Finntriathlon Kisaraportti
Triathlonhuumaa Joroisilla, Finntriathlon kisaraportti
Tajusin vasta tätä tekstiä kirjoittaessani, että ole kisannut Joroisilla ekan kerran tasan 20 vuotta sitten eli v. 1994. Triathlon-taukoa tuohon väliin on toki mahtunut yli 10 vuotta. Vuosien varrella Joroisten pyöräreitti on kulkenut montaa eri väylää, mutta juuri tuolloin, ekassa kisassani Joroisilla, pyörän kääntöpiste oli niinikään Rantasalmella. Silloin matkat olivat 2,5 – 80 -20, joten ei kannata ryhtyä kaivamaan arkistoja tulosvertailun suhteen. Kisailin 90-luvulla Joroisilla varmaan 4 kertaa ja parhaimmillaan vauhdit ovat todellakin olleet eri luokkaa kuin nyt – ainakin pyöräilyssä ja juoksussa.
Mut palataanpa tämän vuoden kisaan. Syksyllä en ehtinyt paikkaani tähän klassikkokisaan lunastamaan ja olinkin jo kisakalenterini suunnitellut toisella tapaa. HEAD Ambassador –tiimi sai kuitenkin muutamia paikkoja kisaan, joten innostuin välittömästi mahdollisuudesta ja ilmoittauduin kisaan vasta kesäkuussa. Majoitusta en alueelta ollut varaillut, koska Jyväskylästä matkaa kertyy vain 130 km. Joroisilla kisan logistiikka on kuitenkin sen verran monimuotoinen, että päätin tehdä visiitin paikanpäälle jo perjantaina. Kävin infossa ja vein kamppeet valmiiksi T1 ja T2 alueille, jotta lauantaiaamun säätö jäis vähemmälle. Samalla pääsin moikkaamaan perjantaina kisan expo-alueella HEAD – Ambassador tiimiläisiä HEADin teltalla. Paikalla oli myös HEAD Swimming maahantuojan (CBM Produkter AB) edustaja Chris. Sain jo vihiä, että ensi kaudeksi on tulossa taas uutta viritystä HEADin märkäpuvun lippulaivamalliin Black Marliniin. Sellainen tulee olemaan myös itselläni käytössä ensi kaudella. HEAD Ambassadorina minulla on ollut jo tällä kaudella käytössä Black Mariln ja sehän on toiminut erinomaisen täydellisesti. Puvun paneelit on saatu muotoiltua niin, että uintiasento muodostuu erittäin sujuvaksi ja mm. suunnan vilkaisu on varsin vaivatonta. Joka kerta pukua riisuessani hämmästyn siitä miten helposti Black Marlin soljahtaa pois. Ei jää jumittamaan eikä tarraudu päälle. HEADin tuotteista muita suosikkejani ovat mikrokuitupyyhe: mahtuu pieneen tilaan ja kuivuu nopeasti sekä Tiger –uimalasit: istuu silmille täydellisesti, ei huuruunnu eikä pääse vesi lirahtamaan linssiin.
Kisa ei varsinaisesti jännittänyt etukäteen, mutta tajunnassa oli vielä vahvana muistot viime syksyn Challenge Barcelonan tuskaisesta pyöräilystä. Se ei nimittäin sujunut missään vaiheessa – ei edes ekoilla kilsoilla. Huomasin mielikuvittelevani, että sitä se sitten taas on – tuskaa ja kärsimystä hela vägen. Kuuma keli toki vielä vahvisti suuren ja tuskaisen taistelun odotusarvoa. Kaikesta huolimatta pidin viiden tunnin rikkomista tavoitteenani. Ennen taistelua pääsi nauttimaan huimasta fiiliksestä T1:llä Valvatuksen rannalla. Alueella oli 1400 kisaajan verran odotusta ja jännitystä. Lisää latausta tunnelmaan toi myös #TeamElianJouhki -käsinauha, mahtava kisatunnelman sekä edessä olevan taistelun omistaminen supernaiselle –Elinalle. Oma startti oli klo 11:34, jolloin veteen syöksyi kaikki naisten AG –ryhmät, eli reilut 200 naista.
Uinti:
Vaikka Valvatuksen rannalla ehti jo pari tuntia odottelemaan, niin starttihetki onnistui yllättämään. Kesken rupattelun sireeni soi ja sit mentiin. Pääsin liikenteeseen nätisti ilman suurempia taisteluja. Jostain syystä en kuitenkaan päässyt letkeään uintirytmiin. En meinannut taaskaan millään hahmottaa reittiä, joten vilkuilin koko ajan suuntaa vaikka olisin rauhassa vain voinut keskittyä hyvään uintiin. Ennen ekaa kääntöpoijua olikin sitten edessä jo aiemmissa starteissa lähteneitä hitaampia uimareita. Uinti oli koko ajan liian helppoa, mutta silti en jotenkin saanut käyttöön seuraavaa vaihdetta ja matkan edetessä uinti meni melkoiseksi pujotteluksi. Tiesin jo matkalla, että nyt tulee aika mitäänsanomaton uintiosuus. Tuloksista tarkistettuna uintiin kului 33 min ja risat. Pari minuuttia olis pitänyt pystyä siitä nipistämään tuosta ajasta.
Pyöräily:
Osuudelle lähtiessäni en hahmottanut lainkaan tilannetta oman AG-ryhmäni suhteen. No, pääasia oli edetä ja tulokset selviää viimeistään maalissa. Helteinen keli tuntui toden totta mieluisalle pyöräilyssä. Lihakset pysyivät vetreinä ja ihmettelin jo alkumatkasta, että eihän tämä tunnukaan niin karmealle, kuin edellisen syksyn koettelemukset Barcelonassa. Ajaminen tuntui tasaisen voimakkaalle. Koko matkalla ei tullut kertaakaan epätoivoista oloa ja sehän vaikutti fiilikseen. Ennen kaikkea uskalsin jo ajatella, että syksyn IM kisa Mallorcallakin voisi olla jotain muuta, kuin edellinen tuskainen kokmukseni. Vaikka vauhti ei ihan vielä tyydytä, niin olipas hulppeeta painella ohituskaistaa oikein urakalla. Peesauksesta on taas ollut keskustelua, mutta mielestäni ajaminen vaikutti kohtuu siistille. Peesivalvojana toimineet Esa ja Jaana Ojala totesivat kisan jälkeen, että mitään räikeitä peesiryhmiä ei päässyt syntymään. T2:lle tullessani en edelleenkään tiennyt mitään tilanteesta. Sen verran hahmotin, että yksi nainen ajoi viimeisellä neljänneksellä ohitseni ja useita tuli itse ohiteltua. Transitioalueen juoksupätkä tuntui ihan säälittävälle paljasjalkatöpsöttelylle. Vaihtoajat oli jäljestäpäin tarkasteltuina hiukan liian verkkaisia. Kumpaankin vaihtoon meni yli 3 minuuttia, yhteensä n. 7 min.
Juoksu:
Ensimmäinen 7 kilsan kierros tuntui melkoiselle tikuttamiselle. Totesin siinä juostessani, että aikoinaan juoksun kankeus pyöräilyn jälkeen kesti 1-2 kilsaa. Nyt tuntuu, että tuo kaava on ainakin triplaantunut. Aika tasaisia juoksukierroksia kuitenkin tepsuttelin. Matkan varrella sain väliaikatietoja. Olin ju
oksun alkaessa yli kolme ja puoli minuuttia perässä oman AG ryhmän ykköstä – Niina Maisniemeä. Tokalla kierroksella kuulin, jo että ero on supistunut puoleentoista minuuttiin. Juoksukin alkoi tuntumaan kevyemmälle. Kaikilla huoltoasemilla kastelin pään ja koko vartalon vedellä. Nesteytyksen suhteen olen onneksi kohtuu helppo tapaus. En joudu juomaan kohtuuttomia määriä, joten keskityin enemmän ulkoiseen nesteytykseen. Pyrin siis pitämään itseni mahdollisimman märkänä ja viileänä. Se totisesti auttoi etenemistä. Lämpötila oli kaiketi 29 asteen kieppeillä, joten kuumuus oli vahva taistelukumppani juoksureitillä. Toisen kierroksen loppupuolella kuulin yhtkiä Niinan kommentoivan, että eihän mun pitäny ohi ehtiä. Kas –olinkin ohittanut taisteluparini. Mikäs siinä – sehän sopi minulle. Olin kylläkin varautunut siihen, että meille tulee Niinan kanssa ankara kamppailu. Ohitettuani toki tajusin, että tässähän voi vielä kehkeytyä reipas hyytyminen, kramppikohtaus tai mikä tahansa viivytys. Juoksu kuitenkin pysyi tasaisena loppuun asti. Loppuaika painui selkeästi yli viiden tunnin (5:08) joten ihan nappikisaa ei tullut, mutta olosuhteisiin nähden yllätyin miten vaivattomasti onnistuin kisasta suoriutumaan.
Maali:
Maalissa oli melkoinen meininki. Eipähän tarvinnut ainakaan lämmittelyvaatteita kiskoa päälle. Kisaajille oli tarjolla Lildl Recovery alueella varsin monipuolinen tarjonta syötävää ja juotavaa. Heti maaliintulon jälkeen ei kylläkään meinaa mikään maistua, joten nappasin kylmiä juomia ja aloittelin siirtymän suihkuille. Pitkän ja helteisen kisan jälkeen on niin superfiilis, kun pääsee virkistymään suihkuun, hiukset kuiviksi ja puhdasta päälle. Suihkussa oli hilpeetä huomata kisa-asun jättämät järeät rajata. Vakuuttavin fiilis tuli siitä, että huomasin kisanumerotatuoinnin saaneen seurakseen kisa-asun HEAD –logon aurinkorajaustatuoinnin reiteen. Otan Amnbassador –roolin tosissani! Virkistäytymisen jälkeen energian tankkaus Lidlin Recovery -teltassa olikin jo mieluisa ohjelmanumero. Kisakentällä ei aika päässyt käymään pitkäksi, vaikka palkintojen jako hiukan viivästyikin. Tri –heimon kesken todellakin riittää rupattelua ja kokemusten vaihtoa. Päivän huipennus oli kipaisu Suomen mestarin korokkeella. Kisan voitto oli ehdottomasti omistettu urhealle taistelijalle Elina Jouhkille! #TeamElinaJouhki #pinkwheels – näkyi vakuuttavasti läpi kisan. Mahtavaa! Isot kiitokset myös koko Finntriathlon –organisaatiolle! Joroisilla todellakin tehtiin mieleenpainuvaa triathlon –historiaa!
After Race:
Sunnuntai meni huilaillessa ja jopa kulttuurisissa riennoissa kesäteatterin katsomossa Ilomantsin Möhkössä. Ongelmia oli eniten energian saannin kanssa – ei jaksanut syödä! Voi miten typerää! Maanantai aamuna olo oli edelleen tosi väsynyt. Aamukahvin jälkeen ei jaksanut muuta, kuin mennä makoilemaan. Ei edelleenkään jaksanut edes syödä. Oloa helpotti tietoisuus suunnitellusta pyörälenkistä Pohjois-Karjalan maisemissa. Hämmentävää oli huomata, että istuminen, lepäily ja syöminen oli raskasta, mutta kun pääsi pyörän päälle, niin olo helpottui. Lenkistä muodostui reipas 135 km. Samalla tuli kierrettyä Pyhaäselkää ja sen ympärillä sijaitsevia syrjäisiä itäisiä pitäjiä, kuten Hammaslahti, Rääkkylä ja Liperi. Ajo sujui hämmästyttävän virkeästi ja loppua kohti ajo vain voimistui. No, nyt muutama himmailupäivä ja sitten suunta kohti pientä treenijaksoa ja seuraavia kisoja: Perusmatkan SM Kuopio, Finntriathlon Tahko ja kauden huipennuksena Ironman Mallorca.
