Voice Massage -äänihuulihieronta Reilu viisi vuotta sitten aloin kärsiä vahvemmin hengitysongelmista, luullen niiden johtuvan kokemastani ylikuntovuodesta ja seurauksena sairaspäivien laiminlyömisistä-niitä en siis pitänyt lainkaan. Myös
Lampputestissä Halo Omega 2500 Talven tullessa on päivittäinen valoisa aika koko ajan lyhyempi. Mutta kunnon valoilla päivä jatkuu eikä treenaamisen tarvitse osua suoraan siihen valoisaan
Testissä Felt DD30 Osiltaan ja väritykseltään hiukan uudistunut Felt DD30 jatkaa siitä mihin 2016 malli jäi. Fatbike on ottanut selkeästi haltuun oman käyttäjäkuntansa. Vielä jokunen
Testissä kesällä Savotalta saamani musta Jääkärireppu. Myin vanhan päiväreppuni pois, joten tarvetta oli uudelle kestävälle repulle, jota voisi käyttää myös muualla kuin metsäretkellä. Tarvitsin monipuolisen päivärepun,
SUUNTO SPARTAN ULTRA –käyttökokemuksia Sain Suunnon kellon viime hetkellä testikäyttöön juuri ennen Ironman Mallorcan reissulle lähtöä. Entinen sykemittarini kun oli sipannut juuri samana aamuna, ei
Pajulahden triathlon tasotesti Tänään olin kolmatta kertaa Pajulahden triathlontasotestissä. Tässä testissä yhdistetään submaksimaalinen pyörätesti ja perään suora juoksumattotesti. Vaihtoehtoisesti juoksuosuuden voisi tehdä radalla juosten, joka
LPG- Kokemuksia hoidosta Tänään kävin kokeilemassa jo viisi vuotta sitten kokeilemaani hoitoa LPG-laitteella. Lihakset alkoivat olla tukossa, vatsa tukossa ja väsymys iski, hyvä syy lähteä
Esittelyssä Minifinder Atto - GPS-paikannin koirille ja kissoille Muutama vuosi sitten vuokrasimme perheen kanssa mökin Lahden seudulla. Upea lomaviikko oli melkein takana. Tavarat pakattu autoon
Triathlonistin Trek-tuotteet kisaan Triathlonin kotimainen kisakausi alkaa jo lähestyä loppuaan, mutta vielä on kesää jäljellä! Seuraavana etappina itselläni on puolimatka Challenge Turku -tapahtumassa, joka on ensimmäinen Challenge-kisa Suomessa.
Puukko on kenties tärkein varuste luonnossa. Se kulkee aina mukana ja minulle se on ensisijaisesti työkalu kaikenlaiseen pikkutyöskentelyyn metsään, retkelle, mökkiin, kalastukseen ja puutöihin. Puukon valinta riippuu