Lifestyle

Kehollisuuden kautta onnellisuuteen

Tiinan missio

− Kehollisuuden kautta onnellisuuteen

Aloitetaan siitä, mihin viime blogi jäi. Ketä ovat Hellsten ja Pesola, ja miksi he ovat tärkeitä minulle? Kerroin, että Hellsten ja Pesola näyttävät minulle tietä ja polkevat risukkoa minulle helpommaksi seurata. Keitä nämä herrat siis ovat?

Tommy Hellsten on vuonna 1951 syntynyt terapeutti ja kouluttaja, ja aloittanut kirjailijan uransa vuonna 1991. Hän on myös perustanut liikkeen ”Ihminen tavattavissa” (www.ihminentavattavissa.fi/). Arto Pesola taas on vuonna 1986 syntynyt tohtorikoulutettava liikuntabiologian laitoksella. Hän on asiantuntijajäsenenä Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmässä koskien istumissuosituksia, ja aloittanut kirjailijan uransa vuonna 2013. Hän jakaa myös näkemyksiään terveysteknologiayrityksessä Fibion Oy (www.fibion.com). Mutta tämä ei ole niin tärkeää. Tärkeää on se, keitä he ovat minulle.

Pesolatteksti

Tommy Hellsten ja Arto Pesola ovat tiennäyttäjiä, edellä kulkijoita, innoittajia ja vallankumouksellisia. He ovat ennen kaikkea visionäärejä, jotka ovat auttaneet minua ymmärtämään ja sanoittamaan sitä, mikä yhteiskunnassamme on vinksahtanutta, väärin, ja tulee korjata. He näkevät yhteiskuntamme väärinkohtelevan ihmistä, tällaiselleen rakennettuna, tällaiset pelisäännöt, tällaiset kuplat hyväksyvänä.

Hellsten on sanoittanut minulle lisää maailmaa, johon olen vasta aikuisena ja uuden sukuni myötä paremmin tutustunut. Maailmaa, jossa ihminen on arvokas sellaisenaan, ei suoritustensa perusteella. Pesola taas jatkaa teostensa kautta kouluttamistani ja ylläpitää innostusta ja ymmärrystä, jota liikunnan yhteiskuntatieteet ja graduaineistoni, sekä harjoitteluni Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiössä, ovat minulle tuoneet.

Hellsten on laittanut alulle Rakkauden vastarintaliikkeen, ja Pesola Luomuliikunnan vallankumouksen. Liikkeillään he kannustavat ihmisyyden arvostamisen palauttamista, Hellsten ihmisen hyväksymisellä ja rakastamisella ihmisenä itsenään, Pesola taas ihmisen kehollisen puolen arvostamisella ja liikunnan mahdollisuuden kulttuuriimme palauttamalla.

Hellstentteksti

Minä näen, että ulkoisista eroista huolimatta, nämä kaksi herraa puhuvat samasta asiasta. He puhuvat minun missiostani. Minun työni ja luovuuteni tähtäyspiste on ihmisen onnellisuuden lisääminen vapautuneen kehollisuuden myötä. Haluan olla mukana luomassa yhteiskuntaa, uudelleenrakentaa maailmaamme sellaiseksi, että täällä ihmisellä on mahdollisuus arvostaa ja rakastaa kehoaan (itseään) oman itsensä (persoonan) fyysisenä kotina, ja tuoda tämä arvostus jokapäiväiseen ja -hetkiseen todellisuuteen.

Haluan suoda mahdollisuuden jokaiselle rakastaa itseään, kunnioittaa kehoaan, ja tätä kautta elää onnellista elämää. Hellsten ja Pesola ovat jo tällä polulla, he ovat jo tehneet ihmisen arvostamiseksi työtä, ja jatkavat edelleen yhteiskunnan ja ihmisen tutkimista, kouluttamista ja parantamista. He tekevät työtä kolmiossa:

Kolmikanta

 

Tällaisia siis ovat Hellsten ja Pesola minulle. Suunnannäyttäjiä ja maailman parantajia, esikuvia.

Seuraavaksi puhutaan sitten tarkemmin minun missiostani, maailman kehollistamisesta.

Olen puhunut elämäntehtävästäni läpi blogisarjan.  Jo aivan ensimmäiseen Aika-ajo-blogiini puin missioni havainnollistavaan kuvaan, missä kulttuurin toisaalta kahleet, toisaalta ihanteet rasittavat ihmistä.

Kultkyykyttää

Kehollisuuden aiheessa olen jatkanut jokaisessa kirjoituksessani, milloin suoraan kehollisuudesta puhuessani, milloin yhteiskunnan tilaa ja mahdollisuuksia pohtiessani. Hyvin pitkälle olen puhunut kehollistumisen kahleista ja kantanut mukana kuvaa vähän kehollistuvasta maailmasta.

Kupla

Olen myös ehtinyt jo puhua omia termejäni väärinkäyttäen. Olen puhunut vähäisestä kehollistumisesta, vaikka jokainen meistä on 100-prosenttisesti kehollistunut aivan koko ajan. Jokainen ihminen kehollistuu juuri sillä tavalla, kuten hänen toimintansa hänet kehollistaa. Joko juoksevaksi tai istuvaksi, tai koomassa makaavaksi, silti joka ikinen kerta ihminen kehollistuu ihan täysin, 100-prosenttisesti, eikä mitenkään päin vähäisesti. Sen sijaan on eri asia puhua liikunnalliseksi kehollistumisesta. Istuva ihminen ei kehollistu liikkuvaksi, vaan istuvaksi. Tästä olen halunnut puhua, vähäisestä liikunnallisesta kehollistumisesta, ja puhunut tästä vain kehollistumisen vähäisyytenä. Tarkoitukseni kuitenkin on pitkällä tähtäimellä sama kuin Pesolalla: Tuoda nykyaikainen luomuliikunta osaksi ihmisten arkea. Mutta tähän mennäkseni, minun on ensin tutkittava kehollistumista, pelkkää kehollistumista, ei ainoastaan liikunnallista kehollistumista.

Haluaisin tehdä rajanvedon ja samalla varastaa luvan itselleni: Päättää juuri nyt käyttää sanaa ”kehollistuminen” tarkoittamaan juurikin terveyden kannalta riittävästi liikunnalliseksi päivänsä aikana kehollistuvaa. ”Maailman kehollistamista” tarkoittamaan luomuliikunnan, ei palauttamista, vaan tuomista ihmisten arkeen. Mutta se rampauttaisi jatkoa, kun todelliselle päivän aikana tapahtuvalle monimuotoiselle kehollistumiselle tulisi keksiä oma nimensä. Jatkossa siis olen täsmällisempi.

Mitä minulla on tällä hetkellä? Minulla on korkea tutkinto alla ja parikiloinen sikiö sisälläni. Pesolan ja Hellstenin kolmiota mukailemalla, minulla on aivan varmaksi seuraava kolmio:

Kolmikantaoma

 

Minulla on myös oma visioni, unelma, joka vetää minua eteenpäin. Tästä on tulossa pitkä blogi, joten jatkan visioni erittelyä, terveellisemmin kehollistuvan maailman pohtimista, jälleen seuraavassa blogissa.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.