Koeajossa Kona Process 134 DL
Aika-ajo.com tiimin testissä Kona Process 134 DL
Aloitetaanpa pienellä mielikuvaharjoittelulla. Kuvitele itsesi pommittamaan suosikkipolkujasi pyörällä jossa on tosi kiva geometria. Olipa pyörä mikä tahansa niin kivet ja mutkat tuntuvat tulevan vastaan vähän liian nopeasti niin kuin tosi kivan pyörän kanssa usein tuppaa käymään. Kivikoihin ryskätessä ylävartalo painuu väkisinkin liian eteen, kyynerpäät kohti kainaloita ja ajosta tulee tökkivää. Tilanteseen hätäisesti tempaistu manuaalikaan oikeen jaksa pysyä pystyssä. Mutkissa eturengas luikerrellen luisuu karkuun kohti ulkomutkaa tai vaihtoehtoisesti painoa täytyy tuoda liiaksi eteen ja sisämutkan varjoissa lymyilevät piilokivet ja -kannot pääsevät katalasti yllättämään. Jarrujen hiplailu näissä tilanteissa sotkee tietysti ajodynamiikan vielä entistä pahemmin tuomalla peliin vaikesti hallittavia pitkittäisiä ja sivuttaisia voimia.
Pitäisi siis päästä ajamaan vähän kovempaa kiviä ja juuria päin, nostamaan pyörä helpommin takarenkaalle pystyyn samalla kun painopistettä etuakseliin suhteen pitäisi päästä asemoimaan tarkemmin. Tilanteeseen ratkaisuksi Kona siirsi kaudelle 2014 etuakselin hieman edemmäksi eturunkoa pidentämällä, samalla kun ajoasennon pituus pidetään lyhyemmällä stemmillä samana kuin ennenkin, sekä takahaarukan lyhentämällä. Tuloksena tästä on pyörä jolla on todella helppo ajaa vähän liian kovaa pidon ja taitojen rajalla. Painopiste pysyy paremmin etuakselin takana, manuaalin nosto helpompaa ja mutkissa painopisteelle on helpompi löytää sopiva paikka. Kovin suurista mitoista ei ole kyse, ”tavanomaiseen” verrattuna eturunkoa on pidennetty n. 20mm, kannatinta lyhennetty saman verran ja takahaarukan pituudesta on viety noin 10mm.
Kikkailun varjopuolena on tietenkin heikentynyt mäennousukyky. Mistään todella vaivalloisesti nousevasta pyörästä ole ja pelkkää ylämäkipyörää haikailevien katseet ovat jo muutenkin vähän eri kategorian pyörissä. Samanlaista mitoitusta tarjoaa tälle kaudelle muutama muukin valmistaja ja palaute maailmalta on ollut positiivista. Kona Process 134 DL Mittoja voi tarkemmin katsoa täältä. 
Vauhdikkaaseen poluilla kaahaamiseen viritety geometria on mitoitettu 650B-rengaskoon ympärille ja lisäksi runkoon on valittu kaikki tämän päivän standardiherkut kuten isot laakerit kaikissa jousituksen nivelissä, 12mm läpiakseli takanavassa, Press Fit-keskiö, sisäpuoliset vaijeriviennit ja 1½-1⅛ ohennetu ohjainlaakeri. Runko on tarpeellisen kiertojäykkä niin edestä kuin takarungonkin osalta. Takajousituksen faux-bar -rakennetta moni pitää nykyään lähes kivikautisena Horst Link-patentin raukemisen, polkemisen aiheuttaman notkumisen ja jarruvoimien vaikutuksen takia mutta se on tukeva ja periaatteeltaan yksinkertainen. Moinen jousitusratkaisu löytyy myös enduron 2013 maailmanmestarin Jerome Clementzin pyörästä joten puheet reliikistä pysyy edelleen vain puheina. Kohtuullisen joustomatkan ja iskarin hitaan piirin vaimennuksen avustaman sain itse hiottua polkemistekniikkani sopivaksi muutamassa minuutissa. Väärillä säädöillä ja huonolla tekniikallahan ei pyöräilyssä onnistu oikein mikään muukaan. Rock Shoxin Monarch RT- iskarista löytyy myös lukitus helpottamaan kiipeämistä mutta en kokenut sille mitään tarvetta edes tasaisen tappavissa ylämäissä, kuten en myöskään keulan lukitukselle. Iskarin perään on lisätty tavanomaisuudesta poiketen yksi linkku eliminoimaan iskarille välittyviä poikittaisia voimia. Poluilla Kona Process 134 DL kulkee sen verran vauhdikkaasti että rumimpiin kivikoihin keulaksi toivoisi jota
in pidempijoustoista keulaa kuin nykyinen, Rock Shoxin 140mm Relevation. Keula on muutoin ihan kelvollinen mutta usein ensimmäinen tolkutonta kaahaamista rajoittava asia. Runkomateriaaliksi moni saattaa kaivata hiilikuitua alumiinin sijaan, kuidun tuoman painoedun ja hypetys-kertoimen vuoksi, mutta mielestäni alumiini puolustaa edelleen paikkaansa paremmalla iskunkestävyydellä. Toisin sanoen kaadan siis mielummin alumiinisen pyörän kivikkoon kuin hiilikuituisen, jossa kuitukerrosten delaminoituminen jää helposti huomaamatta. Talven tullen kuitukerrosten väliin kapillaari-ilmiön imemä vesi jäätyy ja repii vaurion entistä pahemmaksi. En punninnut pyörää eikä se mikään keijukainen olekkaan mutta ajaessa pyörä tuntui keveältä, kiitos toimivan geometrian.
Kona Process 134 DL on viimeistelty vähän sekalaisella mutta laadukkailla osilla. Jarrut ja voimansiirron perusta on Shimano SLX:ää, poikkeuksena vaihtajat joiksi taakse on valittu paremman sarjan Shimano XT ja ja eteen Sramin x7 koska Shimanolta ei sopivaa ”low direct mount”- vaihtajaa taida löytyä. Vaikka ketjun eturattaalla pysyminen ei ongelmaksi pahasti muodostunutkaan niin itse näkisin käytännöllisempänä vaihtoehtona yhden narrow/wide-tyyppisen eturattaan kuin kaksi perinteistä, pienemmälle rattaalle ei pahemmin käyttöä löytynyt. Erityisesti endurotouhuissa käytännöllisen hissitolppaan virkaa toimittavan KS Super Naturalin vaijeri jäätyi talven ekalla pakkaslenkillä mutta vaijerin huolellisen öljyämisen jälkeen toiminta oli moitteetona. Hienosti mietitty yksityiskohta on eteen valittu takarengasta leveämpi Maxxiksen Ardent. Takana 2,25″ rengas vaikuttaa rullaavuuteen enemmän ja edessä 2.4″ leveä rengas tuo vähän ylimääräistä vakautta käsille. Tarkempi osalista täältä.
Kona Process 134 DL jätti vähän hämmentävän kuvan itsestään. Se on todella nopea 140mm joustavien trail-pyörien sarjassa mutta samalla niin nopea että rahkeet riittäisi geometrian puolesta raskaampaankin sarjaan johon Kona tarjoaa jo pidempijoustoisia Process 153- malleja. Hienosti rullaavat 650B-kiekot jyräävät alleen helposti kivet sekä juuret samalla ahmien polkua eteenpäin kiihtyvällä vauhdilla mutta kun kivien koko alkaa lähentelemään keskimääräisen ihmisen pään kokoista kiveä niin varsinkin keulan rajat tulevat rymisten vastaan. Ehkä koko jutun ytimessä onkin se tosiasia että tosi kivalla pyörällä tulee aina ajettua vähän liian kovaa ja että raja löytyy jostain.
Kona Process 134 DL toimitti testattavaksi bikeshop.fi
Kuvat ja teksti Markus Kivistö
