Lotta Lepistö on voittanut Gent-Wevelgem -kilpailun sunnuntaina Belgiassa
Lotta Lepistö on voittanut Gent-Wevelgem -kilpailun sunnuntaina Belgiassa, jossa ajettiin Womens World Tourin neljäs osakilpailu. 146 kilometrin mittainen kisa alkoi vauhdikkaasti, ja ensimmäisen tunnin aikana naiset ajoivat 42 km/h keskivauhdilla. Vauhdin ollessa reipasta ei irtiottoja päässyt syntymään. Kisan puolivälissä useampaan kertaan ajetut mäet Kemmelberg ja Monteberg hajottivat pääjoukkoa, ja lopulta voittotaistelussa oli mukana enää rajusti pienentynyt pääjoukko. Kisan viimeisen tunnin aikana monet kuskit yrittivät irtiottoa, ja kuuden ajajan ryhmä pysyikin hetken pääjoukon edellä. Viimeisille kilometreille tultaessa joukko oli jälleen yhdessä ja voitto ratkottaisiin loppukirissä. Lepistö kävi tiukan kamppailun kilpailun ennakkosuosikki Jolien D’Hooren kanssa ja onnistui kurottamaan pyöränsä ensimmäisenä maaliviivalle.
– Loppusuoralla oli vastatuuli ja odotin ja odotin, koska on oikea aika avata kiri. Keuhkoihin, jalkoihin ja päähänkin sattui, mutta puskin niin kovaa kuin jaksoin. Tallikaverit olivat tänään uskomattomia! Meitä oli viisi mukana kärkiporukassa, ja tytöt tekivät todella kovasti hommia ajaakseen irtiottoja kiinni ja suojatakseen minua kovalta sivutuulelta, Lepistö kommentoi kisapaikalta heti maaliintulon jälkeen.
Tulokset:
Gent-Wevelgem In Flanders Fields (1.WWT), Belgia
146 km
1. Lotta Lepistö FIN
2. Jolien D’Hoore BEL
3. Coryn Rivera USA
http://www.procyclingstats.com/race/Gent-Wevelgem_In_Flanders_Fields_WE_2017
Teksti Sanna Karjalainen
Booking.com



