Challenge Turku: ennätystehtailua kaikesta huolimatta

Challenge Turku kisaraportti.

Perjantai-iltapäivänä pakkasin lapset ja kisakamat autoon ja auton nokka kohti Turkua 🙂 . Edessä olisi Challenge Turku ja neljäs puolimatkani: 1,9km uintia, 90km pyöräilyä ja 21,1km juoksua. Kiva mennä ajoissa paikalle, jotta saa lauantaina rauhassa tehdä kisavalmistelut ja etenkin lasten kanssa matkustaessa mielellään välttää tiukkoja aikatauluja.

Lauantaina kävin lyhyellä aamulenkillä tutustumassa kisapaikkaan ja hieman hämmästellen katselin Aurajokeen, että tuonneko sitä tosiaan mennään uimaan huomenna 😀 ? Mietin vain, että hyvä ettei tarvitse yksin sinne pulahtaa, se vähän hirvittäisi 🙂 . Uintipoijuja ei ollut vielä nähtävissä, eikä reittiä siis oikein hahmottanut, mutta ihan ymmärrettävää ettei tuollaisessa paikassa voi poijuja pitää kauaa paikallaan, vaan ne asetettiin puolimatkaa varten vasta sunnuntaiaamuna ennen kisaa.

Kävin hyvissä ajoin lauantaina ilmoittautumassa ja paikan päällä olikin jo iloinen kuhina käynnissä. Oli kiva nähdä ihmisiä ja vaihtaa ajatuksia tulevasta kisasta.

Ilmoittautumisen yhteydessä sai hauskaksi yllätykseksi myös kivan hupparin. Ilmoittautumisen jälkeen suuntasinkin kisainfoon, mistä jäi mieleen että pyöräreitti vaikuttaa hieman sekavalta näin ulkopaikkakuntalaiselle. Muiden kanssa keskusteltuani todettiin kuitenkin, että eiköhän siellä ole riittävästi ohjaajia matkan varrella, ettei pääse eksymään. Näin onneksi olikin.

Kelikin alkoi kohentua kohti lauantai-iltaa ja fiilis oli mukavan odottava. Ainahan se tuleva kisa jännittää, mutta lähinnä oli semmoinen mukava odottava tunnelma, että pääsee tekemään omaa hyvää suoritusta kisareitille 🙂 . Tavoitteena oli tehdä hyvä treeni Barcelonan täysmatkaa silmällä pitäen – mutta kyllä ajatuksena kuitenkin oli että hyvä olisi jos kulkisi kovempaa kuin Joroisilla, etenkin pyörä 🙂 joten tarkoituksena oli parannella neljä viikkoa aiemmin Joroisilla päivittämääni puolimatkan ennätystä.

Näillä fiiliksillä sunnuntai-aamuna kohti kisapaikkaa ja koska kisa-alue oli aika kompakti, pyörä ja varustepussit oli nopeasti viety oikeille paikoilleen ja sitten hetken kuluttua kiskomaan märkkäriä niskaan. Uinnin lähtöpaikalla kävikin jo melkoinen kuhina ja pian oli jo aika pulahtaa Aurajoen vilvoittavaan syleilyyn 😀

Vesi tuntui siis melko raikkaalta lämpötilan puolesta, järjestäjän mukaan oli n. 18,5-asteista. Melko sopivaa märkkärillä uintiin, eikä itseäni palellut uinnin aikana vaikka lähtöä odotellessa tuntui hieman viileältä. Aurajokeen pulahtaessa vesi ei tuntunut enää pelottavalta 😀 eli kuten arvelinkin niin kun siellä on muitakin uimareita niin ei se siellä uiminen hirvitä.

Ensin starttasivat pro-sarjalaiset, 3 minuuttia myöhemmin miehet 44 ikävuoteen asti, ja siitä viiden minuutin kuluttua loput, eli kaikki naiset, sekä miehet 45 vuodesta ylöspäin. Startti tuli lopulta kuitenkin vähän yllättäen ja lauseeni, jota olin sanomassa vieressä olleelle miehelle jäi kesken 🙂 . Siitäpä alkoikin sitten melkoisen kova pesukone, eli suhteellisen kovaa kamppailua elintilasta kohti ensimmäistä poijua. Onneksi samankaltaista paniikkia ei tullut kuin Joroisilla, vaikka nyt oli selvästi ahtaampaa. Mietin, että johtuuko se siitä että useimmat kanssauimarit ovat miehiä, jolloin ehkä tulee vaan kovempaa osumaa kuin silloin jos on vain naisten lähtö, tai rolling start kuten Joroisilla.

No, muutaman ensimmäisen sadan metrin tilaa taas kuitenkin löytyi ja pääsi ihan hyvään omaan rytmiin ja uinti oli taas mukavaa. Poijuilta käännyttäessä matkanteko oli helppoa ja mukavaa, taisi olla siis myötävirta siihen suuntaan 🙂 . Sitten saikin uida pitkän matkan ihan yksin, ja vasta toisilta kääntöpoijuilta käännyttäessä alkoi tulla taas ruuhkaa, kun alettiin lähestyä uinnin loppua.

Omalla vuorolla vapaaehtoisten avulla ylös melko jyrkkää ramppia ja vilkaisu kelloon kertoi että n. 1,5 minuuttia hitaammin tuli uitua kuin Joroisilla. Noh, ihan ok kuitenkin, hyvällä fiiliksellä kohti vaihtoa ja pyöräilyä.

Vaihto sujui ilman suurempia kommelluksia ja eikun pyöräilemään. Asfaltti oli märkää ja kisa-infosta oli jäänyt mieleen että pyöräilyreitin alku on hieman mutkainen, joten aika rauhassa liikkeelle, moottoritiellä ehtii sitten ajamaan kovempaa. Reitti vaikutti hieman sekavalta kun ei tunne yhtään kaupunkia, mutta onneksi joka mutkassa oli vapaaehtoisia osoittamassa oikeaan suuntaan.

Pyöräilyä oli takana vasta vajaa pari kilometriä, kun vastaan tuli pari miestä pyöriään kantaen ja taluttaen – olivat joutuneet keskeyttämään. Kisan henkilökuntaan kuuluvat huutelivat että ”hiljentäkää, joku on kaatunut”. Haastavaksi paikaksi osoittautui vinottain tien yli kulkevat ratakiskot, jotka ilmeisesti sateen liukastamina olivat kuin luistinrata. Tiesin kyllä että ratakiskot ovat haastava ylitettävä mikäli siitä ei pääse ajamaan suoraan yli, mutta vauhtia siihen kohtaan hidastettuani en ehtinyt niin sanotusti kissaa sanoa kun olin itsekin jo kyljelläni maassa, samoin kuin viereeni kaatui yksi mies. Itse näin ainakin 5-6 kaatuvan siinä kohdassa, että haastava paikka se oli.

Hetken siinä itseäni keräilin ja ensimmäisenä mieleen tuli että toivottavasti en joudu keskeyttämään, nyt kun lapsetkin on katsomassa kisaa 🙂 . Päällisin puolin näytin olevan asfaltti-ihottumaa lukuunottamatta ehjänä, samoin pyörä näytti ehjältä, joten päätin jatkaa matkaa. Vastahan tässä oli alkuun päästy, että kovin helpolla ei kyllä halua kisaa keskeyttää!

Kaatuminen kuitenkin muutti pyöräilyn luonnetta aika paljon. Ennakkoon ajatuksena ollut ”push the bike” -fiilis siirtyi syrjään ja tilalle tuli ”survive the bike” -tunnelma 😀 . Jälkikäteen voi jo hymyillä, koska pääsin jatkamaan matkaa ja sain kisan onnistuneesti päätökseen, mutta kieltämättä paras pyöräilyfiilis jäi sinne kaatumiseen. Moottoritielle oli reilun 8km siirtymä jonka jälkeen pystyi ajamaan jo rennommin, moottoritiellä on kuitenkin suoraa tasaista tietä, ilman sen isompia haasteita 🙂 joten matka alkoi sinänsä taittua ihan mukavasti. Mitä nyt auennutta kyynärpäätä kirveli tangoilta ajellessa ja reidessä olevien tuntemusten perusteella ajattelin että iho on rikki sieltäkin – no jälkeenpäin totesin kyseessä olevan vain muhkea mustelma.

Olin lähtenyt matkaan kahdella juomapullolla, ajatuksena ottaa sitten ainakin yksi pullo pyöräilyn juomapisteeltä. Ensimmäisellä kierroksella jotenkin tuli yllätyksenä että pullot jaetaan vasemmalta – tämä oli kyllä kerrottu kisainfossa, mutta jotenkin ei sitten sillä kertaa yhteispeli pelannut minun ja juomapulloja jakavien kanssa enkä saanut pulloa otettua, joten päätin sitten vaan ajaa ohi ja ottaa sen seuraavalla kierroksella. Juoma sinänsä riitti, että ei siitä haittaa ollut.

Toisella kierroksella sitten onnistuin saamaan pullon urheilujuomaa 🙂 ja täytin saamastani pullosta pyörän etupullon. Matka taittui ihan mukavasti moottoritiellä, tilaa oli hyvin. Joroisten kaltaista ruuhkaa ei ollut missään vaiheessa vaan sai ajaa hyvin omaa ajoa. Kovin montaa naista en nähnyt ajon aikana, ja mietinkin että ovatkohan edellä vai takana 🙂

Viimeisellä kierroksella alkoi sitten olla vastatuulta kun lähdettiin takaisin kaupunkiin päin ja vauhti alkoi tippua. Oli kuitenkin enemmän sellainen olo, että haluan nyt vain ehjänä vaihtoon 🙂 eikä tullut puristettua sen kummemmin vaikka näin että vauhti tippuu ja samoin sykkeet on alhaiset. Alun kaatumisen jälkeen sekin tuntui jo voitolta, että pääsee vaihtoon ja juoksemaan 🙂

Paluumatkalle radan ylitykseen oli onneksi saatu matto, sitä tuli kieltämättä jännitettyä paikkaa lähestyessä, että pitääkö sillä kertaa ihan taluttaa yli 🙂 . Sitten viimeiset risteykset ja vaihtoon. Pyörän mittari näytti että pyöräilyn tavoitevauhtikin tuli saavutettua kaatumisesta huolimatta, joten ihan hyvällä fiiliksillä vaihtoon. Vessahätä oli kyllä melkoinen, joten ainakin oli tullut juotua riittävästi. Vaihtopaikalle sijoitetut vessat olivat mielestäni hyvä, ei tarvinnut sitten tehdä erillistä vessastoppia juoksuosuudella.

Juoksu lähti ihan hyvin liikkeelle, vaikka jälkikäteen kotona kaatumisesta aiheutuneita mustelmia ja ruhjeita tutkiessa olisi voinut toisinkin olla 🙂 . Juoksureitti oli mukava ja tasainen, ja juomapisteitä oli riittävästi. Parilta juomapisteeltä per kierros tuli hieman juomista tankattua. Omat geelit kannoin mukana ja tasaisin väliajoin niitä sitten ”nautin” 😉

Parasta juoksussa oli ehdottomasti reitin varrelta saatu kannustus! Siitä kiitos 🙂 . Matka alkaa kuitenkin jo hieman painaa muutaman tunnin ”ulkoilun” jälkeen, joten jokainen kannustava huudahdus otettiin kyllä ilolla vastaan 🙂

Myös tuttujen näkeminen ja tsemppaaminen on aina hauskaa juoksuosuudella. Tällä kertaa parasta oli tietenkin vielä se, että omat lapset olivat kannustamassa juoksureitin varrella!

Juoksu kierrettiin neljänä kierroksena ja jokaiselta kierrokselta sai lenksun ranteeseen. Ihan hyvä, että pysyy laskuissa 😀 . Tasaisesta reitistä huolimatta juoksuvauhti ei ollut aivan sitä mitä toivoin, mutta hyvällä energialla kuitenkin maaliin ja sentään pieni loppukiri, jolla ohitin maalisuoralla yhden miehen 😉

Loppuaika 5:35 oli reilun 6 minuuttia nopeampi kuin Joroisten puolimatkani, ja pyöräkin kulki kovempaa kaatumisesta huolimatta, joten tyytyväinen voi olla! Challenge Turku oli kokonaisuutena oikein kiva ja hyvin järjestetty, joten suosittelen ehdottomasti ottamaan ensi kesän kisakalenteriin 🙂