Raportti Offroadfinnmark 700 tapahtumasta.

Offroadfinnmark 700

28.7. 18.00 oli hetki johon oli pitkään ja hartaudella valmistauduttu; OffroadFinnmark 700 kisan startti. Kyseessä oli siis maastopyöräkisa joka nimensä mukaisesti ajettiin Finnmarkissa Norjassa ja oli mitaltaan 700km. Kyseessä oli meille molemmille ensimmäinen kerta kyseisessä kisassa, eikä näin pitkästä suorituksesta ollut kummallakaan mitään kokemusta. Pisin tätä ennen ajettu maastoreissu oli Antin Tahkolla polkema huikea 300km. Myöskään selkeyttä maastosta jossa tullaan ajamaan ei ollut. Se oli tiedossa että nousumetrejä tulee olemaan noin 12000, eli helpolla ei tultaisi missään tapauksessa pääsemään.

Matkaan lähdimme Turusta perjantai-iltana matkailuautolla. Olimme onnistuneet houkuttelemaan mukaamme myös kolmehenkisen huoltojoukkueen joten ilmassa oli lähes ammattilaistallin fiilistä. Ajoimme kisakeskuksena toimineeseen Altaan käytännössä yhtäsoittoa ja olimme perillä lauantai-iltana. Näin ollen meille jäi aikaa rauhassa valmistautua koitokseen. Itse kävin vielä sunnuntaina vetämässä viimeistely lenkkinä kisan ensimmäisen etapin, jonka jälkeen pyrimme vain lepäämään ja tankkaamaan. Koska kummallakaan ei ollut mitään kokemusta vastaavista kisoista asetimme tavoitteeksemme vain selviytyä hengissä maaliin.

Meidän lisäksi kisaan oli ilmoittautunut 14 joukkuetta joista kaksi oli sekajoukkueita. Tiistai aamun kisaajakokouksessa näimme millaisia tulevat kilpakumppanimme ovat ja saimme vielä viimehetken ohjeita kisaa varten. Järjestäjät myös vielä esittelivät reittiä ja kertoivat mitkä tulevat olemaan kisan kriittisiä paikkoja. Noin kello 17.30 siirryimme lähtöalueelle odottamaan starttia. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua ja paikallista väkeä oli saapunut sankoin joukoin paikalle seuraamaan kisan starttia. Kello 18.00 lähtölaukaus kajahti ja kisa starttasi mönkijän vetämänä kaupungin keskustasta ulos.

1. Etappi Alta Start-Alta 49.7km

Ensimmäinen etappi alkoi asfaltti pätkällä läpi kaupungin keskustan. Kaupungista ulos päästyä pääsimme varsinaiseen asiaan ja siirryttiin nopealle singletrack reitille. Tämä singletrack polku oli koko reissulla ehkä eniten sitä mihin täällä Etelä Suomen metsissä on totuttu. Polkuosuuden jälkeen reitti seurasi jokivartta pitkin erittäin nopeana ja jokivarren jälkeen reitti palasi singletrack polulle. Metsästä reitti siirtyi noin viiden kilometrin asfalttipätkälle, jota seurasi etapin ainoa todellinen nousu. Nousu ei ollut teknisesti vaativa mutta pitkä se oli, luonteeltaan hyvinkin Tahkon El Grande tyyppinen. Huipulta alkoi laskettelu alas soiselle alueelle jossa pyörät saivat reissun ensimmäisen kurakylvyn ja kengätkin kastuivat reissun ensimmäistä kertaa. Suopätkän jälkeen alkoi latupohja jota pitkin ajettiin loppumatka, kunnes etapin päätteeksi siirryttiin vielä asfaltille jota pitkin tultiin checkpointille takaisin Altan keskustaan. Väliaikapisteellä paikallisen pyöräliikkeen FullRullen pojat pesivät ja öljysivät pyörämme ja huomasivat että Antin takavaihtaja ei ole aivan kohdillaan ja sääsivät myös sen. Oma huoltojoukkomme otti juomareppumme ja täyttivät juomamme ja lisäsivät evästä reppuumme samalla kun me haukkasimme syötävää. Ja matka jatkui.

2. Etappi Alta-Stabbursdlen 46,7km

Toinen etappi alkoi luonnollisesti asfaltti pitkin kun kerran kaupungista lähdimme. Asfalttia jatkui vain lyhyen pätkää ja siirryimme hiekkateille joissa saatiin muutama kunnon nousu polkea niin ylös kuin alaskin. Tällä osuudella oli myös paljon paikallisia ihmisiä teidenvarsilla seuraamassa kisaa ja hurraamassa kannatushuutoja. Tieosuuksien jälkeen oli aika siirtyä tuntureille. Täällä alkoi nousut olemaan melkoisia mutta niin oli myös laskutkin. Maisemat tällä osuudella oli kertakaikkisen hulppeat ja olimme liikkeellä keskiyöllä joten yöttömän yön auringonlasku ja –nousu osuivat täällä kohdallemme. Tämä etappi oli teknisesti helpohko. Polut olivat hyvin ajettavissa. Laskut olivat suhteellisen kivikkoisia ja naureskelimme kehittyvämme tässä vielä melkoisiksi enskakuskeiksi. Etapin lähestyessä loppuaan muuttui reitti erittäin märäksi ja hyttysten määrä oli helvetillinen. Garminiemme ilmoittaessa saavuttaneemme maalin ei väliaikapistettä kuitenkaan näkynyt missään. Erään mökin tosin löysimme, mutta se näytti täysin elottomalta eikä kukaan avannut ovea kovasta kolkuttelusta huolimatta (onnesta ei tullut kukaan haulikko kädessä avaamaan). Myöskään puhelimissa ei ollut kenttää joten soittokaan väliaikapisteelle ei onnistunut. Aikamme ihmeteltyämme mitä tehdä päätimme jatkaa matkaa silläkin uhalla että väliaikapiste jäisi käymättä ja diskaaminen olisi mahdollista. Ajettuamme muutaman kilometrin näimme edessämme teltan ja tajusimme väliaikapisteen sijaitsevan siellä. Väliaikapisteellä jälleen pyörämme pestiin ja öljyttiin samalla kun itse tankkasimme energiavarastojamme.

3. Etappi Stabbursdalen – Lakselv 77.2km

Energiatankkauksen ja pyörän huollon jälkeen iskimme seuraavan etapin kimppuun jonka ennakkoon tiesimme kisan kovimmaksi etapiksi. Etappi otti meiltä heti luulot pois alkamalla syvällä ja märällä mönkijäuralla, jossa ajaminen oli suurimmaksi osaksi täysin mahdotonta. Eli tunkkaamiseksi meni. Selvittyämme alun hankaluuksista saavuimme poroaitaa seuraavalle mönkijäuralle jota pitkin ajokin kulki jo paremmin. Kunnes tajusimme eksyneemme reitiltä. Aikamme hämmästeltyä missä reitti kulkee saimme selkoa Garminista ja siirryimme poroaidan toiselle puolelle aloittaaksemme rämpimisen suossa. Tässä vaiheessa itseltäni rupesi hermo kiristymään kun kilometrikaupalla talutimme/ kannoimme pyöriä polviin asti upottavassa suossa. Suosta selvittyämme matka jatkui jokseenkin ajettava mönkijäuraa pitkin, kunnes saavuimme kivikko helvettiin. Seuraavat parikymmentä kilometriä ajettiin ylös alas tuntureita jumalattomissa kivikoissa. Olo oli kuin ajaisi loputtomassa pirunpellossa ja huumorintaju oli täysin lopussa. Myös väsymys painoi itselläni todella raskaasti päälle ja epätoivo alkoi valtaamaan kehoa ja mieltä. Lasketellessamme loputtoman pitkiä kivikkomäkiä alas kuoleman väsyneenä ajatus joka hiipi koko ajan mieleen oli että nyt ei parane tehdä ajovirheitä tai muuten sattuu ja pahasti. Kaikki kuitenkin loppuu aikanaan, niin myös kyseinen kivikkohelvetti ja pääsimme varsin mukavasti ajettaville poluille joita pitkin pääsimme pois tunturista ja asfaltille joka saattoi meidät Lakselvin väliaikapisteelle. Saavutettuamme väliaikapisteen Antti huomasi että hänellä on kampi irtoamaisillaan. Pahaksi onneksemme meillä ei ollut työkalua kammen kiristämiseen. Huoltojoukkomme otti pyörämme huomaansa, pesi ja huolsi ne ja me soitimme FullRullen pojille tekniseen apuun. Pojat eivät kauhean tyytyväisinä lähteneet kiristämään kampea, sillä he olivat kahden tunnin ajomatkan päässä. Sanoimme menevämme nukkumaan ja he lupasivat hoitaa homman. Menimme syömään ja kävimme suihkussa ja painelimme pakollisille unille. Lakselv oli siis yksi kolmesta pakollisesta kolmen tunnin paussi paikasta. Nukuimme kuitenkin vähän enemmän, noin kolme ja puolituntia, ja herättyämme oli Antin pyörä korjattu. Oma huoltojoukkomme oli taas tehnyt loistavaa työtä ja pyörämme jälleen kiilsivät ja reppumme olivat valmiina seuraavalle etapille. Pitkät unet kostautuivat ja lähdimme tälle etapille viimeisinä.

4. Etappi Lakselv – Valjok 77.1km

Neljäs etappi alkoi asfalttipätkällä josta siirryimme metsäpolulle joka jälleen muistutti Etelä Suomalaista maastopolkua. Tällä polulla saavutimme edellä ajavan tanskalaisjoukkueen, mutta juuri kun olimme saaneet näköyhteyden heihin minulta räjähti rengas. Olimme ihmetelleetkin miten renkaat kestivät edellisen etapin kivikot, mutta nyt rengas ei enää kestänyt vaan takarengas repesi kyljestä ja litkut suihkusivat pihalle. Vaihtorengasta ei luonnollisesti ollut mukana, joten korjasimme päällirenkaan teipillä ja laitoimme sisärenkaan. Viestitimme huoltoon että tarvitsemme seuraavalle väliaikapisteelle päällirenkaan ja sellainen luvattiin toimittaa. Polulta siirryimme jälleen suolle tunkaamaan jonka jälkeen taisimme tulla metsästysseurojen maille. Ainakin metsästysseurojen majoja alueella oli. Polut olivat jälleen hyviä ajettavia, mutta erittäin mutaisia ja liukkaita. Metsästä siirryimme jälleen tuntureihin, ja alkuun pääsimme ajamaan erittäin hyviä polkuja/ teitä. Nousut kävivät täällä erittäin koviksi ja tuuli yltyi suhteellisen kovaksi ja luonnollisesti vastaiseksi. Nyt vihdoin saavutimme uudelleen tanskalaiset ja pääsimme heistä ohi. Ylhäällä tuntureilla oli pitkiä pätkiä joissa ei ollut minkäänlaista polkua ja ajaminen oli monin paikoin mahdotonta. Taas siis tunkattiin. Aina kun jouduimme nousemaan pyöriltä alkoivat tanskalaiset saavuttaa meitä. Kaverit olivat varmasti kisan nopeimmat tunkkaajat. Tuskaisten tunkattujen kilometrien jälkeen saimme helpotusta kun polut muuttuivat jälleen suhteellisen ajettaviksi. Ja tuulikin kääntyi meille myönteiseksi joten pääsimme vaihteeksi kokemaan vauhdin hurmaa. Aivan reitin loppupuolella yllätykseksemme saavutimme myös toisen tanskalaisjoukkueen. Olimme luulleet heidän olevan jo kaukana edellämme, mutta siellä he seisoivat joen rannassa ihmettelemässä ylitystä. Kisassa jouduttiin siis ylittämään kymmeniä jokia kahlaamalla, mutta tämä oli yksi suurimmista ja vettä oli puoleen reiteen asti. Loppumatka väliaikapisteelle meni mäkeä lasketellessa ja huoltojoukkomme otti jälleen pyörämme ja reppumme huostaansa ja itse painelimme syömään. Tämä väliaikapiste muuten sijaitsi aivan Suomen rajalla.

5. Etappi Valjok – Karasjok 36.4km

Etappi kohti Karasjokea alkoi järkyttävällä nousulla. Nousu jatkui ja jatkui ja kokonaiskorkeutta sille tuli n. 500m. Suurimmaksi osaksi nousu oli vielä niin jyrkkä että ajaminen oli ainakin itselleni mahdotonta. Enkä usko että kovinkaan moni muukaan sitä ylös polki. Muuten etappi oli suhteellisen hyvää mönkijäuraa ja jopa suhteellisen kuivaa. Mitään pahempia suopätkiä ei tälle etapille mahtunut. Itselläni alkoi uni painaa järjettömästi päälle ja vaikka edessä oli pakollinen lepotauko, oli pakko pitää ylimääräinen 10min lepotauko metsässä saadakseni lisävoimia loppuetapille. Etappi oli koko matkaltaan hyvin samankaltaista reittiä ja loppui jälleen hirmuiseen laskuun. Saapuessamme väliaikapisteelle huoltoautomme kaarsi meitä vastaan. Yksi huoltojoukkueemme jäsenistä joutui palaamaan Suomeen ja muut heittivät hänet bussipysäkille. Onnesta Karasjokella oli pakollinen lepotauko niin jätimme pyörämme ja reppumme pihalle ja menimme syömään. Tällä aikaa huoltommekin palasi varusteidemme kimppuun ja itse kävimme suihkussa ja painelimme nukkumaan. Tässä vaiheessa pitkä kisa rupesi näkymään joukkueissa, ja ensimmäiset joukkueet jättivät leikin kesken tämän etapin jälkeen. Itse nukuimme taas noin kolme ja puolituntia ja takaisin pyörien päälle.

6. Etappi Karasjok – Soussjavri 1 81.3km

Kuudes etappi oli kisan pisin ja tässä vaiheessa tajusimme aikarajojen alkavan painamaan päälle ja meidän on nostettava vauhtia mikäli meinaamme ehtiä maaliin. Kuudetta etappia oli etukäteen myös varoitettu ehkä kisan raskaimmaksi etapiksi. Alkuun reitti seurasi merkittyä vaellus/ pyöräreittiä ja naureskelin miksi pyöräreittien merkkeihin oli laitettu ”pappapyörä”. Aikansa ajeltuamme saavutimme jälleen tanskan kaverit jotka olivat aiemmin päässeet edellemme. Myös pyöräreittien merkkien ”pappapyörän” kuva muuttui maastopyörän kuvaksi ja taas oltiin suolla tunkkaamassa. Varoituksen sana kaikille; jos menette Norjaan pyöräilemään ja ajatte merkattuja reittejä se ei tarkoita välttämättä sitä että reitit ovat ajettavia. Koska meillä oli kiire niin pyrimme tunkkaamaan niin nopesti kuin mahdollista ja heti kun ajaminen oli pienenkin pätkän mahdollista nousimme pyörien päälle. Suoalueen jälkeen matka jatkui kohtuullisesti ajettavissa oleva mönkijäuraa pitkin kunnes saavuimme erittäin nopeasti ajettavalle polulle. Hiekkapohjainen ajoittain pehmeä polku oli erittäin nopea ajaa. Ongelmia aiheutti tasaiseen tahtiin tapahtuneet vesistöjen ylitykset jotka saivat kuivan hiekan tunkeutumaan ketjuihin ja kaikkialle muuallekin pyörään. Tällä etapilla oli pakko pitää ylimääräinen huoltotauko ja putsata ketjut sekä rattaat ja iskettävä uudet öljyt. Pelko aikarajoista sai meidät polkemaan entistä nopeammin ja väliaikapisteelle saavuimme kellottaen kisan kolmanneksi nopeimman ajan, eikä kakkossijakaan jäänyt kuin minuutin päähän. Soussjavrella jälleen huoltomme toimi pikaisesti ja itse vedimme nopeat eväät ja pikaiset sananvaihdot kisan managementin kanssa ja takaisin tielle.

Etappi 7. Soussjavri – Masi 32.7km

Tämä etappi alkoi jälleen suossa tunkkaamisella. Ja vaikka hyttyset olivat riivanneet meitä koko matkan, tällä etapilla ne muodostuivat helvetilliseksi ongelmaksi. Heti kun jouduit taluttamaan oli järjetön lauma verenimijöitä kimpussasi. Oli siis parempi vain polkea. Suolta etappi siirtyi poronhoitoalueelle ja siellä reitti oli pääosin hyvin ajettavaa mönkijäuraa. Reitti oli jatkuvaa tasaista nousua ja laskua, ilman että olisi kuitenkaan ollut mitään järisyttäviä piikkejä. Tässä vaiheessa kisaa alkoi jalkani antaa merkkejä ongelmista. Nilkkoja ja sääriä rupesi vaivaamaan hienoinen aristus, joka ei kuitenkaan vielä antanut syytä huoleen, olihan tässä jo valmiiksi kämmenet, takalisto ja selkäkin puuduksissa. Etappi 7 kulki helposti eikä sisältänyt mitään ihmeellisyyksiä vaan kulki suhteellisen nopeaan. Saapuessamme Masin väliaikapisteelle oli siellä karnevaalimeininki pystyssä vaikka olikin lähes keskiyö. Torstaina startanneen 300km kisan kärki näet saavutti väliaikapisteen kanssamme samaan aikaan. Väliaikapisteellä oli FullRullen pojat jälleen huoltotoimissa, joten Antin heittävä takakiekko rihdattiin täällä. Taas nopea syöminen, parit valokuvat ja matka jatkui.

Etappi 8. Masi 1 – Kautokeino 68km

Tämän etapin piti ennakkoasetusten mukaan olla kisan ylivoimaisesti helpoin. Reitti ei kulkenut varsinaisesti mastossa lainkaan, vaan koko matka oli hiekkatietä. Ja vieläpä hyvin paljon laskuja sisältävää tietä. Meillä alkoi ongelmat heti alussa. Garmin sekoili jälleen, emmekä olleet löytää reittiä. Myös kipu jaloissani rupesi yltymään. Kiire kuitenkin painoi päälle ja oli pakko yrittää pitää vauhtia yllä. Edessä kuitenkin olisi pakollinen lepo. Kun lähdimme laskemaan hiekkamäkiä alas, saavutti niissä helposti 60kmh ja kovemmankin vauhdin. Koska oli kylmä yö, aiheutti tämä viima melkoista palelemista. Lisäksi reitillä oli erittäin paljon vesilätäköitä joten kun tuolla vauhdilla pamauttelee lätäköihin voitte kuvitella kuinka märkänä on. Ja märkänä paleleminen paheni entisestään. Ja kun vielä lisätään suunnaton väsymys niin soppa on valmis. Kisa alkoi muodostumaan henkiinjäämistaistoksi ja vaikka minulla oli kaikki repustani löytyneet vaatteet päällä ei  kylmyys helpottanut. Väsymys myös kasvoi ja pahensi palelemista, joten oli pakko tehdä ratkaisu; sanoin Antille että vaikka kiire painaa päälle on minun pakko levätä. Kaivoin repustani avaruushuovan ja kietouduin sen sisään vartin unille. Nämä nokoset helpottivat väsymystä ja väsymyksen helpottaessa myös kroppa rupesi jälleen lämpenemään. Lopulta selvisimme Kautokeinoon hitaimpana joukkueena koko etapilla. Kisan helpoin etappi olikin muuttunut yhdeksi vaikeimmista. Kautokeinossa jälleen perinteinen toiminta; pyörät ja reput huoltoporukallemme ja itse ruokailemaan, suihkuun ja nukkumaan. Päätimme vetää tällä kertaa vähän pidemmät unet ja nukuimme hiukan yli neljä tuntia. Herättyämme meille sanottiin että meillä on aikaa yhdeksän tuntia olla seuraavalla väliaikapisteellä. Amatöörimäinen moka meiltä ettemme olleet seuranneet väliaikapisteiden sulkeutumista vaan maalin sulkeutumista. Meille myös kerrottiin että kisan nopein joukkue oli käyttänyt etappiin aikaa 7h50 min, joten me emme tulisi ehtimään ajoissa maaliin. Tanskalaiset ystävämme Team Djurs Copenhagen Adventures Sportista  olivat saman tilanteen edessä joten yhdessä totesimme että yrittämään ainakin lähdetään. Sai muuten aamutoimiin hiukan vauhtia tieto entisestään pahentuneesta kiireestä.

Etappi 9. Kautokeino – Masi 2 78.8km

Tämä etappi alkoi asfaltti osuudella joka oli vieläpä melkoisen pitkä. Asfaltti osuuden keskinopeutemme oli 25kmh ja ajattelimme ettei tule olemaan mikään ongelma ehtiä seuraavalle väliaikapisteelle. Jalkani tosin muuttuivat kokoajan pahemmiksi, eikä kipulääkkeet enää tahtoneet tuoda mitään helpotusta. Asfltilta siirryimme tuntureille ja törmäsimme edellämme ajaneeseen Team PC Racingiin jonka toinen jäsen oli telonut jalkansa ja he odottivat evakuointia. Joukkueen jäljelle jäänyt jäsen Claus Falck kysyi josko hän voisi liittyä joukkueeseemme ja ajaa kisan loppuun kanssamme. Toki tämä hyvässä urheiluhengessä meille kävi. Muutamien hienojen laskujen jälkeen reitti muuttui jälleen todella ankeaksi. Tuntureilla ei ollut minkäänlaisia polkuja ja homma meni jälleen tunkkaamiseksi. Päivä oli erittäin lämmin ja ensimmäistä kertaa kisassa tuli ongelmaksi juomaveden riittämättömyys. Luonnollisesti vesien käydessä vähiin ei vastaan tullut jokienkaan ylityksiä joissa pullot olisi saanut täytettyä. Suota ja kosteaa taas riitti, mutta niistä ei oikein juomavedeksi ole. Tuska jaloissani paheni ja tunkkaaminen oli vielä polkemistakin tuskallisempaa. Lopulta kuitenkin pääsimme jälleen mönkijäurille joissa ajaminen onnistui jotenkuten. Etapin lopun alkaessa häämöttää tuli muutama huikean jyrkkä hiekkapolku lasku, jossa onnistuin myös vetämään kisan ainoat varsinaiset pannut. Onnesta alastulo oli täysin pehmeään hiekkaan niin selvisin puhtaasti säikähdyksellä. Päästessämme vihdoin väliaikapisteelle kuulimme kisan järjestäjiltä kellottaneemme lähes puolituntia kovemman ajan kuin etapin pohja-aika oli. Myös peräämme lähtenyt tanskalaisjoukkue tuli lujaa ja hävisi meille vain kaksi minuuttia.

Etappi 10. Masi 2 – Soussjavri 2 55.1km

Ruokailun ja pyörähuollon jälkeen matka jatkui jälleen kohti Soussjavreä. Kiire painoi päälle ja etappi alkoi hirmu nousulla ylös tunturiin. Olin väliaikapisteellä sitonut jalkani, laittanut niihin Voltarenia ja ottanut särkylääkettä. Mikään ei enää auttanut, vaan tuska jaloissani kävi sietämättömäksi. Ajettuani 12km etappia oli pakko tehdä vaikea päätös ja todeta Antille että minun kisa oli tässä; jalat eivät pysty enää. Itkuhan siinä itsellä pääsi kun ratkaisu oli tehtävä. Antti luonnollisesti ymmärsi että en pysty jatkamaan kisaa ja totesi että yhdessä lähdettiin ja yhdessä lopetetaan. Koska joukkueessamme oli uusi jäsen Claus, sanoin Antille ettei hänellä ole mitään syytä lopettaa vaan jatkaa Clausin kanssa maaliin. Soitin kisan johtoon ja kerroin että tarvitsen kuljetuksen pois. Antti ja Claus odottivat kanssani että saan kuljetuksen pois tunturista ja kyytini saavuttua he jatkoivat matkaa. Olin Suosjavrella mönkijän kyyditsemänä noin kahdelta yöllä ja Antti saapui paikalle neljän maissa. Olin tosin niin umpiunessa etten ollut herännyt heidän pysähdykseensä.

Etapit 11.Soussjavri 2 – Jotka 54.3km ja 12. Jotka – Alta Mål 44.9km

Kaksi viimeistä etappia muodostuivat Antille ja Clausille tuskallisiksi. Pitkä kisa painoi ja väsymys alkoi olemaan valtava. Myös sää muodostui ongelmaksi ja taivaalta alkoi tulemaan vettä kaatamalla. Viimeiselle väliaikapisteelle Jotkaan saavuttiin viime tingassa ja kisan managementia nauratti Antin erikoiseväs; voileipä jonka päälle liki purkillinen majoneesia ja mansikkahilloa. Antti oli vain todennut ”I need energy” ja tunkenut leivän suuhunsa. Herrojen oli ollut vielä viimeisillä etapeilla ollut pakko pitää ylimääräinen lepotauko tienposkessa katosateessa samaan avaruuspeitteeseen kääriytyneenä. Kaikkensa antaneet miehet saapuivat lopulta maaliin lauantaina n. 16.00 ajettuaan kolme päivää ja 22 tuntia!

Mitä matkasta sitten jäi käteen? Uskomattomia kokemuksia, unohtumattomia maisemia, itsensä ylittämistä, tuskan kyyneleitä, turvonneet jalat ja suunnaton pettymys. Ainoa tavoite kisassa oli päästä maaliin ja itseltäni se jäi toteutumatta. 550km tuossa maastossa on toki saavutus sekin, mutta ei se mitä lähdin hakemaan. Tosin, samalla kun pikkuhiljaa tuska ja turvotus jaloissa vähenee, alkaa myös pettymys vähentyä. Vielä tätä koettelemusta osaa jonain päivänä arvostaa siinä määrin missä sitä kuuluukin. Se päivä ei kyllä ole vielä. Miten sitten jatkossa? Tällä hetkellä ajatus on ettei enää koskaan, vaan pistän pyörät myyntiin. Tosin tanskalainen kilpakumppanini Thomas Vahle (joka muuten joutui valitettavasti myös keskeyttämään n. kymmenen kilometriä minun jälkeeni) lähetti jo minulle viestiä kiittääkseen kisasta ja kertoi heidän päättäneen yrittää ensi vuonna uudelleen ja toivoivat näkevänsä myös meidät kisassa. Ei pidä sanoa ei koskaan, mutta päällimäinen ajatus tällä hetkellä ei ole yrittää ensivuonna uudestaan. Tosin finisher paidan saamatta jääminen korpeaa siinä määrin ettei sitä koskaan tiedä mitä hullua sitä keksii vuoden aikana.

Lopuksi haluan kiittää uskomatonta huoltojoukkuettamme Samia, Junnua ja Anttia jotka käytitte kesälomanne ja rahanne ollaksenne seikkailussamme mukana, olitte käsittämättömäksi avuksi. Tottakai kiitos ja kunnia myös joukkuetoverilleni ja veljelleni Antille jota ilman koko kisaan ei olisi lähdetty. Kiitokset myös sponsorillemme cellasys GmbH:lle taloudellisesta tuesta ja Raispo Oy:lle joka tuki meitä varusteissa. Samoin kiitokset kuuluu kilpakumppaneille ja kisanjärjestäjille, erityisesti Georgelle joka haki minut alas tunturista perjantaina ja lauantai-iltana juotti humalaan. Ja aika-ajo.com joka on ollut mukana matkassamme alusta asti. Ja viimeisenä muttei vähäisempänä kiitos teille kaikille lukijoillemme ja tukijoillemme jotka olette meitä olleet kannustamassa pitkässä matkassa!

Booking.com