KirjoittajatUutiset

Kirjoittajaesittelyssä Tarja Masalin

Olen Tarja Masalin, 34-vuotias parturi-kampaaja, joka on seitsemän vuotta sitten aloittanut aktiivisemman liikunnan. Ensi alkuun koiran ulkoilutus toi hyötyliikunnan, mutta sitten kampaamoalan tuomat harti- ja selkävaivat pakottivat tekemään enemmän. Valmisruoat vaihtuivat kevyempiin salaatteihin, viikonlopun juhlimiset hölkkätapahtumiin maratonkoulun myötä ja hyvä fiilis täytti kropan. Pian saatoin kutsua itseäni maratoonariksi kun juoksin ensimmäiseni aikaan 3.20. Tahti kiristyi juoksuissa ja töiden väheneminen johti oman yrityksen perustamiseen. Lopputuloksena vuoden juoksukielto ja ylikuormitus. Löysin samana vuonna uinnin ja seuraavana pyöräilyn. Paketti alkoi olla kasassa ja halusin kokeilla triathlonia. Homma meni kuitenkin alkuun överiksi kun tein taas liian paljon treeniä, ennen ja jälkeen työpäivän AINA jotain.

Tarja Masalin

Lopulta selkävaivat pahenivat taas ja löysin itseni jälleen tules-ryhmän kuntoutuksesta. Tarkoitan sanalla ”löytää”, että liikuntaan liittyi asioita mitä täytyi oppia ja koska en uskonut muita, päätin ottaa asioista itse selvää. Ruokailu, palautuminen ja yöunet, oikea harjoitusrytmi, peruskuntokausi vs. kilpailukausi.. Kaikki piti saada yhteen pakettiin. Opiskelin työn ohella kuntosaliohjaajaksi, personal traineriksi sekä ravintovalmentajaksi. Viimeinen tuli itsellekin vähän puskista, koska aiemmilla kursseilla olin nähnyt tässä itselläni pahimman kompastuskiven. En syönyt kunnolla, ja se oli johtanut lopulta syömishäiriöön. Kieltämättä vieläkin kaipailen juoksuvuosien painokiloja, johon sain kerrytettyä +20KG koko 2,5 vuoden projektin aikana. Nyt viimeisen vuoden aikana saadessani taas harrastaa ja opetellessani syömään oikein kuitenkin -10KG pois, joka on triathlonistille lähellä sopivaa painoluokkaa. Triathlonharjoittelu sai jo pari vuotta sitten itselleni syntymään valmennussuhteen, mutta alkuun en osannut noudattaa ohjelmaa. Nyt tänä vuonna olen pyrkinyt siihenkin ja saanut tuloskehitystä aikaan. Voisin kuitenkin sanoa että ainoastaan kourallinen käymistäni kisoista on mennyt täysin nappiin. Aina on jäänyt tyytymättömyys omaan suoritukseen, ilmentynyt vammoja tai vatsaongelmat ovat vieneet voiton.

Tarja Masalin

Kesällä päätin kuitenkin lopulta pyöräillessäni Team Rynkeby Jyväskylän tiimin kanssa, että nyt tehdään tällä kertaa kaikki oikein eikä aleta sooloilla-kuten aina ennen! Muutin reissusta palatessani työrytmin kevyemmäksi ja tein välissä pari triathlonkisaa, odottaen nyt kolmen viikon päässä olevaa Mallorcan Ironmania. Mission Impossible 7 viikkoa aikaa palautua edellisestä täysmatkasta, edellisen viikonlopun perusmatkan sujuessa hyvin, saatan uskoa että tuloskin on itseä tyydyttävä.

Tarja Masalin

Juttuni tulevat siis lähinnä kertomaan treenin peruskulmakivistä, tuotekokeilujen ohella. Kisaraportteja tulee olemaan PALJON, koska käyn paljon tapahtumissa. Juoksu, triathlon, pyöräily, hiihto, uinti.. Kaikki tukien omaa lajia. Omatoimisia harjoitusleirejä ulkomailla, vinkkejä paikoista ja matkajärjestelyistä. Pääset seuraamaan matkaani kohti 10 tunnin Ironmanin haamurajan tavoittelua, jonka toivon saavuttavani kahden vuoden päästä:)

Tarja Masalin

Booking.com
Tagit : kirjoittajaesittelyTarja Masalin

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.