Rovaniemi300 kisaraportti

Rovaniemi300 kisaraportti

Lauantaina 20.2. kello 9.00 starttipistooli kajahti ja Rovaniemi300 kisa oli alkanut. Parin Rollossa vietetyn päivän aikana itsetunto oli kohonnut kummasti ja kisasuunnitelma oli selvä. Lähdin kärkiporukan peesiin ja vauhti tuntui tutun turvalliselta. Jäällä kaaduin kahdesti, muuten ajo sujui.

Jäältä päästyämme  alkoikin pyörän työntäminen oikeastaan heti. Ensimmäinen metsäpätkä meni vielä helposti välillä ajaen ja välillä tunkaten. Tämän jälkeen riittikin sitten vaikeampaa ajamista Sinettäjärvellä. Kaatuilin, enkä päässyt ajamisen rytmiin millään. Kärkiporukka katosi kauas horisonttiin ja itse taistelin pyörän hallinnan kanssa. Järven vaikeuksien jälkeen oli edessä jälleen tuttua menoa, eli vaihtelevaa ajoa ja tunkkausta.  Onnekseni sain seurakseni Lindströmin Petrin , joka osoittautuikin todella kovaksi ajajaksi sijoittuen 150km sarjan toiseksi! Vetoapuna ja seurana kaveri oli paras mahdollinen (kiitos siis kaikesta ja onnea mahtavasta ajosta!),  joten Rovaniemi300 sujui kuitenkin suhteellisen leppoisasti.

Kuusilammen huoltopisteellä oli hämmentävää tavata lyhyemmän matkan kärkiporukka. Jussi Karjalainen olikin nyt ensimmäisenä, Toni Lund toisena ja Ski Soini harmillisesti keskeyttäneenä polvivaivojensa takia. Jan Kopka, sekä muut 300km ajajat, olivat jääneet taakseni jo aikaisemmin. Fillari kulki hyvin ja sain ajettuakin monissa sellaisissa paikoissa, joissa Jussi ja Toni olivat taluttaneet. Laskin rengaspaineet täysin nolliin ja hanki kantoi, oli siistiä! Pian sainkin jo Tonin kiinni ja ajoin hänen ohitseen. Kuusilammen ja Toramokivalon välisen pitkän tieosuuden alussa täytin renkaat ja painelin Jussin perään saadenkin hänetkin pian kiinni. Oli hurjaa olla 300km sarjan johdossa ajaen yhdessä 150km sarjan ensimmäisen kanssa. Ajelimme lopun tieosuudesta kimpassa ja siirtyessämme jälleen kelkkauralle Jussi lähti omaan loppukiriinsä jättäen minut jatkamaan Rovaniemi300:sta jälleen yksikseni.

Toramokivalossa söin lämpimän ruuan ja jatkoin matkaa kohti Norvajärveä. Järven jäällä Toni ja Petri ottivat minut  jälleen kiinni ja Porohovin tarkastuspisteelle saavuimme yhdessä. Siellä otin nopeat torkut ja jatkoin pitkin Ounasjoen jäätä kohti Rovaniemeä. Ohitettuani Rovaniemen oma kisani vasta todella alkoi. Nyt edessä oli kisan vaativampi osuus. Reittiä ei ollut merkattu, eikä kelkkareittejä ollut ajettu järjestäjän toimesta.  Aikaa oli kulunut jo yli 22 tuntia, mutta päätin nukkua vasta myöhemmin, sillä olin edelleen vahvasti siinä täysin yltiöpäisessä ajatuksessa, että kisa tullaan ajamaan läpi noin kahdessa vuorokaudessa, eikä siis pidempiä unia tarvittaisi.

Rovaniemen jälkeen matka jatkui pitkin Kemijokea. Hanki kantoi vaihtelevan huonosti ja väsymys alkoi painaa. Puskin kuitenkin eteenpäin ajatuksena päästä mahdollisimman pian pois jäältä metsän suojiin. Lähestyessäni rantaa, josta metsäreitti taas alkaisi, näin edessäni laavun. Ihmettelin sen puuttumista kartalta, mutta innoissani ja nälissäni painoin vain kohti sitä. Lähemmäs päästyäni alkoivat ”laavun” piirteet heikentyä ja tajusinkin sen olevan kangastus, joita väsynyt mieli kehittää.  No kelkkaura kuitenkin alkoi heti metsän reunasta ja taas pääsin vaihtelevasti ajamaan. Pian väsymys kuitenkin iski niin kovaa päälle, että oli pakko tehdä peti kuusen alle ja nukkua tunnin unet.

Unien jälkeen ajo alkoi taas sujumaan ja pääsinkin ilman suurempia ongelmia kulkemaan hyvän matkaa, kunnes edessä oli jälleen Kemijoen ylitys. Matka joen yli Muurolaan oli aivan hirvittävä. Reittiä ei juuri näkynyt, lunta tuiskusi ja matka oli aivan tajuttoman pitkä. Tunkkasin sohjossa kohti Muurolan valoja, mieli oli täysin maassa ja väsymys alkoi jälleen puskea kovaa päälle. Joki kuitenkin tuli ylitettyä ja Muurolan sillan alla pidin tauon, jonka aikana vaihdoin sukat, teippasin hiertyneet jalat ja söin hieman. Olin kuitenkin niin väsynyt, että tein leirin heti metsään päästyäni ja nukuin kolmisen tuntia. Tässä tein ehkä kriittisimmän virheeni. Kokeneempi kaveri olisi ymmärtänyt nukkua kunnolla, vaikka kymmenen tuntia, mutta enhän minä sellaista malttanut tehdä.

Unien jälkeen olin aivan innoissani, sillä hetken kelkkaura kantoi ja pääsin ajamaan. Tätä herkkua ei kuitenkaan kestänyt kuin hetken, sillä pian ajettu reitti loppui kokonaan ja täysin älytön tunkkaus alkoi. Jalat upposivat pohkeita myöden hankeen ja pyörän työntäminen oli todella raskasta. Seuraavan yhdeksän tunnin aikana liikuinkin noin 15 kilometriä. Matkan aikana pidin yhden vedenkeitto- ja ruokatauon, muuten puskin eteenpäin raskaampaakin raskaammassa hangessa. Välillä en erottanut kelkkauraa ollenkaan ja muutamia kertoja upposinkin hankeen lähes napaa myöden. Ajatus keskeyttämisestä rupesi hiipimään mieleen ja aloin kirjoittelemaan kannustusviestejä lumeen takanani tulevalle Lucalle. Toivottavasti edes joku kilpailijoista sai uutta voimaa näistä viesteistä. Pitkän, pitkän harkinnan jälkeen päätin kulkea vielä seuraavaan tienristeykseen ja tehdä siellä lopullisen päätökseni.

Päästessäni Ahmakuusikontien risteykseen päätös oli selvä: tunkkaus auraamattomalla reitillä ei enää napannut ja päätin tehdä viimeisen leirini. Sanon aina ajavani Rovaniemi300 puhtaasta huvista ja tämä ei enää tuntunut siltä. Jalat märkinä ja rakoilla, ikävät hiertymät haaroissa, sekä kova henkinen ja fyysinen väsymys päällä päätin vetäytyä makuupussin lämpöön ja  päättää kisani siihen paikkaan. Muutaman tunnin unien jälkeen kisan järjestäjä Alex tuli hakemaan minut moottorikelkalla ja olin edelleen täysin varma päätöksestäni. Rovaniemi300 oli tällä kertaa osaltani kisattu.

Mikä siis meni vikaan? Olen ehtinyt jo ajaa joitain ajallisesti ja matkallisesti pidempiäkin ajoja, mutta tein tässä kisassa pahoja amatöörimokia. Pahin oli ehdottomasti liian vähäinen lepo. Suurin syy tähän oli yltiöoptimistinen kokonaisajan arviointi ja kärkipaikan luomat paineet. Toinen paha virhe oli liian kovan tahdin pitäminen. Vauhti sinänsä ei ollut välttämättä liian kova, mutta taukoja olisi pitänyt pitää enemmän. Tajusin nyt kuinka tärkeää on hetki vaan hengähtää ja nauttia maisemista, eväistä ja kaikesta upeasta mitä tällainen tapahtuma mukanaan tuo.

Suuri  virhe oli myös unohtaa hanurirasva kotiin. Jos olisin tullut maaliin saakka, olisi se ollut todella, todella kivuliasta. Vaihtosukkia ja rakkolaastareita oli mukana, mutta kenkien ollessa märät ei näistä ollut hirveästi hyötyä, joten jotkin vedenpitävät sukat olisi pitänyt olla varalla.

Syöminen meni suhteellisen putkeen. Mukana oli sekä täysin valmista ruokaa että ”lisää vain vesi” -tyyppistä retkisapuskaa. Lisäksi uutuutena oli suomalaisia Bullet Meal -merkkisiä ruokapatukoita, jotka upposivat yllättävän hyvin ja olivat vielä patukoiksi maistuvia ja ruokaisia. Välipaloina perussettiä: pähkinöitä, kuivahedelmiä, suklaata, karkkia, geelejä, herrrkullisia leipiä, chia-hunaja-vanukasta, nutellalla voideltuja rieskoja ym. Olin jakanut ruoat 10 tunnin annoksiin, mutta seuraavaksi teen esim. 5 tunnin settejä. Näin on helpompi seurata, että syön riittävästi koko ajan, sekä pystyn säännöstelemään eväitä helpommin jos kisa pitenee rajusti ja eväät meinaavat loppua.

Muuten varusteiden osalta ei ollut kummempia ongelmia, mutta parantamista kyllä löytyy. Esimerkiksi makuupussin ja taukotakin tulee olla saatavilla niin helposti, ettei niiden esiinkaivamisen tai takaisinpakkaamisen eteen tarvitse nähdä yhtään vaivaa.

Rovaniemi300 meni kuitenkin aivan loistavasti ja olen oikeasti onnellinen, että lopetin sen kesken, enkä ole kertaakaan katunut päätöstäni. Opin valtavasti uutta pitkien matkojen ajamisesta sekä itsestäni ja ensi kerralla tiedän mitä teen toisin. Eli kun 10.6.2016 startataan Levillä, en tule päästämään teitä helpolla, Jussi ja Ski! 🙂

Vielä muutamat kiitokset Rovaniemi300 projektissa auttaneille kavereille: Huoltoavusta Toni&Tonin Toneille ja Shock Therapyn Toikalle, Hieronnasta ja muusta avusta lihashuollossa KuntoAgentti Jyrille ja kaikesta yleisestä Jarmo Järviselle. Suuren suuri kiitos kaikille, olette olleet valtava apu!

-ShantiAntti

Teksti: Antti Sintonen
Kuvat: Antti Sintonen & Rovaniemi150