Ensimmäinen viikko cellReset Terveyskuuria on tullut päätökseensä ja voi pojat, ei voi kyllä sanoa että MIKÄÄN viikossa olisi mennyt kuin elokuvissa saatikka suunnitelmien mukaan! Mutta kerrataanpa mitä kävi. Jos aloituspostini on jäänyt näkemättä, voit lukaista sen täältä. Ensimmäinen cellReset viikko startattiin noilla ns. valkoisilla päivillä, eli kulinaristin tappoviikko. Sain syödä 4-5 kertaa päivässä jotain proteiininlähdettä, itse söin viikon kanaa, lohta ja kananmunia. Ilman suolaa tottakai! Mutta yllättävää kyllä, jos kunnolla maustaa lihan kuin lihan, ei se hirveästi suolaa kaipaa – parhaiten alas meni suolattomana lohi ja kananmunat!
En tiedä oliko vittuilua universumilta, liian voimakas kehon puhdistautumisreaktio vai mikä, mutta itse sain ensimmäisen päivän jälkeen aivan uskomattoman rajun ripaskan (voi kyllä)! Lääkärin ja labran kautta kotiin ja ohjeiksi juoda paljon vatsaa ärsyttämättömiä tuotteita, kuten smoothieita sekä lihalientä. Not nice! Siinäpä sitten tiistaina join lounaaksi hedelmäsmoothieta ja päivälliseksi sekä illalliseksi lihalientä! Ajattelin jo, että noh, tässäpä tämä sitten olikin koko kuuri. Mutta vatsa lähtikin rauhoittumaan, koska omatoimisesti otin iltapalaksi kuuriin vihreille päiville tarkoitettua probioottijogurttia, pahaltahan se maistui kuin synti, varsinkin sotkettuna mantelimaitoon (makeuttamaton) mutta alas vaan ja vatsa edes vähän rauhoittui! Ilmeisesti maistuu paremmalta jos sotkee ihan lehmän maitoon. Keskiviikosta eteenpäin sovelletusti noudatin kuuria, join jopa keskiviikkoaamuna lattea (vaikka muun kuin pikakahvin juominen on kiellettyä), koska en tosiaan ollut ollenkaan varma jatkanko kuuria. Noh, vatsan väänteet jatkuivat ja olo paheni, nosti lämpöä josta mietin oliko sittenkin vain niin onneton tuuri että sairastuin juuri vatsaflunssaan kun aloitan cellReset kuurin. Sitä tarina ei kerro ja voi vaan arvailla!
Nyt sitten olen joinain päivinä ollut ilman kuuriin kuuluvia aminohappoja, koska ne tuntuvat olevan suurimmassa roolissa vatsan vääntelyyn. Epäonnisen alun johdosta, kuuri ei siis toimi meikäläiselle aivan niin kuin pitäisi, puhdistusreaktio ei ole niin voimakas eikä tuota väitettyä solujen nollaantumista tule tapahtumaan! Toimii siis lähinnä vain laihdutuskuurina, jona se tosiaan toimii! Paino tippuu ja ihmetyttää vain, että jääkö emännästä mitään enään jäljelle!
Onneksi vihreät viikot, jotka starttaa maanantaina tasaavat kuulemma painonputoamista! Ensimmäisen viikon saldo senteissä on seuraavat; vatsa -4cm ja reidet -2,5cm, muita mittoja en harmikseni ottanut. Painoa tippui viikossa -3,7kg, koska oli kyllä aika heavy synttäriturvotus aloittaessa päällä!
Ensimmäisen cellReset viikon fiilikset kuurissa ovat ristiriitaiset, olen puhunut asiasta enemmän kuuria tietävien kanssa ja heitäkin ihmetyttää saamani voimakas reaktio. Muuten en oikeastaan ole huomannut mitään erikoista ensimmäisen viikon aikana, olen ollut vain todella huonovointinen sekä päänsärky alkoi vaivaamaan viikon loppupuolella ja janottaa aivan helkkaristi! Saunomistakaan en suosittele, koska sielläkin tuli toooodella huono olo. Hmph. Suolattomuus lisää (ainakin minulla) sellaista väsymyksen tunnetta lihaksissa, että ihmettelen kyllä pitäisikö vihreillä viikoilla pystyä treenaamaan? Ehkä elimistöparkani on vaa liian täynnä kaikkea shaibaa tai sitten se on vain liian herkkä kaikelle uudelle!
Valitettavasti tulin ensimmäisen viikon jälkeen sellaiseen lopputulokseen, ettei tämä cellReset kuuri ole ollenkaan sopiva minulle, en sano ettei sopisi kellekään mutta en usko pystyväni repimään tästä kovinkaan positiivista tekstiä, enkä halua tarkoituksella tuoda negatiivisuutta sivustolle. Joten leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!
Vielä sivumainintana, että olen ollut tuttavapiiristä cellReset kuuria kokeilleista ainoa jolle tulee tälläisiä reaktioita.
Valitettavasti nyt semmoista kunnollista reaalikuvaa ei ole, koska suoleni lakkasi toimimasta loppuvaiheessa niin vatsa on aika turvoksissa, tästä kuitenkin näkee meikäläisen instagrammista kuvan jossa oli tilanne -3,15kg.
Onko kukaan kokeillut Terveyskuuria/Kehokuuria/cellResettiä? Mikäli olet, haluaisin kuulla ilolla omat kokemuksesi!
Niin ja jos olet kiinnostunut itse cellReset kuurista, ota yhteyttä Jouniin!
– Elina
Testissämme Gutzy urheilujuomat, patukat ja geelit
Carrera Foldable retrohenkinen nakkikypärä pikatestissä
Sinua voi myös kiinnostaa seuraavat
7 kommenttia
Jätä kommentti Peruuta vastaus
This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.



Joo enpä ole tuommoista keltään kuullut. Itse kuurin tein vuosi sitten ja mitään radikaalia ei ilmennyt paisi ekaviikolla katosi 5 kg ja 5 cm navan kohdalta. Vaikuttaa siltä että nesteitä et oo tarpeeksi juonut 2-3 l/pv. Kaikkienhan ei tarvi laihtua ja silloin ei oo kilojakaan suuremmin mennyt mutta uskomattomia tervehtymisiä ja lääkeistä vapautumisia oon kyllä kuullut
Hei, kahdelle tuttavalle kuuri ei ole tehnyt yhtään mitään, eli ilmeisesti ihan henkilökohtaista tämäkin että mitä tekee ja mitä ei. Itse join päivässä kyllä reippaasti yli 3litraa vettä, että veden vähästä juomisesta tämä asia ei ainakaan ollut kiinni! ihmiset ovat yksilöitä, kukin reagoi omalla tavallaan. Nyt kävi vain näin, että minulle ei sopinut missään määrin nämä. Mutta onpahan testattu 🙂
Itse olen käynyt tuon 28 päivän cellReset-kuurin läpi. Minulla ei tullut mitään vatsaongelmia, energiaa on tullut lisää. Uneni on paremman laatuista ja vrk-rytmi on parempi. Painoa putosi 4 kiloa (ei ollut paljoa ylipainoa, joten ei ollut tarvekaan suurempi) ja vyötärö tuntui pienenevän heti eka viikolla. Yhdellä ystävälläni kävi kuten sinulla Elina. Nyt jo joku tiesi, että kun on vatsa- tai suolisto-ongelmia, tuo puhdistus saattaa aiheuttaa pahaakin ripulia. Ystävälläni kesti 3-4 päivää, kunnes vatsa rauhoittui, kun vihreät päivät alkoivat ja sai ottaa probioottijogurttia (joka minun mielestäni on tosi maukasta, uht-maitoon tehtynä).
Kyselin eräältä, jolla oli ollut pahoja suolisto-ongelmia jo etukäteen, että miten hän aloitti. Hän otti aluksi ravintolisiä ja probioottijogorttia, joka on tosi hyvää suolistolle. Hän otti sitä usean kerran päivässä, kunnes sai suolistonsa kuntoon. Vasta sen jälkeen hän aloitti CellReset-kuurin valkoisen viikon. Nykyisin hän selviää ilman suoliston lääkitystä.
No itse en henkilökohtaisesti suosittele kellekään tuollaista kuuria. Koska kaikki ravintolisät mitkä ovat noin suuresti kytköksissä kenties miljoonaluokan verkostointimarkkinointiin, en ota vakavasti. Mutta tosiaan oma oireiluni oli huomattavasti pahempaa kuin pikkuripulointi. Eniten ihmetytti koska kukaan koko puljussa ei tunnu tietävän tuotteiden oikeaa sisältöä mutta asiaa en lähde näin julkisesti puimaan! Jokaisen oma asia käyttääkö ko. firman tuotteita mutta itse en koskaan koske yhteenkään purkkiin, eikä koske tuttavanikaan.
Aurinkoista viikonloppua kuitenkin sinulle!
No se suolen tyhjennys kyllä kuuluu asiaan vai mistä ajattelin kaiken kuonan ym tulevan ulos? henkilö on ikävä kyllä tehnyt kuurin ilman asianmukaista tukea ja tietoa.esim. jogorttia voi maustaa tuotteilla.ohjelma o terveysvaikutteinen ja itse sain suuren avun terveyteen.pystyin palaamaan täysiaikaiseen työhön.myös painoa lähti 15 kg tuotetiedot saa kyllä ja lisä tietotoa minulta.minut löydät face sta nimellä Anu kristiina
Viimeinen viikko menossa. Painoa lähtenyt 8 kg, vyötäröltä senttejä karsunut ja paljon.
Päänahasta pukkasi ensimmäisellä viikolla näppyjä läpi, eilen ikeniin tuli näppyjä.
Olen ollut todella väsynyt, luulen että pikkaisen saisi olla enemmän hiilareita minulle,
en avin ole jaksanut oikein mitään.
Plussana pidän uutta ruoanlaittotaitoani, suolaa ei näemmä tarvitsekaan joka paikkaan, lähteneitä senttejä ja kilojani.
Nyt optimointivaihe lähtee päälle ja viimeiset 5kg vekka pitäisi saada.
Aioin tehdä toistekin, tuo kehon puhdistautuminen on ollut se juttu mitä enimmäkseen haikinkin.
Pissa oli eka viikolla harmaata, eli toivottavasti antiobioottikököt lähtivät kehosta.