Rautaperseajo moottoripyörällä

Moottoripyöräilyn parissa jo aikaa viettäneet tuskin ovat välttyneet kuulemasta rautaperseajosta, mutta nyt tammikuun 2016 alussa aihe on taas ylittänyt uutiskynnyksen lehdistössäkin. Iron Butt Association Finland ry (IBA Finland) järjesti 8.-9.1.2016 Winter Butt -nimisen tapahtuman, jossa rautaperseajo suoritettiin kokonaan napapiirin pohjoispuolella. Tapahtumasta ja sen etenemisestä on kirjoittanut myös Motouutiset (5.1.2016, 8.1.2016 ja 9.1.2016). Ei tämä toki ollut ensimmäinen suoritus laatuaan, mutta tällä kertaa tiedotus on onnistunut aiempia kertoja paremmin ja tapahtuma saanut enemmän julkisuutta.

Miten suoritetaan rautaperseajo

Yksinkertaisuudessaan rautaperseajo on pitkän ajomatkan suorittaminen moottoripyörällä määrätyssä ajassa ja sovittujen sääntöjen puitteissa. Helpoin ja lyhin rautaperseajo on Saddle Sore 1000, jossa ajetaan 1000 mailia (1609 km) 24 tunnin aikana. Pisimmillään suoritus voi sitten ollakin 20.000 mailia (32 187 km) 20 peräkkäisen vuorokauden aikana ajettuna. Näitäkin suorituksia on suomalaisten toimesta ajettu peräti kolme kappaletta.

Ajojen suoritusjärjestykselle on oma ohjeistuksensa, jotta ajaja pääsee hallitusti tutustumaan oman kehonsa ja mielensä toimivuuteen pitkillä reissuilla. Pidemmät ajot vaativatkin aina muita hyväksyttyjä ajoja pohjalle, vaativimman ajon tapauksessa vähintään viisi aina edellistä vaativampaa ajoa pitää olla hyväksytysti suoritettuna.

Talvinen rautaperseajo on haasteiltaan ymmärrettävästi ihan omaa luokkaansa, mutta ei kesäinenkään versio ole ihan pelkästään omalla mukavuusalueella oleskelua. Varsinaisen ajamisen lisäksi haasteita muodostaa yksityiskohtainen säännöstö, josta poikkeaminen hylkää ajon. Ajotarkastuksessa IBA Finlandin valtuuttama ajotarkastaja varmistaa ajon aikana kertyneen dokumentaation (kuitit, todistajat jne.) avulla, että suoritus vastaa sääntöjä.

Käytännössä rautaperseajo muodostuu neljästä vaiheesta:

1. Ajosuorituksen valinta sekä suunnittelu reitin ja aikataulun osalta
2. Ajon suorittaminen ja tarvittavien dokumenttien kerääminen
3. Suorituksen jälkeinen dokumenttien viimeistely ja toimittaminen tarkastettavaksi
4. Ajotarkastus ja sen jälkeen toivottavasti annettava todistus onnistuneesta ajosta.

Suomessa hyväksyttyjä ajoja on suoritettu jo yli 8400 kpl lähes 4000 kuskin toimesta ja niiden aikana on ajettu lähes 17 miljoonaa kilometriä!

Historiaa

Kuten arvata saattaa, niin rautaperseajot ovat syntyneet pitkien etäisyyksien Yhdysvalloissa, jossa järjestö on toiminut jo vuodesta 1984. Suomessa toiminta alkoi rekisteröidyn yhdistyksen muodossa vuonna 2000, mutta sitä ennenkin suomalaisia suorittajia on ollut useita. IBA Finlandin perustamisen jälkeen suomalaisten panos rautaperseajojen saralla on ollut huomattava, suoritusten määrä suhteessa väestömäärään on maailman huippua ja suomalaiset ovat lisäksi kunnostautuneet uusien ajosuoritusten suunnittelussa. Ehkä tunnetuin suomalaisten suunnittelema rauteperseajo on GN 72 eli Gibraltarilta Nordkappiin 72 tunnissa tai sama toisinpäin. Turvallisuussyistä suomalaiset ajosäännöt poikkeavat hiukan yhdysvaltalaisista ja tästä johtuen monipäiväiset ajot ovat suomalaisin säännöin suoritettuna hieman alkuperäisiä vaativampia.

Oma rautaperseajo 28.7.2012

Reitti: Espoo-Tampere-Jyväskylä-Haaparanta (SWE)-Pudasjärvi-Kuopio-Mikkeli-Espoo (kartalla)
Ajomatka: 1724 km
Ajoaika: 19h 41m (keskinopeus 87,6 km/h)
Polttoainetta: 105 litraa (keskikulutus 6,1 litraa / 100 km)

Jo kesällä 2011 olin suunnitellut ajavani rautaperseajon, mutta valitettavasti selän välilevyt päättivät silloin toisin. Kesälle 2012 suunnittelin ajoa jo hyvissä ajoin ja yritin houkutella tuttujakin mukaan. Esimakua pidemmän matkan yhtäjaksoisesta ajamisesta sain alkukesän reissulla Keski-Euroopassa, mutta silloinkin pisin päivämatka oli vain puolet rautaperseajossa vaadittavasta 1609 kilometristä. Mutta on se 800 kilometriäkin päivässä pitkä matka.

Pitkin kesää tein erilaisia reittisuunnitelmia ja etsin ajankohtaa ajolle perheen yhteisiin menoihin sitä sovitellen. Lopulta sopiva ajankohta osui loman aloitukseen lauantaille ja saadakseni jonkinlaisen teeman ajolle, päätin käydä katsomassa mitä bensa maksaa Ruotsissa. Olimmehan lähdössä perheen kanssa viikkoa myöhemmin Ruotsiin autolomalle, joten hyviä ennakkotietoja tarvittiin. Vaimo tosin väitti, että saman asian olisi voinut selvittää netin kautta.

Pyrin suunnittelemaan reitin siten, että saman tien ajamista eri suuntiin olisi mahdollisimman vähän ja toisaalta varmistaen matkan riittävyyden. Liian lyhyeksi jäävä suoritus on nimittäin yleisin hylkäämisen syy. Koska en aikaisemmin ollut vastaavaa suoritusta tehnyt, niin tein homman itselleni mahdollisimman helpoksi suunnittelemalla reitin kulkemaan pääasiassa valtateitä pitkin ja siten minimoiden matkaan kuluvan ajan. Päätös Saddle Sore 1000 -ajon suorittamisesta oli siis tehty.

Herätyskello soi aamuyöstä kello 04:00. Nukkumaan olin päässyt vasta viitisen tuntia aikaisemmin, joten olo ei ollut pirteimmäistä päästä. Onneksi jännityksen tuoma adrenaliini auttoi pääsemään tunnelmaan nopeasti. Hyvin kevyen aamupalan jälkeen laitoin jo illalla valmiiksi pakatut varusteet pyörän kyytiin, mutta eväät unohdin kokonaan. Jännitys vaati veronsa jo tässä vaiheessa. Ajovarusteiden pukemisen jälkeen siirryin tekemään aloitustankkauksen Pohjois-Tapiolan ABC:lle. Sitä ennen pyysin kuitenkin vielä kahviossa olleelta vartijalta aloitustodistukseen toisen kuittauksen, ensimmäisen sain jo kotona vaimoltani. Tankkauskuittiin tuli ajon aloitusajankohdaksi 04:42, joten nyt oli selvillä viimeinen mahdollinen paluuhetki. Toki tavoitteeni oli olla perillä jo hyvissä ajoin ennen 24 tunnin takarajaa, koska en erityisemmin nauti pimeässä ajamisesta. Liikenteen ollessa lauantainaamuna hyvin hiljaista ajoin Kehä I:n ja 3-tien kautta Tampereelle ilman sen suurempia tapahtumia. Matkanopeus oli koko ajan suurin rajoituksen sallima. Ensimmäinen kulmapisteeni oli Lahdesjärven ABC Jyväskylän tien varressa. Siellä tankkasin pyörän ja kuljettajan, mutta evästä en vieläkään muistanut hankkia.

Matka jatkui kohti Jyväskylää, mutta pysähdyin varmuudeksi jo Neste Korpilahdella ostamaan suklaapatukan evääksi. Samalla sain kuitin, jonka avulla tekemäni koukkaus itään tuli varmasti mukaan kerryttämään virallisia kilometrejä. Virallinen tarkastushan tehdään lyhintä reittiä pitkin, riippumatta siitä onko se nopein reitti. Aamu oli vielä kovin hiljainen näin viikonloppuna, joten liikennettä ei juuri ollut. Yhden tukkirekan perässä jouduin tosin aika pitkään ajamaan Tampereen ja Jyväskylän välillä. Aikataulu oli kuitenkin aika väljä, joten tarvetta riskien ottamiselle tyhmien ohitusten muodossa ei ollut.

Kärsämäellä tankkasin pyörän ABC:n kylmäasemalla ja nautin evääksi aiemmin hankkimani suklaapatukan. Aikaa oli nyt kulunut melkein kuusi tuntia ja matkaa oli takana 570 km, joten kolmasosa matkasta oli jo takana. Lyhyen tauon jälkeen jatkoin matkaa kohti Haaparantaa ilman ylimääräisiä pysähdyksiä. Liikennettä oli muuten vain vähän, mutta Oulun ja Kemin välillä sitä oli aika runsaastikin. Kaksiajorataisella osuudella meno hiukan hidastui, mutta ei sillä matkan etenemiseen juurikaan oli vaikutusta. Kemin kohdalla harmittelin etten ollut tullut soittaneeksi mokkapaloistaan kuuluisalle Merjalle, koska olisi ollut mukava nähdä häntä ja puolisoaan Jukkaa edes pikaisesti sekä tietenkin päästä maistamaan maailman parhaita mokkapaloja pitkästä aikaa.

Tornioon päästyäni jatkoin Haaparantaan osoittavien kylttien mukaisesti, navigaattorin vanhentuneesta kartasta ei ollut juuri apua. Heti Ruotsin rajan ylityksen jälkeen löysin Shell huoltoaseman, jossa tankkasin pyörän toisella aikavyöhykkeellä. Pistin heti papereihin muistiin, että virallisia papereita täyttäessä tämä pitää merkitä huolellisesti, ettei ajotarkastajan tarvitse turhaan ihmetellä asiaa. Kun ulkomailla oli nyt käyty, niin suuntasin takaisin Tornioon ja kävin syömässä myöhäisen ja kevyen lounaan ABC:llä. Palkitsin itseni tosin vielä berliininmunkilla, koska olihan matkan puoliväli nyt takana ja aikaa oli mennyt vasta yhdeksän tuntia. Suunnitellusta reitistä johtuen tiesin tosin paluumatkan kestävän hiukan pidempään.

Matka takaisin jatkui etelään Kemin, Simon ja Kuivaniemen ohi kohti tien 885 risteystä, josta käännyin kohti Pudasjärveä. Tie oli yllättävän pieni ja aika pian se muuttui hiekkapintaiseksi. Tätä en ollut reittiä suunnitellessani tajunnut, mutta eihän sillä matkaenduron kanssa mitään väliä ollut. Hiukan toki matkavauhti jäi sallitusta, koska en halunnut minkään pienen ajovirheen pilaavan suoritustani. Varsinkin näin kaukana kotoa olisi ollut kurja joutua ongelmiin. Matkalla pysähdyin kunnioittamaan kotimaamme puolustajia Lapin sodan muistomerkillä Aittojärvellä.

Pudasjärven Nesteellä oli taas aika tankata pyörä pikaisesti ja ottaa kuitti talteen todistukseksi täällä käymisestä. Matka jatkui edelleen hienossa kelissä kohti Paltamoa. Hiukan ennen Paltamoa iski yllättäen kova väsymys ja päätin pitää tauon. Löysin tien varresta käytöstä poistuneen maitolaiturin ja kömmin sen sisään ottamaan pikku torkut. Nukuttuani 20 minuuttia heräsin omaan kuorsaukseeni ja kampesin itseni ulos maitolaiturista. Hetken aikaa raitista ilmaa nautittuani olo oli taas oikein reipas ja hyppäsin takaisin pyörän selkään. Samoilla energioilla ajoin sitten ohi Kajaanin, Iisalmen ja Kuopion.

Pysähdyin tankille vasta Neste Leppävirralla, kun edellisestä tankkauksesta oli matkaa peräti 426 km. Suurin rautaperseajossa sallittu tankkausväli on 480 km (300 mi), joten hiukan pidemmälle olisin vielä voinut mennä. Jostain syystä polttoaineen varoitusvalo kuitenkin syttyi kovin aikaisin enkä uskaltanut ajaa pidemmälle. Olisi ollut tyhmyyttä pilata ajo polttoaineen loppumiseen. Lopulta tankkiin meni kuitenkin 5 litraa vähemmän kuin tankin tilavuus on, joten polttoainetta olisi ollut vielä melkein sadaksi kilometriksi. Onneksi tarkistin saamani polttoainekuitin heti, koska kassakoneen kello oli talviajassa. Pyysin hämmentynyttä kauppiasta kirjaamaan kuittiin oikean kellonajan ja laittamaan varmemmaksi vakuudeksi kuittiin allekirjoituksensa ja aseman leiman. Kun selitin, että minulla oli meneillään rautaperseajo, niin asia järjestyi ongelmitta ja sain hyvän matkan toivotukset kaupan päälle.

Matkaa oli nyt takana jo 1449 km ja aikaa oli mennyt vasta 16 tuntia. Ohjelmassa oli enää kotikulmille ajaminen, helppo nakki siis. Ilta alkoi viilentyä nopeasti, joten Heinolassa pysähdyin laittamaan lisää vaatetta päälle. Eteläinen taivaanranta näytti hyvin synkälle ja aloin henkisesti varautumaan sateen mahdollisuuteen. Lahdesta alkaen näin jatkuvaa salamointia taivaanrannassa ja kastuminen oli siis vain ajan kysymys. Mäntsälän kohdalla tunnelma oli vähintäänkin hurja, kun paksujen matalalla roikkuvien pilvien vuoksi oli todella pimeää ja jatkuva salamointi valaisi maisemaa vain välähdyksittäin. Järvenpään kohdalla sitten taivas repesi kerralla ja koko moottoritie peittyi paksuun vesipatjaan. Turvallinen ajonopeus oli noin 40 km/h, yhtään sen kovempaa ajaessa eturengas nousi heti vesipatjan päälle. Ajoin kohdalle sattuneelle levähdyspaikalle ja siirsin sateen rauhoittumista odotellessa tankkilaukun sivulaukun sisälle sateensuojaan. Hetken odoteltuani pääsin jatkamaan matkaa, mutta edelleenkään matkavauhtia ei voinut nostaa yli 80 km/h.

Hiukan ennen Kehä III:sta sade rauhoittui ja pääsin ajamaan melkein kuivaa tietä kohti lopetustankkausta takaisin Pohjois-Tapiolan ABC:lle. Lopetuskuittiin tulostui kellonajaksi 00:23, joten aikaa oli mennyt hiukan vajaa 20 tuntia ja matkaa oli pyörän matkamittarin mukaan kertynyt 1811 km. GPS oli hiukan pessimistisempi ja oli tallentanut matkan pituudeksi 1724 km. Pyysin vielä kuittaukset todistajalappuun aseman kahviossa olleilta poliiseilta, joista yksi oli kuulemma aiemminkin joutunut vastaavaan hommaan. Sain heiltä vielä onnittelut ajosuorituksestani. Kotona kannoin tavarat sisään, riisuin ajovarusteet ja menin suoraan nukkumaan. Aamusta sitten laitoin ajon paperit valmiiksi ja lähetin ne postitse tarkastettavaksi. Sen jälkeen olikin aika pakata seuraavan reissun matkatavarat asuntovaunuun ja lähteä perheen kanssa kolmeksi yöksi asuntovaunuilemaan. Niin ja bensan hinta oli Ruotsissa 14,75 kruunua litralta, sitä tietoa vartenhan koko reissu tehtiin.

Yhteenvetona matkasta voisin todeta, että yksin ajaessa suoritus on huomattavasti helpompaa rytmittää kuin kahden tai saatikka useamman pyörän porukassa. Ero ei käytännössä ole varmaankaan suuri numeroiden valossa, mutta ajosuoritus on selvästi rennompi kun voi huolehtia vain itsestään ja reitillä pysymisestä. Ehkäpä onnistuneen kimppa-ajon salaisuus onkin juuri ajajien itsenäisyys ja sen hyväksyminen, että välimatka voi välillä kasvaa hiukan suuremmaksi.

Varustuksen osalta tuli taas todettua, että pitkien matkojen ajaminen ei ole erityisen lämmintä puuhaa vaikka lämpötila olisikin yli 20 astetta. Ajoin nimittäin koko matkan pitkä kerrasto ja väliasu ajopuvun alle puettuina. Viileimpinä aikoina vedin vielä fleecen ylävartaloa lämmittämään. Nurkissa pyöriessä samassa varustuksessa olisi tullut kuuma, mutta nyt oli koko ajan sopivan lämmin. Pyrin suorituksena aikana erityisesti välttelemään kylmettymistä, koska aiemmin kesällä ajellessani sain osakseni kylmän vaikutuksista yli oman tarpeen ja pääsin hetkeksi tutustumaan vanhojen miesten elämään eturauhasen tulehduttua. En voi todellakaan suositella tuota kokemusta, joten pitäkää itsenne lämpiminä.

Ilmoitus suorituksen hyväksymisestä tuli lopulta sähköpostiini noin kuukautta myöhemmin ja parin viikon päästä tästä sain postitse reissumuistoiksi hihamerkin, rekisterikilvenalustan, pinssin jne. Virallisessa tarkastuksessa ajomatkaksi tuli 1698 km (1055 mi), joten pelivaraa siltä osin oli runsaasti. Pikaisesti kartalta katsellessani valtaosaltaan tuo 26 km oli tarkastuksessa kadonnut Pudasjärven ja Iisalmen välillä, jossa lyhin reitti menee Oulujärven länsipuolelta ja nopein taas itäpuolelta.

Onko rautaperseajo vaikea suorittaa?

Odotellessani ajotarkastajan tuomiota omasta ajostani tulin lukeneeksi Motorradin numerosta 7/2012 artikkelin neljän kaveruksen suorittamasta rautaperseajosta. Tässä pari lehtileikettä, joista käy ilmi heidän näkemyksensä rautaperseajon haastavuudesta:

Täytyy myöntää, että lyhin rautaperseajo ei suorituksena ole minustakaan erityisen vaativa hyvässä kelissä ajettuna. Tärkein edellytys on kyky sietää omia ajatuksiaan 20-24 tuntia. Vaikeusaste kasvaa varmasti heti kun ajopäiviä tulee useampi peräkkäin tai ajoon liittyy pakollisia reittipisteitä.

Pelkkä ympyrän ajaminen takaisin lähtöpaikkaan ei tämän ajon perusteella ole erityisen mielenkiintoista, joten mahdolliset tulevat ajosuoritukseni pitää siis yhdistää esimerkiksi pidemmän reissun alku- tai loppupään siirtymään. Mielessä pyörii ainakin kaksipäiväinen Saddle Sore 2000 ja mahdollisesti sen jälkeen ajettavissa oleva GN 72 eli ajo Nordkappista Gibraltarille 72 tunnissa. Gibraltarilta olisikin sitten enää lyhyt lauttamatka kaikkien matkaenduromiesten reissusuunnitelmissa vilahtelevaan Marokkoon…

Teksti on muokattu alkuperäisestä julkaisusta Kettulan Tallin sivuilla.

Booking.com