”HAVUJA PERKELE” –Kisaraportti Finlandiahiihto 2017
”HAVUJA PERKELE” –Kisaraportti Finlandiahiihto 2017
Viimeiset puolitoista viikkoa olivat kuluneet todella huonosti.. Olin hiihtänyt Vierumäen 24h hiihdossa oletettua pidemmän pätkän 140 km ja siltä se tuntuikin. Päälle pari 10h työpäivää ja olo oli hakattu ja aliravitsemus ja nesteytys painoi päälle. Unirytmi meni sekaisin ja valvoin välillä öisin, piti käydä syömässä ja sen jälkeen unta sai odotella. Odotin siis todella ”innolla” tulevaa Finlandiahiihtoa kun kelikin oli mikä oli.. Oikeastaan en juuri edes miettinyt asiaa siltä näkökulmalta, vaan menin ystäväni luo Helsinkiin pariksi yöksi ennen sitä ja tiesin että pääsin eroon kotihommista ja sain oikeasti vain henkisesti levätä ennen kisaa. Fyysinen puoli jäikin tekemättä, kun viimeistelyharjoitukshiihdon piti olla torstaina, oli vikatikki käydä hierojalla keskiviikkona. Torstain vastaisen yönä heräilin kramppeihin ja kävellä en pystynyt kunnolla kun ilmeisesti lonkan koukistajat olivat krampanneet totaalijumiin. Ajella piti silti Lahteen kun olin varannut torstai-iltaan kampaajien koulutusnäytöksen. Samalla hoitui numeron haku ja suksivoitelu. Ajelin väsyneenä myöhään illalla Hesaan ja sitten alkoi reissun paras osuus-univelkojen pois nukkuminen.
Perjantai-aamuna odotin ihmettä, vaan ei ne jalat vieläkään toimineet. Oli raskas olo, mutta lupasin lähteä pienelle hiihtolenkille ystäväni kanssa Paloheinään. Lauantaina taas aamulla vieläkin väsytti, mutta päätin käydä edes puoli tuntia uimassa. Virkisti hieman, mutta kävely sinne ja takaisin otti taas nivusten alueelle ja sisäreidet olivat edelleen tukossa. Tankkailin kuitenkin, vaikka pelkäsin mitäköhän hiihdosta tulee.. Ei kisasuoritus ainakaan, pelkäsin jopa ensimmäistä DNF.ää. Kaveria nauratti- ”Etköhän sinä teräsnainen ole pahemmista ja pidemmistäkin kisoista selvinnyt”!
Sunnuntain kisa-aamu tuli ja vessassa ravatessa meinasi jopa tulla kiire! Onneksi- en ehtinyt jännittää juurikaan, palella kyllä senkin edestä kun olimme tutulla porukalla ajoissa toisen lähtöryhmän etupäässä portilla. Viime vuodesta olin oppinut että edemmäs oli päästävä- mutta spurttasinkin sen verran vauhdikkaasti liikenteeseen, että olinkin eturivissä! Huh, nyt oli pakko mennä lujaa! Viime vuodesta päätin ottaa opikseni myös että ensimmäinen mäki ja pari kilometria on päästävä porukan edelle ettei jää letkan keskelle. Mietin mikä olisi mahdollinen loppuaika, jotain alle 4h, viime vuonna kun menin 42km elämäni ensimmäisen hiihtotapahtuman- Finlandian – 3.28. Tosin olin juuri selvinnyt flunssasta ja keli oli todella pöperöä.. Joten nyt muille ei niin otolliset olosuhteet olivat minulle vain vara parantaa edellisestä:)
Lähtö tulikin niin äkkiä että porukkaa ehti jo eteeni ja lähdin rivakkaasti nousuun. sain sopivan kolon itselleni ja ohitukset sujuivat muitta mutkitta. Porukka hälveni yllättävän nopeasti ja sulauduin samaan vauhtiin muiden nopeaan suksimisrytmiin. Piti olla skarppina kun sauvaa heilauteltiin välillä lähelle silmäkulmaa ja ohittaessa piti soljua toisen suksirytmiin ettei mentäisi ristiin. Hengitys oli raskasta, en uskaltanut katsoa sykemittariin, ajattelin vain että nyt mennään! Adrenaliini valtasi kehon, en muista milloin viimeksi olisin ottanut yhtä kevyen jakson alle ja se toimi! Jalat toimivat liiankin tiheään ja huono tekniikka söi liikaa voimia. Pitkä liuku puuttui ja en osannut hiihtää kuin yhtä ja ainoaa tyyliä, alamäkiä pelkäsin ja ylämäkiä oli tiedossa- paljon!
Vauhti jatkui samaa menoa ja uskalsin kurkata välillä sykemittariin, joka kerta se 168 kohdilla. Kävin juuri tasotestissä ja se helpotti hieman tiedostaa asia että riskirajoilla mennään, lopussa tekee varmasti tiukkaa. Alamäet meni kuin sulaa vahaa ja uskalsin yllättäen ottaa ne rennosti aina kun näin edellä menijän liikkeet, missä latu katkesi, osasin ennakoida sen. Onneksi olin hakenut autosta vielä juuri ennen starttia läpinäkyvät lasit, nyt niistä oli apua! Mäkiä tuli ja meni, jalat olivat vahvat ja ketterät, yleisön positiiviset lausahdukset auttoivat. Toisella juomapisteellä maltoin ottaa urheilujuomaa ja se kävi näppärästi vauhdissa sauvoista huolimatta. Kuuluttaja kertoi välisijoituksen, olin 16. Mitä helvettiä!!!
Kisakuumenousi pintaan ja tiesin että nyt päästään hyville sijoille! Uskalsin sanoa muutamille ohittavani vasemmalta, nyt oli tosi kyseessä! Kummallista taas, porukkaa meni keskellä väylää ja ennen puoltaväliä alkoi tulla ensimmäisen lähtöryhmän selkiä vastaan. Siis millä perusteella tuonne päästään, kiroilin ja jatkoin matkaa.. Sitten hetkeksi ote herpaantui jossain kahdenkymmenen kilometsin jälkeen- luulin näkeväni tutun ja katsoessani sivulle kompastuin! En tiedä mihin, mutta yhtäkkiä sukset olivat ristissä ja heitin sivuvoltin ilmassa, tullen oikealle kyljelle ja kankulleni alas. Tapahtuma kesti varmasti vain muutamia sekunteja, olin kyyryssä, nostin katseen, perässä tulija väisti ja äkkiä sivuun ja ylös. Tässä kohtaa oli koko kisan paras osuus- en jäänyt surkuttelemaan asiaa kuten ennen olisin tehnyt- vaan jatkoin heti matkaa! Perkeleet tuli ääneen huulilta, kiroilin itsekseni, mono oli pyörähtänyt jalassa niin että tarranauha hankasi nyt pohjetta. Jatkoin matkaa, ei tuntunut kuitenkaan että kropassa olisi vammoja, ehkä pari mustelmaa, ja taas mentiin!
Olin ottanut yhden geelin tunnin kohdalla ja toiseen tuntiin oli vielä matkaa. Aloin laskeskella loppuaikaani ja koska vauhti pysyi yllä tiesin että nyt tulee hyvä! Toinen geeli antoi taas energiaa ja ylämäet eivät edelleenkään tuntuneet pahalta. Mutta sitten lähdettiin toiselle kierrokselle ja tultiin samalle reitille.. Lumi oli pöperöä ja ylämäissä maa ja jää tuli esiin, suksi ei pitänyt kunnolla, paikoitellen hiekkaa, roskaa, käpyjä, oksia.. Esterata alkoi olla haasteellinen ja voimat alkoivat ehtyä juuri kun ajattelin että kohta jo neljäkymmentä ”eikä tunnu missään”. En malttanut pysähtyä ottamaan viimeistä kolmatta geeliäni ja se alkoi kostautua. Ajattelin että enää kahdeksan, mutta yhtäkkiä ojentajat olivat spagettia ja päässä heitti. Mäet alkoivat tuntua raskaille, mutta silti pysyin väkisin ohituskaistalla. Hoin itselleni että liian helppoa se olisikin ollut jos matka olisikin loppunut jo, nyt menin sen verran kovempaa, että pakko sen on tuntuakin! Alkoi palella ja nälkäkin tuli. Olin unohtanut ottaa suunnittelemani patukan ennen lähtöä..
Äärirajoilla taistelua jatkui vielä pari kilometria, mutta sitten oli pakko tehdä päätös ja pysähtyä ottamaan se geeli. Hirveä letka tuli äkkiä ohi eikä sekaan meinannut sopia. Menetin hyvän paikan, välin jossa sain mennä lähes koko matkan omaan tahtiin ja väylän kavetessa jouduin ylämäissä odottelemaan. Paikoitellen porukkaa oli ihan vain päättänyt pysähtyä keskelle ylämäkeen ja kerran tulin suksilla takaa yhden haaraväliin. Ilmeisesti 20km vapaan hiihtäjiä alkoi sekoittua nyt enemmän joukkoon, ja jo aiemmin oli kärkiryhmäläisiä tullut ohi. Kirosin aikataulutusta miten lähdöt oli laitettu lomittain, mutta näin jälkeenpäin ajatellen kaikki se vitutus auttoi raivolla loppuun. Muutama lasku ja kaarre oli todella huonossa kunnossa ja pari jopa kaatui edessä, mutta sain onneksi väistettyä.
Kilometritaulut alkoivat näyttää enää 4km.. 3km.. Kiristin tahtia, otin pitkää liukua, ohitus oikea, vasen, vasen.. Hyppyrimäet näkyivät jo, olin kuin suurempikin hiihtäjä kun väki kannusti ja vauhti sen kuin kasvoi! Sinkosin alamäkeen jota viime vuonna aurasin alas, nyt ei ollut aikaa, ohitin juuri naisen ja lisää päitä oli saatava! Vedet kirposivat silmiin kun vauhti ja viima kasvoi alas tultaessa. Enään en tuntenut kylmää vaan loppukiri oli käsillä. Pistelin minkä suksista pääsin ja voimia olikin vielä jäljellä, aika 3.14, HURRAAA!!!!! Nauratti ja hymyilytti, ” ei tunnu missään” ajattelin mielessäni! Katsoin tulostaululta aikani, sijoitus tipahti 22. kun en geeliä malttanut ottaa se kostautui viitisen minuuttia loppuajassa. Hölkkäsin pois ja jalat olivat kevyet, nyt on taas syy tulla uudestaan, ensi vuonna täytyy kokeilla kunnon kisasuksia joissa on kunnon hionnat ja kuvioinnit!
