Ötin salaisuus (6/6)

Hei,

Tässä se nyt on. Tutkimuksen viimeinen blogi, jossa totuus ötistä paljastuu.

Viisi viikkoa sitten tutkimus ”Ötti adoptoitu” sai alkunsa. Tutkimus alkoi ihmetystä herättäneellä pyynnöllä adoptoida kotiin vieterillä toimiva munakello, sekä suurilla lupauksilla tulevasta: ”munakello on samaan aikaan kuntoilukaveri, tehokas rasvanpolttaja, terveyden edistäjä sekä mieletön tsemppari ja kehollistaja.”

Tutkimukseen osallistuneet jätettiin viikon ajaksi yksin, kunnes tasan viikko pyynnöstä adoptoida munakello eli öttiläinen tai ötti itselleen, julkaistiin tutkimuksen ensimmäinen kirjoitustehtävä: Osallistujan oli viritettävä munakello päivällisen jälkeen äärimmilleen ja kirjoitettava ylös luulonsa siitä, mitä tunnin päästä olisi tehnyt ja tekemässä. Munakellon soidessa tunnin päästä, oli sitten kirjoitettava, mitä itse asiassa teki kyseisen tunnin aikana ja oli juuri tekemässä, ja palkittava itsensä tästä kirjoitus-urakasta suklaalla, lenkillä, tai jollain muulla positiivisella asialla.

Kyseinen viikko oli siis täynnä oman ajankäytön, oman arjen ja siihen sisältyvien rutiinien havainnointia. Kun olemme tietoisia tavoistamme, voimme vasta tehdä niille jotain. Halutessamme muuttaa niitä, taikka vain todeta, että onpa minulla mukavat rutiinit! Arjen tietoisen havainnoinnin lisäksi munakellon virittämisestä tuli tapa, ja hyvin mieluinen sellainen, sillä munakellon soidessa sai aina palkinnon.

Kolmannella viikolla tutkimuksessa käynnistyi mielikuvituksellinen vaihe, kun munakellon ääni alettiin nähdä pelkän neutraalin pirinän sijasta ötti-vauvan itkuna. Ja se oli nälkäistä itkua. Tutkimukseen osallistuvan tuli yhä päivällisen jälkeen virittää munakello äärimmilleen, mutta sen soidessa, huutaessa nälkäänsä, ruokkia pikkuinen viidellä kyykyllä. Mikäli aiemman viikon rutiini virittää ja palkita itsensä oli onnistunut, vaihto kyykkyihin kävisi helposti.

Näin, aivan huomaamatta, arkeen löytyikin se aika, jolloin kunnioittaa kehoaan ja käyttää sitä. Jotkut voisivat myös sanoa, että liikkua. Neljännellä viikolla julkaistiin ötin ravintosuositukset, ja viidennellä vain kehotettiin jatkamaan hyvää rutiinia.

Nyt alkavalla, kuudennella viikolla, kehotan vain edelleen jatkamaan hyvää rutiinia. Joskin nyt ehdotan, että annatte munakellon olla pirisemättä. Tutkimus päättyy tähän, ja elämä jatkuu. Halutessaan tottakai munakellon ääntä saa kuunnella joka päivä koko loppu elämänsä, mutta oikeastaan en usko, että sitä enää tarvitsee.

Mikä sitten oli tämän leikkimielisen tutkimuksen tarkoitus? Se oli liikunnallistaa, se oli kehollistaa. Se oli saada luotua väli lukijan iltoihin, jolloin hän voi huomioida kehollista itseään. Se oli huomauttaa, se oli muistuttaa. Mikä tällöin siis oli ötin sanomaton salaisuus? Se oli seuraava: Ötti on …

Sinä.

Ötti on sinun kehosi. Sinun kehosi, jolla ei ole selvää ääntä, jolla se pyytäisi huomiotasi. Koirasi ulisee, kun sen on päästävä ulos, mutta sinun kehollasi ei ole selvää viestintäkeinoa samaan. Ei ainakaan ennen kuin on jo liian myöhäistä, selkään särkee, polvi on rikki, puntari hajoaa ja mieli on masentunut. Munakello, ötti, oli tutkimuksen ajan sinun kehosi ääni. Kehosi ääni, joka vaati saada huomiota. Toivottavasti se sai sitä!

Kiitän kaikkia lukijoita ja toivotan Teille hyvää alkanutta vuotta 2016!

Tiina

Post scriptum: Lupasin koostaa portfolion tutkimukseen osallistujien kirjoituksista, mutta en sitä tee. Syy tähän on se, että vuoden vaihteesta tai lukijakunnan jo liikunnantäytteisestä elämästä johtuen, tutkimukseen ei lähtenyt yksikään sielu mukaan. Ei ainakaan niin, että olisi siitä kertonut. Sen sijaan lähetän tämän viimeisen blogin linkin KesLille ja LIKESille ehdotuksena oikeasta tutkimuksesta. Ötti-tutkimus oli kuitenkin minulle tärkeä lisä vauva-arjessa. Se myös selvensi ja innoitti minulle seuraavaa teoriaani: 2/7. Siitä saatte kuulla lisää tulevaisuudessa!