Lotta Lepistö voittoon Espanjassa Lotta Lepistö polki Espanjassa ajettavan Emakumeem Euskal Bira-kilpailun prologin voittoon. Lepistön aika 3.3 km matkalla oli 4.12. Lotta kukisti toiseksi tulleen
SUOMALAISET TRIATHLONISTIT MUKAAN KANSAINVÄLISEEN HUIPPUTALLIIN Kaisa Lehtonen ja Darby Thomas liittyvät mukaan ammattilaisurheilijoista koostuvaan TEAM SPORT FOR GOOD –talliin. Ammattilaistriathlonistien lisäksi ryhmän toiminnassa on mukana
Pökälä haluaa saada aika-ajonsa kulkemaan Maantiepyöräilijä ja pyöräsuunnistaja Samuel Pökälän harjoituskausi on sujunut hyvin. 25-vuotias asikkalalainen on treenannut ennen kautta Lapissa, mutta myös eteläisimmissä maisemissa.
Urheilijaesittelyssä Mia Kuczynski. Jälleen kerran esittelyssä mielenkiintoinen harrastaja joka onnistuu sovittamaan yhteen harrastamisen ja työn. Kuka olet ja mistä tulet? Olen Mia Kuczynski, paljasjalkainen turkulainen,
Turun Urheiluliiton Mika Simola rikkoi 23 vuotta vanhan Suomen ennätyksen miesten kilometrin aika-ajossa. Turkulainen Mika Simola sijoittui 15. ratapyöräilyn MM-kilpailuissa Lontoossa uudella Suomen ennätysajalla 1.04.641. Voitto
ChallengeFamily valitsi Turun Suomeen saapuu ensimmäinen kansainvälinen triathlon-sarja, kun CHALLENGEFamily järjestää kisat Turussa 14. elokuuta. CHALLENGETurku on osa koko viikonlopun tapahtumakokonaisuutta, 13.8. kisataan myös sprint-matkan
Rovaniemi 300 Kuvat ja teksti: Antti Sintonen Rovaniemi300 on helmikuussa järjestettävä talviurheilukilpailu. Sarjoja on hiihtäjille, juoksijoille ja pyöräilijöille. Reitti kulkee pääosin moottorikelkkauria, metsäautoteitä ja jäitä
Auran pyöräily Auran Pyöräily tunnetaan ennestään nimellä Myllyn Pyöräily. Pitkäaikainen yhteistyö edellisten vuosien kumppanin kanssa loppui ja jatkossa tapahtuma on entistä enemmän TuUL pyöräilyjaoston vetämä.
Kävimme katsomassa tuoreeltaan Turun Bikeworldissä uuden Honda Africa Twin enskan. Jokainen Long Way Round elokuvan katsonut on miettinyt millaista olisi ajaa pitkä siivu pyörän kanssa
MP-Messut 2016 ja sisäkoeajorata Tule koeajamaan uusia moottoripyöriä ja kevytmoottoripyöriä Euroopan suurimmalle sisäkoeajoradalle! Messukeskuksen hallin lattiaan on asfaltoitu yli 430 metriä pitkä sisäkoeajorata Keimolan legendaarisen moottoriradan