Vappula

Tällä kertaa vuorossa asenteen ruumiillistuman esittely, sillä haluamme, että sivusto palvelee niitä ihmisiä, jotka ovat samankaltaisia arjen sankareita ja tekevät huikeita juttuja työn ohella.

Teemu VappulaTeemu Vappula kuuluu ehdottomasti niihin ihmisiin, joiden asennetta voi vain kumartaa syvään. Ennen -kuvista on vaikea uskoa, että kyseessä on sama kaveri. Monesti sanotaan pienestäkin painonpudotuksesta, että kylläpä on mies muuttunut, mutta nyt ei voida sanoa näin, vaan kyseessä on kyllä täysin uusi mies. Mutta mennään asiaan:

 

Mikäs mies on Teemu Vappula ja mistä tulet?
Olen 42 -vuotias ja kolmen lapsen isä. Vapaa-ajan harrastuksiini kuuluvat lukeminen, uutena ihanan kauheana on avantouinti, johon ystäväni minut yllytti, kesäisin ajelen moottoripyörällä ja luonnollisesti liikunta on minulle hyvin tärkeä asia. Liikuntamuotoina tällä hetkellä ovat tavoitteellinen salitreeni ja maastopyöräily. Lisäksi ohjaan sisäpyöräilytunteja.

Olen paluumuuttaja, sillä helmikuussa muutan maaseudun rauhasta takaisin Turkuun, lähemmäksi kulttuurin ydintä.

Lukijoita kiinnostavat aina taustat ihmisten takana. Mitä Teemu Vappula tekee päivätyöksesi?
Työskentelen Turun kaupungilla, IT-alan kehitystehtävissä, siellä työuraa on takana kymmenen vuotta. Tarkemmin sanottuna konsernihallintoon kuuluva Matkailu ja kongressitoimisto Visit Turku on toimintaympäristöni. Siellä kehittelen sähköisiä palveluita, kuten verkkosivuja, sähköistä asiointia sekä verkkokauppaa, siellä on tehty näkyviä ja palkittuja projekteja.

Teemu Vappula

Mennään ensin suoraan kylmiin lukuihin, paljonko elämäntapamuutos on vienyt painoa mukanaan?
Parhaimmillaan, tai pahimmillaan, painonpudotus oli 62kg. Tuo oli itselle ehkä jo vähän turhan alhainen paino, sillä siinä alkoi lihasmassakin kärsimään. Tuon jälkeen ole lisännyt lihasmassaa noin kuuden kilon verran.

Huikea suoritus. Mistä ajatus sai aikanaan alkunsa?
Tässä on taustalla monta tekijää. Yksi suurimmista oli tyytymättömyys itseeni, se etten voinut hankkia sellaisia vaatteita, joita halusin, eikä niitä tavallista liikkeistä edes löytynyt. Tavoitteena oli aina löytää sellaisia vaatteita, jotka peittivät mahdollisimman paljon runsaita muotoja. Olen roteva rakenteeltani, se yhdistettynä tuohon sairaalloiseen lihavuuteen teki minusta aika näyttävän. Itse koin itseni silloin läskiksi, mitä varmasti olinkin. Eräänä työpäivänä vuoden 2013 keväällä esimieheni, Turun matkailujohtaja Anne-Marget Hellén sanoi minulle: ”Teemu, oletko huomannut, että olet lihonut varsin paljon?”. Siitä keskustelu jatkui. Itse olin hyvin ärsyyntynyt; koin, että keskustelussa koeteltiin vahvasti oman reviirini rajoja, jotka eivät muille kuuluneet millään muotoa. Mutta näin jälkikäteen tarkastellen olen kiitollinen siitä, että hän sen kysymyksen esitti, sillä sekä terveyteni että työhyvinvointini olivat uhattuna.

Teemu Vappula
(c) Kimmon galleria

Olen käsittänyt, että alussa sinulle oli matkassa mukana PT, joka laittoi homman alulle?
Anne-Marget tarjosi minulle mahdollisuutta tavata hänen personal trainerinsä, Kujasen Timon, jonka numeron häneltä sitten sainkin. Soitin Timolle vähän tietämättä mihin olen ryhtymässä, sovimme tapaamisajan, ja menin paikalle. Timon kanssa keskustelimme ja hän sanoi, että jos syöt näin ja teet näin, on kesään mennessä painoa lähtenyt 10 kiloa. En uskonut häntä silloin, mutta onneksi kuitenkin hänen asiakkaakseen ryhdyin. Lisäksi halusin antaa lapsilleni terveemmän mallin elämiseen, siinä tilanteessa se ei ollut helppoa.

Kuinka iso merkitys PT:llä on ollut prosessissa?
Kun lähtötilanne oli se mikä oli, eli ruokailurytmini oli täysin hukassa ja söin mitä söin, oli personal trainerin merkitys valtava. Koin olevani niin korvaamaton töissä, etten päivisin syönyt edes lounasta, joten kotona sitten söin kaiken mikä irtosi ja suusta sain alas. Suklaapatukat olivat siihen aikaan oivallinen välipala. Liikuntana minulle toimivat satunnaiset kävelyt, joille entinen vaimoni minut pakotti,  sekä askeleet autosta töihin ja kauppaan, ei muu.

Suhde ruokaan oli myös kieroutunut, enkä erottanut nälkää mielihalusta.

Ensimmäinen kuntotesti ja treeni olivat aivan kauheat. En pitänyt Timosta silloin lainkaan. Pian, ensijärkytyksen jälkeen, huomasin, että mehän tulemme hyvin juttuun, mikä ei hänen auktoriteettiaan tai vaatimustasoaan lainkaan vähentänyt.

Muistan elävästi erään toiminnallisemman treenin vuodelta 2013, jonka aikana olin aivan loppu. Istahdin hetkeksi kesken treenin haukkaamaan happea salin lattialle, jolloin Timo sanoi minulle: ”minä sanon sitten, kun on tauko, nyt ylös sieltä”. Minä kaipasin juuri tuollaista takamukselle potkijaa, joka ei koskaan hyväksynyt vastalauseitani. Myöhemmässä vaiheessa minulla olikin ilo treenata Timon kanssa yhdessä.

Teemu Vappula

Jos mietitään alkua, mikä oli se ihan konkreettinen muutos, mikä toteutettiin ensimmäisenä?
Ensimmäinen muutos liittyi ruokailurytmiin ja aterioiden sisältöön. Lisäsin ruokailujen määrää tuntuvasti.  Toinen muutos liittyi liikuntaan. Suurin muutos tapahtui kuitenkin pääni sisällä: muodostin tavoitteen, oikeastaan useita, vaikken niihin itse aivan uskonutkaan. Sitten ajattelin tehdä niistä puolijulkisia ja perustin blogin, olihan se muotia sentään.

Blogin merkitys itselleni yllätti minut, ja näin jälkikäteen ajateltuna sen perustaminen oli loistava ajatus. Se antoi itselleni virtaa alkuvaiheessa, sillä tuntui, ettei ollut mahdollisuuttakaan vetäytyä hiljaa pois projektista. Lisäksi muutamista kymmenistä lukijoista kasvoikin valtava joukko, parhaimmillaan kirjoituksiani luetaan tälläkin hetkellä yli 25 000 kertaa, se on valtava määrä ihmisiä. Toki olen aktiivisesti näkyvillä sosiaalisen median kanavissa, ja oma projektini on antanut monille sysäyksen lähteä kehittämään itseään.

Miten elimistö ottaa muutosta vastaan, mitkä olivat ensimmäisiä sellaisia huomioita, mitkä itselle näkyivät?
Itse sitä näkee muutoksen omassa itsessään viiveellä, pää laahaa perässä, eikä vaaka kerro totuutta lihasmassan kehittyessä samalla. Ehkä ne ensimmäiset huomiot tulivat innostuksesta omaan tekemiseen ja omaan terveyteen panostamisesta, joka oli aivan uusi ulottuvuus minulle. Terveellä tavalla saikin olla itsekäs; kun voi hyvin, sitä on paremmin sinut itsensä kanssa ja hyväksyy itsensä. Vasta sen jälkeen saatoin suhtautua luottavaisemmin myös muihin ihmisiin. Lähipiiri huomasi fyysiset muutokset alussa paremmin kuin minä itse.

Teemu Vappula
Mikä on tässä muutoksessa ollut vaikein osuus?
Vaikeinta on ollut ehkä se, miten erilaisena sitä itsensä näkee ja miten myös ympäristö reagoi muutokseen. Kymmeniä kertoja olen kuullut minulle sanottavan, että älä laihduta enää. Minulle kyseessä on ollut elämäntapamuutos, jonka tuloksena on seurannut painon putoaminen ja kunnon kohoaminen. Vaikeaa on ollut myös löytää tasapaino oman elämän, työn ja unen välillä. Unen merkitystä en alussa ymmärtänyt tarpeeksi selvästi.

Onko matkalla ollut pahoja retkahduksia?
Jouluna 2014 jäi joulu vähän päälle – olin päässyt hyvin kohti tavoitepainoani ja muitakin tavoitteita, joten ajattelin ottaa vähän rennommin. Se kostautui heti kehityksen pysähtymisenä, joka harmitti itseäni valtavasti. Sitten tein korjausliikkeen ja projekti jatkui, kuten ennenkin.

Näin suuri projekti on tuskin ollut täysin ongelmaton, millaisia juttua prosessiin mahtuu?
Tällaisen, lähes koko aikuisiän, vaivanneen kilomäärän pudottaminen ei onnistu tässä ajassa siten, että iho ehtisi mukaan, vaikka kaikki keinot rasvaamisesta kuivaharjaukseen tuli käytettyä. Terveydellistä syistä minulta leikattiin ylimääräistä vatsanahkaa 1.5 kilon verran marraskuussa 2015. Siitä alkoi kuuden viikon salikielto, ainoa mahdollinen liikuntamuoto oli kävely. Muutos oli valtaisa: normaalit 3-4 salitreeniä viikossa jäivät pois viikko-ohjelmasta, ja tilalle tulivat suuren avoleikkauksen fyysiset kivut ja liikuntarajoitukset. Minun piti välttää vatsalihasten käyttämistä kokonaan. Se on ollut hankalin osa projektia. Mielialani laski varsin nopeasti ja se, yhdistettynä fyysiseen kipuun, sai minut voimaan henkisesti huonosti. Taustalla toki oli jo aiemmin todettua masennusta, joka tästä vielä paheni. Vuoden 2015 aikana elämässäni on tapahtunut paljon kuormittavia asioita, kuten avioero. Olen luonteeltani selviytyjä; sanon aina, että kyllä minä pärjään. Oli karu hetki kun piti todeta, että en pärjääkään, tarvitsen apua. Sitä onneksi sain. Olen kiitollinen ystäville, jotka auttavat eteenpäin. Kohti parempaa menossa, vauhdilla, kuinkas muuten.

Teemu Vappula
(c) Kimmon galleria

Nykyisistä salikuvistasi sosiaalisessa mediassa voi päätellä, että treenipainot eivät ole enää kuntoutuvan painoja vaan lähempänä hc-mättöä. Oliko alkuun tarkoitus tehdä painonpudotusta ja kunnon kohentamista, vai oliko alusta asti selvää, että jossain kohtaa harrastetaan punttia vakavammin?
Alussa tarkoituksenani oli selkeästi painonpudotus ja yleiskunnon parantuminen. Nyt meininki on erilainen. Tavoitteena on olla loistavassa fyysisessä kunnossa ja saada lihasmassaa lisää, erityisesti haluan kasvattaa voimatasoa. Haluan saada kuningaslajit, kyykyn, penkin ja maastavedon, uusiin lukemiin, tavoitteet ovat siis korkealla. Näidenkään tavoitteiden saavuttamiseen ei ole olemassa mitään oikotietä –  kovaa treeniä, tekniikan hiomista sekä itsensä haastamista, tätä se tekemiseni nyt on.

Olen saanut treenaamiseen ja ohjelmiin apua, ja tässä haluankin mainita ystäväni, Auran SunSalin omistajan, Marco Netterbergin. Olen onnekas, sillä olen nykyään kovaa treenaavien ympäröimänä. Esimerkiksi Toni Katajalta olen saanut varsinkin asennepuoleen paljon: periksi ei anneta, ja Tonin kanssa treenatessa olen oikeasti huomannut, että vaikka voimat ovat aivan lopussa, löytyy aina se ruuti viimeiseen toistoon.

Salitreenin rinnalla kehitän peruskuntoa. Olen innostunut maastopyöräilystä, ja takana on kolme MTB-kisaa, Jämin 42.6km kahdesti ja sitten Taivassalossa kisattu MTB GreenRace, joka on matkana lyhyempi, mutta teknisesti vaativampi. Tavoitteena minulla on ajaa Jämillä keskikastiin ja sitten Taivassalossa hätyytellä oman ryhmäni kärkeä. Asetan itselleni varsin kovia tavoitteita, sillä olen todennut, että niihin pääsee, kunhan päämäärätietoisesti asian eteen työskentelee. Tuo ensimmäinen Jämin kisa oli jännittävä. Jännityksen, innon ja pelon tasosta kertoo se, että ajaessani kisan lähtöpaikalle, en muistanut lainkaan, että minulla on lukkopolkimet ja pyöräilykengät niissä kiinni. Kun vauhti pysähtyi, kaaduin keskelle oman lähtöni porukkaa.

Teemu Vappula

Miten saliohjelmasi ovat kehittyneet alusta tähän päivään? Suositko jotain tiettyä menetelmää tai jakoa vai muutteletko ohjelmaa säännöllisesti?
Alkumetreillä tein orjallisesti Timo Kujasen ohjeiden mukaan hyvin säännöllistä, koko kropan treeniä. Nyttemmin pyrin tekemään kolmijakoisella ohjelmalla erikseen jalat, rinnan ja selän. Neljäs treeni on sitten käsiä tai keskivartaloa. Tämän lisäksi teen vielä aerobiset treenit.

Entäpä se treenimusiikki, mitä Teemu Vappulan napeissa soi treenatessa?
Kuuntelen hyvin monipuolisesti musiikkia, joten parasta treenimusaa voi olla vaikkapa Eminem tai sitten Maija Vilkkumaa. Keskityn voimakkaasti tekemiseen, musiikki toki tukee sitä, mutta en ole salilla musiikkia kuuntelemassa. Musiikilla on muuten elämässäni suuri merkitys.

Suositteletko käyttämään lisäravinteita treenatessa tai täydentämään ruokavaliota niillä?
Alkuvaiheessa tärkeintä on keskittyä siihen, että syöty ruoka on mahdollisimman monipuolista ja ravintoa saa riittävästi. Usein törmää siihen, että hankitaan purnukoita kaapit täyteen ja syödään vähän miten sattuu. Tästä hyötyvät ainoastaan kauppiaat. Alussa riittää magnesium, muuta ei välttämättä tarvita.

Mitä itse käytät?
Itselläni on ruokavaliota ja kehitystä tukemassa mm. heraisolaatti, treenijuomana aminohappojuoma, palautusjuomana usein heraproteiinia, sillä yritän syödä varsin pian treenin jälkeen.

Entäs ruokapuoli pähkinänkuoressa? Ruokailu kun tuntuu olevan isossa osassa, kun puhutaan niin tuloksista tai painosta – mihin koulukuntaan kuulut?
Ruoka herättää niin voimakkaita tunteita; on koulukuntia joihin kuulutaan, ruoasta tehdään suurempi asia kuin se onkaan. Itse ajattelen nykyään niin, että ruoka on kehon polttoainetta, ei muuta. Ruokavalioni pohjana on Kukka Laakson ja Sami Sundvikin Alku-valmennuksen lähes paleo-henkinen ruokavalio, jota Sami on auttanut räätälöimään itselleni vielä optimaalisemmaksi. Ei ole olemassa vain yhtä ruokavaliota, mikä sopisi kaikille. Itselleni maito aiheuttaa selkeitä oireita ylähengitysteissä, ja gluteenia välttelen terveyssyistä. En ole mikään pinko tässäkään asiassa; syön rennosti, mietin toki, mikä minulle on parasta, mutta en tee siitä suurempaa numeroa. Läheiseni ehkä saattaisivat korjata tätä lausuntoa. Aika paljon ruoasta tulee ehkä puhuttua.

Sinulla on varmasti omien kokemustesi kautta paljon annettavaa muille ja sinulla onkin omaa tekemistä myös tämän ympärillä. Kerro tarkemmin, mistä tässä on kysymys?
Minua alkoi projektin edetessä kiinnostaa ravinto, sillä huomasin itselleni sopivat ruoka-aineet ja sitten ne, mitkä eivät sovi. Samoin huomasin ravinnon välittömän vaikutuksen ja halusin saada asiasta lisätietoa. Se onnistui varsin huonosti, sillä internet on tulvillaan treenaajien ruokavalioasioita, mutta heti, jos ruokavaliossa on muuttujia, asiasta tulikin mutkikkaampaa. Sitä rahkaa useiden lähteiden mukaan piti syödä, sekä tietenkin kanaa ja salaattia, riisikakkuja unohtamatta. Oltiin usein aika kaukana virallisesta ravintosuosituksesta, mutta myös tavallisen ihmisen arjesta.  Ei ollut oikein tahoa lähistöllä, joka olisi voinut antaa tarkempia ohjeita. Myös minulta kysyttiin projektini aikana kymmeniä ja kymmeniä kertoja, että mitä Teemu oikein syöt. Kun samalla löysin internetistä Trainer4You:n ravintovalmentajakoulutuksen, osallistuin. Koulutus oli kattava, joskin edelleen sitä tietotaitoa tulee hankittua muistakin lähteistä. Onni on myös se, että nykyään verkostossa on ravintovalmentajia, joiden kanssa voi ongelmakohtia ratkoa yhdessä. En suosi mitään muotidieettiä tai tiettyä ruokavaliota, koska muutosten tulee olla sellaisia, että ne saa sopimaan asiakkaiden arkeen.

Teemu Vappula

Millainen on oma perusasiakkaasi ravintovalmennuksessa?
Itse ajattelin ensin, että perusasiakkaani olisi vähän samanlaisella taustalla kuin minäkin. Aika pian sain todeta, että perusasiakasta ei ole. Monella on ylipainoa, perussairauksia tai sitten elintasosairauksia, joiden oireet ovat helpottaneet pelkällä ruokavalion muutoksella. Parhaimmillaan ruokavalion muutos on ollut tukena näiden sairauksien lääkityksen vähentämisessä tai edesauttanut jopa sen lopettamista kokonaan. Minä en ole ravintoterapeutti enkä lääkäri, joten opastankin asiakkaita ottamaan yhteyttä tarvittaessa em. tahoihin. Useat asiakkaat ovat tehneet elämäntapamuutoksen, ja niissä minulla on annettavaa, koska ne karikot olen itse kokenut. Asiakassuhteet ovat myös varsin pitkiä, en tee lyhyitä sopimuksia enkä myy reseptejä. Osaamiseni on muualla, muutosprosessissa.
Asiakkaita on laaja kirjo, hoitoalan henkilöstöstä kiireisen yrittäjän kautta vaikkapa yleisurheilijaan, ja tuloksellisesti salilla treenaavaan. Kehonrakennusasiakkaita tai kestävyysurheilijoita en osaa auttaa, mutta voimaharjoittelua tukevaa ravintovalmennusta annan. Hyviä tuloksia tulee kuntosaliharjoittelijoille, onkin valitettavaa kuinka monet treenaavat ilman selkeitä tuloksia, vaikka sen saisi korjattua ruokavaliolla.

Millaisia terveisiä haluaisi Teemu Vappula lukijalle, joka miettii elämäntaparemonttia?
Elämäntapamuutos on prosessina varsin yksinkertainen. Ensin tarvitaan päätös, sen pitää olla oma, ei muiden toive. Sitten tarvitaan selkärankaa haasteiden kohtaamiseen: tekeminen ei aina ole mukavaa, joskus voi nälkäkin vähän vaivata, eikä pahaan oloon voi syödä. Näiden yli pääsee kuitenkin varsin pian. On surullista näin vuoden alussa huomata monen aloittavan sen uuden elämän muuttamalla kaiken. Sitä jaksetaan se kuukausi tai pari, muutos on suuri, eikä sitä oikein ehdi sisäistää.

On ainoastaan kolme asiaa, joista päätöksen jälkeen tulisi huolehtia: oikeaoppinen ravinto, liikkuminen ja lepo. On tärkeää heti alussa ymmärtää, että kyseessä ei ole mikään projekti, jossa on alku ja loppu, vaan elämäntapamuutos on suurempi kokonaisuus, jolla muutetaan koko loppuelämän suuntaa, kohti vireämpää ja terveempää elämää.
Hyvä personal trainer tai ravintovalmentaja voi olla hyvänä tukena, mutta tärkeää on muistaa, että kaikki työ jää sinulle tehtäväksi.
Paras alku on sellainen, jossa muutetaan ruokavaliossa vain muutamia asioita, sitten lisätään liikunta osaksi arkea. Liikunnan pitäisi olla sellaista josta pitää, tai sellaista, jota ei ainakaan kauheasti vihaa. Kuntosaliharjoittelun on todettu olevan erittäin tehokas harjoittelumuoto painonpudotuksessa. Monet yllättyvät siitä, ettei paino putoakaan nopeasti, mutta se on ainoastaan hyvä asia pysyvän muutoksen kannalta. Pelkkä vaaka muutoksen mittarina on huono, oma vointi ja peilikuva kertovat paljon enemmän.

Teemu Vappula löytyy internetistä seuraavista paikoista:

www.mieskuntoon.com
www.facebook.com/mieskuntoon/
www.sunsali.fi

Instagram: @mieskuntoon_teemu

Aika-ajo.com ottaa hatun päästä ja kumartaa Teemu Vappulan jäätävän kovaa asennetta. Toivotamme hyvää menestystä jatkossakin niin treeneissä kuin elämässä yleensäkin.

Tagit : elämäntapamuutoshaastatteluTeemu Vappulaurheilijaesittely

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.