Juoksuharrastajan näkökulmasta nastalenkkari-kausi on jo ihan oven takana, vaikka taivaalta tulee vettä ja mittari näyttää +10C. Mutta kunhan muutama viikko on kulunut niin kelit ovat sellaisia että perus-lenkkarilla ei enää pärjää. Nastalenkkarithan ovat se perinteinen keskustelun aihe, tarvitaanko niitä vai pärjääkö kuitenkin perinteisillä kesäkengillä. Rimpuilin itse monta vuotta perinteisillä juoksukengillä ja nyt kuuluun siihen 99% joka kerran kokeiltuaan ei palaa enää kesäkenkiin talvella. Juostuani parit nastalenkkarit lähes loppuun, on aika jakaa kokemuksia muillekin.
Nastalenkkarin pätee samat lainalaisuudet kuin mihin tahansa juoksukenkään: osta sellainen joka sopii jalkaan. Loppujen lopuksi millään muulla ominaisuudella ei ole väliä jos kenkä on hankala jalassa. Valitettavasti nastakenkien tarjonta ei ole yhtä kattavaa kuin kesäkenkien, mutta aika hyvin vaikuttaa erilaiset jalkojen mallit olevan katettu suomalaisissa liikkeissä. Oma kokemukseni suosii nastakenkänö varsin kiertojäykkää kenkää (Kiertojäykkyys= ota kenkä käteen, piten kiinni kärjest ja kannasta ja käännä pohja korkkiruuviksi). Itse asiassa pidän tätä kiertojäykkyyttä nastakengän tärkeimpänä ominaisuutena: se tulee esille kun jalka tulee maahan päkiä edellä liukkaalla pinnalla. Kiertojäykkä kenkä ohjaa kantapään osuman samaan linjaan päkiän kanssa ja pitää siten jalkaterän & nilkan linjassa. Löysä kenkä sallii kantapään linjan kiertyä ulos tai sisääpäin suhteessa päkiään jos maa on liukas. Tämän asian oppii kun kerran kun lähtee löysällä kesäkengällä jäiselle pohjalle juoksemaan ja hankkii rasitusvamman kantapäähän & jalkapohjaan, trust me.
Nastalenkkareiden myyntiargumenttina nastojen pituus tai muoto ovat ihan toissijainen asia. Yleensä riittää että pohjassa on 6-8 nastaa päkiässä ja pari kantapäässä. Huomattavasti tärkeämmäksi olen huomaannut kenkien pohjakuvion kuin nastojen ominaisuudet. Kyse on siis siit miten helposti pohjan kuvio tukkeentuu lumesta tai pysyy puhtaana ja pitävänä. Nastat tarvitaan kuitenkin jäiselle pinnalle tai kovaksi tamppautuneen lumen vuoksi.
Pohjan kuviointi on tuttua Salomonia:
Viime talven olen juossut Salomon SnowCross -kengillä ja näillä jatketaan ainakin alkutalvi, siis sitten kun talvi joskus saapuu. Tämän vuoden malli Snowcrossista on samanlainen kuin viime vuonna julkaistu kenkä.
Salomon Snowcross on hieman erikoisen näköinen kenkä ja muistuttaa enemmänkin hiihtomonoa. Kuitenkin ulkonäkö johtaa hieman harhaan ja kyseessä on vain Salomonin toisen nastakengän SpikeCrossin muunnelma, johon on lisätty nilkkaan asti ulottuva lumisuojus. Toinen kaikkien Salomonin kenkien ominaisuus on pikanauhoitus.Tämä on toinen käyttäjien mielipiteitä jakava ominaisuus ja sen kestävyyden epäilijöitä on useita. Olen juossut tai patikoinut 6 paria Salomonin pikanauhoitettuja kenkiä ja yhtään ei ole mennyt käytössä rikki. Epäilijöiden on kuitenkin hyvä tietää että vara-nauhoja saa jokaisesta Salomonia myyvästä liikkeestä ja nauhapari maksaa 10 euroa.
-Lumilukon aukaisu näyttää että sisältä löytyy matalan kengän runko:
Miltä Salomon Snowcross tuntuu jalassa ? No ensimmäinen reaktio oli tietenkin että tukevalta ja lämpimältä. Tukevuus on kenties hieman korvien välissä oleva ominaisuus, sillä kenkä on käytännössä sama kuin matalan mallinen Spikecross jota suunnistajat käuttävät ympäri vuoden. Kuitenkin tuo gorerex-kankainen lumisuojus tuo kenkään tietyn jämäkkyyden joka ei ole niin selvästi huomattavissa matalissa vastaavissa kengissä. Lämpimyys sen sijaan oli erittäin konkreettinen kokemus. Juoksin näillä ohuen nilkkasukan kanssa umpihankea viime talvena noin 10km vetoja ja jalat pysyivät hienosti lämpöisinä ja kuivina. Kun pito lumessa oli kohdallaan, tunne oli lähinnä sama kuin juoksisi normaalia hiekkaista metsäpolkua kesällä. Se on tunne jota ei usko todeksi ennen kuin kokeilee. Nastakengässä on vaikea arvioida kengän rullaavuutta eri alustoilla, mutta tässä kengässä se oli selvästi läsnä paremmin kuin aikaisemmissa nastakengissäni. Nastat vaikuttavat hyvinkin pieniltä verrattuna muihin merkkeihin ja epäilin noiden kestävyttä käytössä. Epäily oli ihan turha, sillä wolframi -nasta tuntuu kestävän kiveä ja kulutusta.Yritin etsiä näistä kengistä jotain negatiivista näkökulmaa, mutta en oikeastaan löytänyt mitään selkeää asiaa. Kenkien paino on toki ikuinen keskustelun aihe, mutta näiden 360-380g paino ei ole oikeastaan kuin 50-70g enemmän parille kuin normaali kesäkenkä.
Salomon Snowcross ei ole edullisin valinta talven juoksuihin, mutta tähän asti juoksemistani kengistä se on parhaiten hommansa hoitanut jalkine. Kyllä, suosittelen tätä kenkää jokaiselle joka suhtautuu talven lenkkeilyyn hieman vakavammin ja hakee vaihtoehtoa joka kestää enemmän kuin yhden talven.
-Jari


