Ironman Mallorca kisaraportti

Ironman Mallorca kisaraportti

I AM IRONMAN- Kisaraportti Mallorcalta (11.27.32)

Varasin kisan kesäkuun alussa hetken mielijohteesta. Jatkuvat sairastelut alkoivat kyllästyttämään ja hetken meni kovaakin, kunnes sairastuin taas… Tarvitsin motivaatiota, muutakin kuin Suomen pieniä kisatapahtumia. Ironman listoilta löytyi tässä vaiheessa enää kaksi vaihtoehtoa, Mallorca ja Lanzarote. Lennot sekä hotelli olivat Mallorcalle selkeästi edullisemmat ja Lanzaroten haasteista kun oli jo aiemmin kuullut-hyvin tuulista ja mäkistä- valinta oli selvä. Lennot Norwegianilta ensin ja heti perään Bookingin kautta edullisin hotelli ”Bellevue club”, puolihoidolla kaikki yhteensä 650€ sisältäen pyörän kuljetuksen. Haasteena oli seitsemän viikkoa kisaa ennen suoritettava Lahden täysmatka ja matkan tarkoitus oli lähinnä kärsimysharjoitus. Seuraavana vuonna sitten haettaisiin vasta sijoituksia Kalmarin kisasta.

Saavuin ystäväni kanssa paikalle kuusi päivää aiemmin, ja pieni paniikki iski heti matkaväsymyksen iskiessä jo aamun aikaisen lennon tiimoilta, takaisin paluu olisi jo kisapäivän jälkeisenä aamuna, hyvin aikaisin.. Onneksi ruokailut oli valmiina ja menimme aikaisin nukkumaan joka ilta totutellen pikkuhiljaa kisapäivän rytmiin, kroppa alkoi vertyä parin päivän ja hieronnan jälkeen. Maanantaina hieman uintia, tiistaina pyöräilyä.. Tapasin paikalla kisakumppanin jonka kanssa teimme kaikki treenit yhdessä. Onneksi menimme pyöräilemään 15 kilometrin kisanousun alkuun, ja hän huomautti että olisi syytä vaihtaa takapakka, vaihteita piti saada lisää. Lenkki meni hieman ylipitkäksi, mutta ajattelin että parempi näin kun aivan kisan alla alkaisin tekemään jotain liikaa. Keskiviikkona käytiin uimassa, jolloin selvisi että veden lämpötilan ollessa niin lämmin, saattaisi tulla kisa ilman märkkäriä. Kävin pyörähuollossa vaihtamassa takapakan- selvisin elekielellä- tämän jälkeen taidan lähteä kielikurssille.. Kisa-Expo ja rekisteröinti, jossa vielä erillinen lisenssimaksu 20€. Pari Ironman kisakamaa, uusi Rudyn aerokypärä, pari kisapaitaa, pyöräilyhousut, peilipintaiset uimalasit, suolakapseleita.. Huhuh, rahaa paloi ja ystäväni yritti vinkata vielä kisapuvun päälle tulevasta kopressiopuvusta uintiin, sanoin että ”no more money”.

Seuraavan päivän piti olla lepopäivä, mutta löysin taas itseni Exposta ja kävelyaskeleita kului uuden testaamani Suunnon spartanin mukaan päivittäin lähes 20 000. Kello pelasi kuin unelma ja oli helppo käyttää, mutta uidessa näytti liikaa kilometreja. Myöskään syke ei näkynyt vedessä. Testasin vielä märkkäriuintia ja verrattiin kaverini kanssa uintimetrejä, se näytti lähes kolmasosan liikaa! Hotellille palatessa olimme taas väsyneitä ja nälkäisiä, tajusin että suunnittelemani päikkärit olivat taas jääneet väliin ja jalat alkoivat olla kuormittuneet. Sääennuste näytti huomiselle huonoa, onneksi lauantaille oli vain muutama epävakaa tunti…

Perjantaina vein ensin pyörän Check-inniin klo 13 ja olinkin kolmantena jonossa mentyäni paikalle jo puoli tuntia aiemmin. Tajusin että olin turhaan ottanut jo juomat ja patukat mukaan, nehän sulaisivat auringossa, jätin ne kuitenkin vaihtokasseihin. Levitin pyörän päälle hupun, näyttäisi että kohta alkaisi satamaan.. Sitten juosten kisainfoon, josta olin myöhässä jo 20 minuuttia. En missannut mitään, kun ystäväni kertoi uintiosuuden käytännön, ensin keltaista linjaa eka kierros, rantautuminen ja toinen oranssia. Tässä vaiheessa varmistui myös sääntö, kisa uidaan ilman märkkäriä! Lähdettiin kävellen pois ja kysyi vielä palatessa vaihtoalueen käytännöt, mistä sisään ja ulos juostessa. Samalla katsottiin paikka, jossa huoltaja saisi antaa ainoastaan lisäenergiaa ja muita mahdollisia tarpeita sääntöjen mukaa. Pyöräilyssä paikka olisi ollut jossain satasen nurkilla. Sitten syömään ja ajoissa nukkumaan. Sääennuste oli pahentunut ja viimeiseksi illalla katsoessani se näytti lähes koko päivälle sadetta ja ukkosta, no good..

Kisa-aamun herätyksen piti olla 4.00, mutta heräsinkin jo 3.30 kun auton varashälytin soi ulkona. No se ei haitannut, saimme tehdä aamutoimet rauhassa. Päätimme tilat taksin respan eteen, kisa-alueella oli noin 3 km matkaa. Menin ensin pyöräalueelle ja tohinoissani en kuunnellut tarkkaan mitä kuulutettiin jatkuvasti. Olin lähdössä huoltajani kanssa sovitulle tapaamisalueelle ja huomasin kisailijoiden pukevan ylleen uintikamoja. Tarkemmin katsoessani ajattelin että näyttää kyllä ihan märkkäreille, ja niitähän ne olivatkin! Kisakuulluttaja kuullutti taas ” Wetsuit is allowed”.. Voi v.. Missä ystäväni oli, en nähnyt häntä väkijoukon keskeltä, hänellä oli huoneavain! Yritin soittaa, ei vastausta.. Vessaan piti mennä välillä ja jatkoin soittamista. Tulin takaisin ja piti taas palata vessaan.. Ei hitto, nyt on mentävä ilman!

UINTI (3,8 km))

Kello alkoi olla jo niin paljon että oli valuttava uintialueelle, valitsin 1.10-1.20 boxin, koska minulla ei ollut märkkäriä. Hivuttauduin etujoukkoihin, kaikilla oli märkkäri! Kesti aikaa ennen kuin oman lähtöryhmämme vuoro oli rolling startissa ja juoksin veteen ilman suunniteltua lämmittelyä. Jäin suunnitellusti oikeaan laitaan niin kuin aina, mutta porukkaa tuli yli ja kiilasi kummaltakin sivulta silti. Merivesi oli yököttävää aina kun sitä nielaisi ja yritin väistellä sakkia. Lopulta homma hieman tasaantui ja huomasin etten enää pelännyt joukkoa. Luotin uintiini, ainoastaan pelkäsin jalkojen potkujen aiheuttamaa vaikutusta muihin lajeihin, ilman märkkäriä kun potkuliike oli lähes mitätön.

Rantautuessa katsoin kelloa, joka minulla oli ranteessa nyt ensimmäistä kertaa koko suorituksen ajan. Suunnon kellolla riittäisi akku, toisin kuin Polarilla joka minulla sippaisi ennen aikojaan vaikken sitä uinnissa käyttänytkään.. Väliaika näytti suunniteltua, olin jopa minuutin edellä! Näin sattumalta myös kisakumppanini, jolla oli märkkäri, ajattelin että hyvin meneeJ Homma jatkui, mutta kiilaajia tuli taas. Jäin välillä kahden uimarin sumppuun ja pari kertaa oli jättäydyttävä kun muutama sam tyyppi suunnisti kylkeen kiinni. Tässä olisi pärjännyt paremmin jos olisi ollut märkäpuku, nyt oli vain annetta tilaa.. Lopussa aallokko hieman nousi ja ihmiset suunnistivat siksakkia minun jäädessä taas jalkoihin, ei hyvää päivää.. Kirosanoja väliin sisäisesti ja ulkoisesti, nostin hieman tahtia raivostuessani ja tajusin että olin mennyt ihan liian hiljaa ja ranta näkyi jo! Aikatavoite tuli nappiin, mutta pelivaraa jäi.. (1.15.36)

T1 (5.39)

Juoksin hiekkaväylää kohti vaihtoa ja ihmettelin miksei muut tee niin! Ohittelin porukkaa ja löysin ripeästi vaihtokassini. Uuden kypäräni visiiri irtosi ja hetken räpellettyäni otin aurinkolasit käyttöön. Pyyhe oli onneksi matkassa, johon pyyhin hiekkaiset jalkani, sukat ja kengät jalkaan, GO! Mihin kassi kysyin, en saanut selvää ja hetki jauhettiin samaa keskustelua.. Ahaa, hän ottaa pussin, OK!

PYÖRÄILY (180 km)

Pyörä rullasi hyvin, mutta tunsin kankeutta uinnista, siis sen tuomista lisäpotkuista.. Ohittelin paljon porukkaa ensimmäisellä kympillä ja mietin meninkö liiankin kovaa kun jalat olivat edelleen tukkoiset. Joku kanssakilpailija huomautti että jarrupala laahaa takarenkaaseen, kiitos, pysähdyin ja korjasin asian. Matka jatkui taas ja ohitin porukkaa, olin ryhmässä jossa samat naamat, minä meni tasaisella ja alamäissä ohi, he ylämäiisä. Porukkaa oli sumpussa ja pelkäsin varoituksia, otin linjan hieman viistottain, kun aina ei ohi päässyt tai vauhdit olivat vain niin samat. Ekan juomapisteen ohitin ja toisella päätin, että edellisten vatsavaivojen takia ottaisin vain vettä ja geelejä, patukkaa sitten nälän ilmentyessä. Piipaa-autoja tuli vastakkaisella kaistalla ja huoltopaikoilla kuulin rysähdyksiä kun joitain kaatui ottaessa pulloa.. Vähän väliä piti tarkkailla tuleeko takaa porukkaa, kun itse lähti ohituskaistalle. Muutamissa jyrkissä mäissä pelkäsinkin että joku tulee niskaan kun jarrupalat vinkuivat takana.

Homma rullasi hyvin, kunnes puolessa välissä tunsin taas vanhan polvivaivan yltyvän oikeassa jalassa. Olin teetättänyt pohjallisetkin sitä varten, mutta luulen että uintipotkut pistivät homman uudelleen alulle. Edessä oli vielä pitkä 15 km:n nousu, joka ei tietäisi hyvää… Kävin vuoren juurella puskassa ja homma starttasi hikisesti. Muuten uusi umpinaisempi aerokypärä oli tähän asti toiminut hyvin -paitsi etten kunnolla saanut kaivettua silmään lentänyttä ötökkää pois joka poltteli mukavasti jo alusta asti- nyt alkoi hikipisaroita valua noronaan. Pelastus tuli parin kilometrin jälkeen kun vettä alkoi pisaroidaJ No sitten se yltyikin kaatosateeksi ja ukkonen alkoi jytistä. Hei helvetti, kuolen tänne! Sade hakkasi hartioihin ja piti välillä katso onko ne verillä kun kipu jatkui.. Porukka jatkoi menoa ja ajattelin että kai se on pakko että päästään poiskin! Pysyin yllättävän hyvin myös ylämäkiosuuden samassa porukassa mukana, miehiä ohitteli jonkin verran ja väkijoukko alkoi hajaantua. Jälleen törmättiin tutun kilpakumppanini kanssa kun hän meni ohi, ja ajattelin että hyvin menee. Hän on sentään mies ja tehnyt 12 Ironman kisaa ennen.

Päästiin lähelle huippua ja reitille tuli muutamia välilaskuja. Tie lainehti vedestä ja pelkäsin renkaiden lipsuvan. Vihdoin tuli juomapiste ja tiesin että nyt tulisi haastavin osuus, lasku! Tie oli märkä ja otin mutkittelevan tien varman päälle. Pari miestä ohitinkin, muutoin olin varmasti hieman tien tukkeena, vaikka yritinkin antaa tilaa. Naiskilpailija oli pysähtynyt puoleen väliin, todennäköisesti kädet kramppasivat jarrutuksesta. Kylmä alkoi mennä jalkoihin ja iloitsin kun alhaalla pääsi vihdoin polkemaan. Näin että kisa-alueen yllä oli synkempi pilvi, kohti pahempaa keliä mentiin..

Kylmä lisäsi nälän tunnetta ja söin samalla, huomasin että pyörän hallinta oli parantunut aiemmasta, vaikka tie olikin liukas, uskalsin juoda ala-asennolta. Lisäsin pyörityskierroksia, jotta jalat lämpiäisivät ja aloin taas ohitella porukkaa. Naisia olin nähnyt vain muutaman ja ohittamani miehet olivat kilpailijoita hienoilla kamppeilla ja pyörillään.. Ajattelin taas että oliko vauhti liian luja, ainakaan se ei tuntunut siltä. Loppumatka oli melko tasaista, mutta tiukat mutkat hidastivat vauhtia. Yhdessä kohtaa mentiin kylän läpi, jossa oli todella jyrkkä lyhyt nousu, renkaat sutivat tyhjää, mutta sain tasapainon pidettyä. Osa kilpailijoista talutti pyörän ylös. Taas tuli nälkä ja patukkaa suuhun.

 

Kolmekymmentä jäljellä ja aloin nostaa hieman vauhtia. Naureskelin ja tunsin kuinka adrenaliini virtasi. Laskeskelin kellosta jo aiemmin että mäestä huolimatta pääsisin alle kuuden ja puolen tunnin, nyt allekin. Hyvältä tuntui edelleen ja voimia riitti, valitettavasti vaihtopaikka oli jo lähellä, pelivaraa jäi, ottaisin sen

juoksussa sitten kiinni.. Vielä vika patukka enne vaihtoa, se oli virhe! Vatsa alkoi oireilla ja tiesin että oli vähennettävä hetkeksi geelejä, tietäisi alhaisempaa vauhtia juoksussa.. Loppuaika 6.22.07.

T2 (5.36)

Vaihto sujui ripeästi, sukkien ollessa litimärät päätin ottaa ne pois. Sitten lyhyt vessakäynti ja juoksuun! Nyt tiesin antaa suoraan vaihtokassinkin avustajalle. Sää jatkui huonona, joten onneksi unohtamani aurinkorasva ei ollut enää ongelma!

JUOKSU (42,2 km)

Jalat pelasivat, hieman liiankin lujaa kun katsoin ensimmäisen kilometrin vauhtia (4.28), mutta silti ei tuntunut pahalta. Ongelmana oli tielle muodostuneet vesilätäköt sekä ihmisten väistely, jotka väistelivät lätäköitä muutellen linjaa. Juoksu jatkui yhtä vauhdikkaana ja otin kolaa väliin, hyi hitto, se olikin energiajuomaa jota muutenkaan vatsani ei siedä! Ehdin ottaa kulauksen ja tunsin juoman etsivän paikkaa, alkoi pistämään.. Vesisade jatkui ja kierroksen jälkeen tuli neljä linjaa, joiden läpi piti mennä, ensi sininen ranneke ja sitten kolme muuta, oli helppo pysyä kierroksista selvillä! Ystäväni oli huoltopisteellä tarjoamassa geelejä, mutta halusin tietää väliaikoja, käskin soittamaan kotiin miehelleni, joka katsoisi koneelta! Hän ei saanut sijoituksista kuin alun selville, joka oli hieman masentavaa, vasta 20. Jatkoin matkaa ja otin geeliä reilun puolen tunnin välein, vedellä mentiin, jotta vatsa kestäisi. Niskat alkoivat jäykistyä ja huomasin kotvan päästä katsoessani väisteltäviä lätäköitä jaloissani, että en pystynyt tai kaatuisin ettepäin! Lisäksi väistöliikkeet olivat saaneet jaloissani tuntumaan rakkoja, olisi pitänyt ottaa varasukat. Onneksi en tässä vaiheessa pystynyt katsomaan jalkoihini, koska ne olivat verillä..

Vesisade lakkasi puolessa välissä ja niin tuntui energiatkin. Vatsa alkoi tuntua paremmalta ja aloin ottamaan geelejä tiheämmin. Myös naisia alkoi vihdoin näkymään ja ohittelinkin muutaman oman sarjani, kaikkia en nähnyt kun numerolappu oli edessä. Jalat alkoivat olla pahassa kunnossa ja sisäsaumat hiertivät, lätäköt helottivat ja sain ystävältäni särkylääkettä, siripiriä sekä ensimmäistä kertaa kokeilin lakrisalia. Aah, alion virkistyä ja huomasin olevani ”seinän” kohdalla. Ennen kolmeakymppiä olin ollut jo melko väsynyt ja tahti oli alkanut laskea. Nyt oli aika ottaa käyttöön suunnitelma ”mieluummin överit kuin slovarit”! Nostin tahtia ja huomasin että jaksankin ihan hyvin. Jo juoksun alussa olin tuntenut kuinka yleisön kannustus oli kohdallani henkilökohtaista, ”Go Finland”, ”Venga Venga”, ”Heja Suomi”, ” Tarja”, ”Animal”..-mitä sekin tarkoitti, eläimellistä menoa..?

Joitain suomalaisia oli yleisössä, pari miestä ohitin tsempaten, nyt alkoi kulkea! Niska tuli takana edelleen perästä, mutta päätin mennä riskillä loppuun asti! Yleisöstä sain nyt voimia, ohitin porukkaa, vasemmalta ja oikealta, välillä keskeltä. Vesipisteellä oli ruuhkaa, huusin kaukaa ”water”, palvelu pelasi. ”Watch out”, miehet väistivät. Naisia edessä, ohi oli päästävä! Kolme kilometria jälellä, hana auki!!! Jalat olivat kuin ilmaa, mutta hengitys tukkeutui kun pää oli niin taaksepäin kumollaan, en välittänyt, nyt mennään! Loppukiri, mistä näitä voimia riittää, olin jo maalissa ja vielä jaksaa: MAALI!!! Kädet ylös, aah niskaan sattuu, väkinäinen poseeraus, I AM IRONMAN! (3.38.34)

Kävelin vaihtoalueelle aristaen jalkoja, hiertymiä oli, paljon.. Ihmisiä oli makuuasennossa ja istumassa ympäriinsä, minä otin vaihtokassin söin, soitin kotiin ja kuulin olevani 9. JES, kymppikerhoon päästiin!!!

Reitin haastavuudesta ja märkkärittömyydestä analysoin -30-35min sekä 15 min, joten olin melko tyytyväinen. Tasaiseen kisareittiin suhteutettuna olisin siis päässyt sen mahdollisesti aikaan 10.45, nyt 11.27.32. Kävelin ystäväni luo ja hän kyseli vointiani, se oli hyvä, liiankin hyvä. Ei maksimia, hampaankoloon jäi, pakko jatkaa, motivaatio kasvaa koko ajan, nyt tiedän että voin pystyä tekemään sen, uskallan sanoa sen ääneen, missio impossible: KONA HERE I COME!

Booking.com