Challenge Turku sprint kisaraportti

Challenge Turku sprint
Päässäni oli jo pitkään muhinut ajatus triathloniin osallistumisesta ja helmikuussa lopulta päätin toteuttaa suunnitelman ja ilmoittauduin Challenge Turku puolimatkalle. Pyöräily ja juoksu oli jo entuudestaan lajeina tuttuja, eikä uintikaan täysin ventovieras laji ole joten ajattelin että kyllä tuollaisen puolimatkan aina kiskaisee menemään. Olin talven aikana keskittynyt juoksun treenaamiseen ja juoksu tuntui kulkevankin suhteellisen hyvin. Maaliskuussa kuitenkin alkoivat ongelmat jalkojen kanssa ja kaikki treenaaminen keskeytyi. Itseasiassa penikat äityivät lopulta niin pahaksi että koko kevät jäi käytännössä treenaamatta. Kesän kynnyksellä aloin kevyesti pyörittelemään fillarilla, mutta mielenkiinto pyöräilyäkin kohtaan oli täysin kadoksissa. Niin kesäkin vierähti keskittyen aivan muihin aktiviteetteihin kuin urheiluun. Koko triathlon suunnitelma oli jo siirretty unholaan kunnes noin kaksi viikkoa ennen Turku Challengea ajattelin että kai sen sprintin edes voisi käydä läpi vetämässä rapakuntoisenakin. Vaihto puolimatkalta sprinttiin onnistui ilman ongelmia ja näin oli sitten päätetty testata triathlonia sprintin muodossa.

Kisapäivä läheni ja pienenä ongelmana oli märkäpuvun puute. Koska en ollut suunnitellut triathlonia sen vakavammin aloittaa ei ajatus kertakäyttöisestä märkäpuvun ostamisesta suuresti houkutellut. Koitin saada märkäpukua lainaksi jostain, mutta kivenalla tuntuivat olevan joten päätin että kyllä noin lyhyen matkan Aurajoessa ilman märkäpukuakin ui. Menin perjantai-illasta tapahtumapaikalle ja nousin kisapaketin joka sisälsi kolme kassia varusteille, kilpailijarannekkeen, kilpailunumerot, chipin ja uimalakin.

 

Perjantai-iltana pakkasin varustekassit valmiiksi ja teippailin kypärän ja pyöräni jotta lauantai aamuna kaikki olisi valmista. Lauantaina lähdin jo aamupäivästä tapahtumapaikalle viemään pyörän ja muut varusteet pelipaikalle sekä kuuntelemaan tapahtumainfoa koska näin ensikertalaiselle kaikki oli hieman vierasta.

Olin ajatellut että viemällä aamulla tavarat pelipaikalle ehdin vielä takaisin kotiin ja syömään kevyesti ennen kisaa. Varusteiden viennin ja info tilaisuuden jälkeen olin suuntaamassa kohti kotia kun törmäsin vanhaan ystävääni jonka kanssa tuli juttua märkäpuvun puutteesta. Ystäväni sanoi kilpailevansa vasta huomenna ja hänellä on märkäpuku matkassa ja voi kyllä lainata sitä minulle. No, äkkiä hänen autolleen testaamaan märkkärin sopivuutta ja sehän oli täysin passelin kokoinen joten nyt oli yksi huoli kisansuhteen vähemmän.

Tämän iloisen yllätyksen jälkeen kirmasin kotiin tankkaamaan ja liimaamaan kisanumerot iholle ja pikaisesti takaisin tapahtumapaikalle. Takaisin tullessani ranta olikin jo täynnä väkeä märkäpuvuissaan ja aloin itsekin kiskomaan asua ylleni. Pyrkisin viimeiseen asti välttelemään veteen menoa, mutta lopulta sinne oli mentävä ja uitava lähtöpaikalle. Olin vedessä vielä vähän kuin ihmettelemässä mihin sitä lähdössä asettuisi kun lähtösummeri jo soi. Eli ei siinä jäänyt aikaa sen kummemmin lähtöpaikkaa etsiä vaan ruvettiin kauhomaan eteenpäin.

Kokemattomalle avovesiuimarille uinti oli vielä odotettua ahdistavampaa. Paitsi ettei vedessä nähnyt yhtään niin kanssakilpailijoilta tuli jatkuvaa iskua. Uintini ei pysynyt yhtään kasassa vaan koitin jotenkin lähinnä räpiköidä eteenpäin. Lisäksi uimalasini vetivät täysin huuruun joten näkyvyys oli myös vedepinnan yläpuolelle täysin olematon. Siinä sitten oli vain uitava muiden mukana ja toivottava että uidaan suhteellisen suoraa linjaa.Olkapäitä rupesi polttelemaan jo alkumatkasta ja ajattelin ettei tästä tule hevon hel%&¤#ä, mutta hammasta purren oli painettava eteenpäin. Käännöspoijuille tullessa rupesi ajatus heräämään että ehkä tästä selvitäänkin. Samalla kiittelin mielessäni ystävääni jolta viimehetkellä sain märkäpuvun lainaksi, sen verran ahdistavaa uinti oli märkäpuvullakin.

Uinnin maalin häämöttäessä tuli helpotuksen tunne että täältä pääsee pois. Ramppi vedestä rannalle oli erittäin jyrkkä ja jos ei siellä olisi ollut avustajia niin todennäköisesti olisi mennyt konttaamiseksi. Avustajien suosiollisella avustuksella pääsin rannalle ja olo oli kuin vahvassa humalatilassa; päässä heitti ja oli vaikeuksia kulkea suoraan. Lähdin kuitenkin juoksemaan kohti vaihtoaluetta ja samalla kiskoin märkäpukua alas. Vaihtopaikalla istuin maahan saadakseni puvun kokonaan pois ja puettua sukat jalkaan. Kädet tärisivät kuitenkin niin paljon ettei pukemisesta tahtonut tulla mitään. Hetken oli pakko vetää henkeä ja rauhoittua ennen kuin sain sukat ja kengät jalkoihini. Kypärä vielä päähän ja hanskat käteen jonka jälkeen pääsi noutamaan pyörän ja juoksemaan sen kanssa Linnankadulle josta pääsi ajamaan.

Alkuun reitti vei pienen matkan Linnakatua kohti Turun keskustaa ja parin sadan metrin ajon jälkeen tehtiin täyskäännös ja lähdettiin polkemaan kohti Pansiota. Pyöräilyyn lähtiessäni minulla oli kokoajan olo että kohta oksennan ja tämä olo ei vain mennyt ohi. Siitä huolimatta pyörä tuntui kulkevan kohtuullisesti ja ohitin minua ennen matkaan lähteneitä. Pansiontiellä oli suhteellisen kova vastatuuli ja pientä tihkua, mutta Pansiossa tehdyn täyskäännöksen jälkeen takaisin keskustaa päin tullessa taas mukava takatuuli helpotti menoa. Oksennus kurkussani ei vain tahtonut siirtyä enkä meinannut uskaltaa juoda matkan aikana.

Toiselle kierrokselle lähtiessäni oli kuitenkin pakko myös juoda ja uskaltauduin vetämään myös yhden geelin ajatellen tulevaa juoksua. Kaikki pysyi sisällä, mutta huono olo ei tahtonut helpottaa. Toinen kierros meni kokolailla samoin kuin ensimmäinen ja sain edelleen ohitella minua nopeampia uimareita.
Hieman ennen pyöräilyn loppua totesin että olen ajanut aivan liian hitaasti enkä tule pääsemään aikatavoitteeseeni joka oli maltillinen 1.30.

Tullessani vaihtoalueelle onnistui vaihto huomattavasti ensimmäistä helpommin. Pyörä nopeasti telineeseen, kypärä, hanskat ja ajolasit pois ja kenkien vaihto. Tämä vaihto meni mukavasti ja pääsin aloittamaan juoksun. Lähdin vielä tavoittelemaan tavoiteaikaani ja aloitin juoksun aivan liian lujaa. Juostuani ensimmäisen kilometrin minulle erittäin kovaan vauhtiin alkoi rintaa pistämään. Ei siinä paljon muu auttanut kuin tiputtaa vauhtia ettei kävelemään joutuisi. Juostuani noin kilometrin rauhalliseen vauhtiin alkoi kipu helpottaa ja pystyin taas nostamaan vauhtia. Loppumatka juoksusta meni kohtuullisen hyvin ja maalialue rupesi siintämään silmissä. Lopulta ylitin maaliviivan ajassa 1.33.16. Kirvelemään jäi aikatavoitteesta jääminen, mutta parempaan en tällä erää pystynyt. Maalialueella jaettiin Finisher paidat ja paikalla olleiden ystävieni ja tuttavieni keskuudessa kisanumeroni (69) herätti suurta hilpeyttä. Tiedä sitten miksi…

Olin ennakkoon pitänyt sprinttimatkaa lastenleikkinä jonka kyllä suorittaa treenamattakin. No, niinhän sen suorittikin mutta ei se lastenleikkiä ollut. Päinvastoin, kyllä se oikeasta urheilusta kävi. Kokemuksena oli kuitenkin hieno ja tapahtuma oli kaikinpuolin hyvin järjestetty. Josko sitä ensi vuonna sitten treenaamalla koittaisi uudelleen sitä puolimatkaa?