Wattbike SM 4km Suomen mestaruuskilpailut ajettiin lauantaina 14.12.2013 Keravalla.
Wattbike SM 4km kilpailuissa ajettiin viisi uutta Suomen ennätystä ja tulostaso oli muutenkin erinomainen.
Uudet Suomen ennätykset ajoivat:
- N16 Viivi Puskala CCH/RW
- M18 Sasu Halme Korska M,
- NElite Heidi Onger IK-32/Focus Ladies
- N50 Tarja Rissanen TWD
- M70 Juhani Katila Zeus
- M40 Mika Salonen TaKo. Mikan aika on samalla toiseksi kovin Suomessa ajettu aika!
Edellä on vain matkan MElitessä ajava Jussi Nummikko ajalla 4.30,53.
Lähes kaikissa sarjoissa käytiin kova kilpailu voitoista. Tiukin taistelu käytiin sarjassa MElite
Samuel Halmeen Team Medilasr ja ensimmäistä kertaa Wattbikekisoihin osallistuneen Olli Aaltosen CCH välillä.
Samuel ajoi alusta lähtien 1-3 sekunnin erolla Olliin. Aivan loppumetreillä Olli saavutti Samuelia, mutta maalissa aikaeroksi jäi reilu sekunti. M50-sarjassa Zeuksen Kyösti Ryhänen ajoi Suomen mestariksi erinomaisella taktisella osaamisella. Kyösti oli ensimmäisen kolmen kilometrin aikana sijoilla 5-7 ja vasta viimeisen kilometrin aikana hän alkoi hivuttautua kohti kärkeä. Lopuksi eroa syntyi hopealle ajaneeseen Karhulan Kammen Pekka Suoknuutiin kolmisen sekuntia.
Samuelin pikkuveli Sasu Halme 17v. ajoi MElitessä oman sarjansa sijasta ja sijoittui viidenneksi loistavalla ajalla 4.44,63. Sasun aika on hänen oman ikäluokkansa M18 uusi Suomen ennätys!
Sasun hallitsi päättyneellä kaudella mielin määrin oman sarjansa M18 maastoajokisoja ja ajoi myös erinomaisesti maatiekisoissa. Halmeen veljekset ovat olleet mukana alusta lähtien Wattbikekisoissa. Sasu aloitti lajin kilpailut 13-vuotiaana.
N16 Viivi Puskala parantaa edelleen tuloksiaan ja ajoi ensimmäisen kerran alle 6 min. tuloksen. Viivin aika oli 5.59,20.
Heidi Onger ajoi NElitessä uuden Suomen ennätyksen saaden tiukan vastuksen kaksi edellistä Wattbike-Cupin osakilpailua voittaneelta KoPyn Sanna Karjalaiselta. Kolmanneksi ajoi Naisten maantiecupin päättyneellä kaudella voittanut Sini Savolainen CCH/RW.
Pyöräliike Lundbergin tiloissa käydyssä Wattbike SM 4km kilpailussa oli kaikkiaan yli 50 osallistujaa ja yleisöä runsaasti kannustamassa suosikkejaan. Meteli väänsi desibelimittarit kaakkoon ja kaikilla tuntui olevan sekä hauskaa että jännää!
Seuraava Wattbike-Cup 2014 osakilpailu ajetaan Esportcenterissä 18.1.2014. Kilpailumatkana 10km. Samalla ajetaa matkan Suomen mestaruuksista.
Teksti: Matti Loukonen
Kuvat: Johannes Kuosmanen